Melanooma ja melanoomakuolleisuus ovat alkaneet vähentyä alle 50-vuotiaiden ikäryhmässä, ruotsalaistutkimus osoittaa. Tarkkaa syytä tälle ei tiedetä, mutta samanlainen kehitys on havaittu muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa.
Tutkimuksessa käytettiin koko Ruotsin väestön kattavia terveysrekistereitä vuosilta 1990–2022. Tänä aikana melanoomaan sairastui 33 000 alle 60-vuotiasta.
Alle 50-vuotiaiden melanoomat yleistyivät vuosiin 2013–2015 saakka, mutta sen jälkeen tapaukset kääntyivät laskuun. Myös melanoomakuolemat vähentyivät nuoremmissa ikäryhmissä, tulokset osoittivat.
Yli 50-vuotiaiden melanoomat puolestaan yleistyivät tasaisesti koko tarkastelujakson. Yli 60-vuotiaiden melanoomakuolleisuudessa ei havaittu muutoksia.
Samanlainen kehitys on tapahtunut Yhdysvalloissa ja Australiassa, minkä lisäksi melanooman yleistyminen nuoremmissa ikäluokissa näyttäisi pysähtyneen ainakin Kanadassa, Norjassa ja Espanjassa. Syyksi on tarjottu esimerkiksi valistuskampanjoita, joiden ansiosta etenkin lasten ja nuorten altistuminen UV-säteilylle on vähentynyt, mutta tarkkaa syytä ei vielä tiedetä.
Tutkimus julkaistiin JAMA Dermatology -lehdessä.
Suomessa todetaan vuosittain noin 1 800 uutta melanoomatapausta. Melanooma yleistyy jatkuvasti pääosin väestön ikääntymisen vuoksi. Auringon ultraviolettisäteily on melanooman riskitekijöistä tärkein. Myös solarium altistaa melanoomalle ja muille ihosyöville.
Uutispalvelu Duodecim
(JAMA Dermatology 2024;160:1201–1210)