Kreosoottiöljyt

Tervat ja piet ovat todennäköisesti vanhimmat kemikaalit puun suojaamiseen. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Nooa sai seuraavat ohjeet: Tee itsellesi arkki sypressipuusta, rakenna se huoneita täyteen ja tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa¹. Niin kauan kuin laivat olivat puuta (ja miehet rautaa, väitetään), piki ja terva olivat erittäin tärkeitä tekemään alukset vedenpitäviksi ja estämään mikrobikasvua, jonka estyminen pidensi kestävyyden moninkertaiseksi.

Kreosootti on jäänyt pois käytöstä, mutta sitä on paljon vanhoissa tuotteissa. Vanhoja ratapölkkyjä on käytetty puutarharappuihin ja pengerryksiin. Tämä on kielletty aineiden syöpävaarallisuuden takia. Toisaalta 30–40 vuoden käytön jälkeen pölkyistä haihtuu erittäin vähän polysyklisiä hiilivetyjä. Kannattaa muistaa, että katujen asfaltti sisältää täsmälleen samoja hiilivetyjä, ja niiden joutuminen ihmiselimistöön liikenteen ja varsinkin nastarenkaiden irrottamista asfalttihiukkasista on paljon todennäköisempää kuin vanhoista ratapölkyistä. Ratapölkkyjen polttamiskielto on tärkeä. Niitä saa polttaa vain hyvin varustetuissa energialaitoksissa, joissa on riittävä polttolämpötila ja savukaasunpuhdistus.

Suolakyllästys

Toinen laajalti käytetty tapa on ollut painekyllästää puu kuparin, arseenin ja kromin suoloilla. Nämä antavat puulle vihertävän värin. Arseenia ja kromia ei enää käytetä, ja sallitut kyllästysaineet sisältävät kuparisuoloja mahdollisesti boorihapon ja eräiden orgaanisten biosidien kanssa.

Muutamat tutkimukset ovat viitanneet siihen, että maaperään liukenee enemmän suoloja, kuin on uskottu. On myös mahdollista, että käsitellyistä lasten leikkikentän kalusteista irtoaa aineita lasten käsiin tavanomaisen leikkimisen yhteydessä. On arvioitu, että 2–6-vuotiaat lapset laittavat kätensä suuhun keskimäärin 8–10 kertaa tunnissa. Siksi käsien pesu vähentää tehokkaasti tätä altistusta.

Kyllästetyn puutavaran terveys- ja ympäristöriskien takia sen käyttöä on rajoitettu voimakkaasti viime vuosina. Euroopan unioni on poistanut markkinoilta useita aikaisemmin yleisessä käytössä olleita aineita.

Orgaaniset synteettiset yhdisteet

Parhaiten tunnettu vanha fungisidi eli sieniä hävittävä aine on pentakloorifenoli; Suomessa käytetyssä seoksessa oli pääasiassa tetrakloorifenolia. Kloorifenoleja on käytetty 1930-luvulta saakka moniin käyttötarkoituksiin, joista puun kyllästys on vain yksi. Jotkut tekniset valmisteet ovat sisältäneet pääasiassa tetrakloorifenolia. Kloorifenolien synteesi tuottaa kuitenkin myös kloorattuja dibentso-p-dioksiineja ja dibentsofuraaneja², ja siksi tämä kemikaaliryhmä joutui epäsuosioon 1980-luvun alkupuolella. Kloorifenoleja on käytetty pääasiassa ruiskuttamalla tai maalaamalla puutavara tai upottamalla lankut ja laudat kloorifenoliliuokseen. Jossakin määrin on käytetty myös painekyllästystä.

Tyypillinen tapa oli upottaa juuri sahatut laudat kloorifenoliliuokseen sinistymisen ja sen myötä laatuvahinkojen estämiseksi. Siksi merkittävä osa "normaalista" laudasta sisälsi takavuosina kloorifenoleja. Koska kloorifenolit haihtuvat (dioksiiniepäpuhtaudet eivät haihdu), niille saattoi altistua hengittämällä sisäilmaa.

On edelleen epäselvää, kummasta on todennäköisemmin terveyshaittaa, kloorifenoleista vai niiden sisältämistä vähäisistä dioksiiniepäpuhtauksista. Muutama työterveydellinen tutkimus viittaa eräiden harvinaisten syöpätautien (pehmytkudossarkooma ja non-Hodgkinin lymfooma) yhteyteen näille aineille altistumisen kanssa, mutta kun altistukset käyvät käsi kädessä, on vaikea tietää, kumpi tekijä on vastuussa. Normaaliväestöllä tehdyt tutkimukset eivät puolla yhteyttä dioksiineihin, joten työympäristön riskejä selittävät pikemminkin kloorifenolit. Euroopan unionissa kloorifenoleja ei enää käytetä, ja Yhdysvalloissa käyttö on rajattu.

Erilaisia vaihtoehtoja kyllästämiselle on aktiivisesti etsitty. Yksi vaihtoehto on käyttää luonnostaan säänkestävää puuta kuten lehtikuusta. Kallis hinta estää laajan käytön. Niiden kestävyys tosin perustuu samanlaisiin pihkahartseihin kuin on tervassa, joten lopullinen turvallisuusetu on vielä osoittamatta. Toinen mahdollisuus on lämpökäsitelty puu, joka tekee puun huonommin vettä läpäiseväksi ja hidastaa siten lahoamista. Puun selluloosan hydroksyyliryhmien asetylaatio tekee sen vähemmän vettä imeväksi. Kemikaaleja ei siis tällöin käytetä.