Runsaasti flavonoideja ruokavaliostaan saavat näyttäisivät sairastuvan dementiaan muita harvemmin tai ainakin myöhemmin, brittitutkimus osoittaa. Varsinkin tee, marjat ja kohtuullinen määrä viiniä liittyivät pienempään sairastumisriskiin tässä aineistossa.

Tutkimukseen osallistui yli 120 000 keskimäärin 56-vuotiasta brittiä, joita seurattiin yhdeksän vuoden ajan.

Kun tutkijat yhdistivät tiedot seurannan aikana todetuista dementioista osallistujien ruokavaliotietoihin, he havaitsivat eniten flavonoideja ruokavaliostaan saavien sairastuneen kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin osallistujien, joiden ruokavaliossa oli vähiten flavonoideja.

Yhteys oli vielä voimakkaampi, jos osallistujan dementiariski oli suurentunut geneettisen alttiuden vuoksi. Myös masennusoireita ja korkeaa verenpainetta potevat näyttivät saavan suuremman hyödyn flavonoideista.

Yksittäisistä flavonoidien lähteistä etenkin tee, marjat ja viini liittyivät pienentyneeseen dementiariskiin. Tähän riitti esimerkiksi viisi kupillista teetä päivässä sekä lasillinen viiniä tai kourallinen marjoja.

Brittien tulokset tukevat näyttöä flavonoidien terveyshyödyistä, mutta myös ruokavalion muut piirteet ovat voineet vaikuttaa osallistujien sairastumisriskeihin. Flavonoideja on paljon kasvis- ja hedelmäpainotteisessa ruokavaliossa, joka on monella muullakin tapaa hyväksi terveydelle ja pienentää lukuisten sairauksien vaaraa. Aineiston luonteen vuoksi on myös mahdollista, että osa potilaista oli muuttanut ruokavaliotaan dementiaan sairastuttuaan, mikä myös on huomioitava tuloksia tulkittaessa.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä. Tutkimuksessa hyödynnettiin mittavaa UK Biobank -aineistoa.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2024;7:e2434136)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2024.34136