Kosmeettiset tuotteet sisältävät aivan samalla tavalla kemikaaleja kuin mitkä tahansa muutkin tuotteet. Koska ihminen altistuu niille välittömästi, sekä niiden koostumuksesta että haitoista tulisi kuluttajalla ja lääkäreillä olla tarkat tiedot.
Kosmetiikan kemikaaliluonnetta on viime aikoina aktiivisesti häivytetty. Muutamia kymmeniä vuosia sitten pitkin kaupunkia oli pieniä kauppoja, joita kutsuttiin kemikalioiksi. Ne myivät saippuoita, hiusvesiä ja muita kemikaalitavaroita. Sittemmin sanaa on ruvettu välttämään ja tuotteita kutsumaan kosmetiikaksi.
Suuri osa kosmetiikasta on aivan tavallisia arkisia kemikaaleja, sampoita, hammastahnaa, saippuaa, mutta myös ihonhoitovalmisteita, meikkivalmisteita ja hajuvesiä. Viimemainittuja kosmetiikka ehkä monille tarkoittaakin. Myynnistä hygieniavalmisteet kuten sampoot ja muut hiustenhoitoaineet, saippuat ja hammastahnat ovat kuitenkin selvästi suurempi osa kuin kauneudenhoitotuotteet. Siten kosmetiikan käyttäjiä ovat kaikki väestön osat ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Kosmetiikan myynnin säätely on paljon vähemmän tiukkaa kuin lääkkeiden ja elintarvikkeiden lisäaineiden. Niiltä ei vaadita myyntilupaa ennen markkinointia. Valmistaja voi käyttää raaka-aineita, ellei niitä ole nimenomaan kielletty. Tämä on tavallaan ymmärrettävää, koska kosmetiikka on tarkoitettu vain ulkonaiseen käyttöön, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat täysin vaarattomia. Ongelma on se, että mielikuva myy, ja tätä teollisuus myös tavoittelee, ei tiedettä. Kauppojen myyntitiskien sijoittelusta päätellen kosmetiikka on niiden parhaiten tuottava alue, ja mielikuvamyynti johtaa helposti tilanteeseen, jossa huijauksen ja todellisuuden ero on veteen piirretty viiva.
Turvallisuusvaatimukset
Koska kosmeettisia aineita käytetään ihmiseen itseensä, niiden turvallisuudelle on asetettava suuremmat vaatimukset kuin sellaisille kemikaaleille, joille ei välttämättä paljoa altistuta. Tässä mielessä on aika yllättävää, että kosmeettisten aineiden turvallisuustutkimuksiin suhtaudutaan paljon väheksyvämmin kuin esimerkiksi torjunta-aineiden, joita ei sentään levitetä suoraan iholle. Ei ole periaatteessa yhtään vähemmän todennäköistä, että kosmeettinen aine olisi syöpää aiheuttava, kuin että torjunta-aine olisi syöpää aiheuttava. Luonnollisesti osa torjunta-aineista on pieninäkin annoksina myrkyllisiä, kun taas kosmeettiset tuotteet eivät ole. Äkillinen myrkyllisyys ei kuitenkaan ole nykyään suurin huoli kemikaalien kohdalla, vaan vaikeasti osoitettavat syöpää, hermostovaurioita tai kehityshäiriöitä aiheuttavat ominaisuudet. Ne eivät riipu äkillisestä myrkyllisyydestä.
Havainnollisin historian esimerkki haitallisesta kosmetiikan aineesta on heksaklorofeeni. Sitä käytettiin bakteereita tappavana aineena saippuoissa ja deodoranteissa, kunnes 1970-luvun alussa sen osoitettiin imeytyvän erityisesti vastasyntyneitä kylvetettäessä, ja se aiheutti sekä ääreishermostossa että keskushermostossa vaikeita hermosolujen rakenteellisia muutoksia. Tästä seurasi muutamia kuolemantapauksia ja hermoston sairauksia, joissa oli oireina kouristuksia, sekavuutta tai yleistä heikkoutta. Heksaklorofeeni kiellettiin kaikissa lapsille tarkoitetuissa tuotteissa, ja sitä on sen jälkeen käytetty lähinnä suurta hygieenisyyttä vaativaan kirurgiseen käsienpesuun.
Viime aikoina on esitetty synteettisten hajusteiden aiheuttavan ympäristöongelmia. Hajusteita käytetään monissa hygieniatuotteissa kuten saippuoissa, kosmetiikassa, pyykinpesuaineissa ja kotitalouden puhdistusaineissa. Ne joutuvat ympäristöön viemärivesien mukana. Useita synteettisiä hajusteita on löydetty vesilinnuista, kalasta ja vesinisäkkäistä. Jotkin näistä aineista ovat rasvaliukoisia ja muistuttavat pysyviä orgaanisia ympäristömyrkkyjä (POP-aineita; ks. Mitä tarkoitetaan likaisella tusinalla?). Tämä tarkoittaa, että ne eivät häviä ympäristöstä nopeasti.
Monia ainesosia
Kosmeettiset valmisteet sisältävät keskimäärin 10–20 eri ainesosaa, joissakin ihonhoitovoiteissa voi olla jopa yli 70 eri raaka-ainetta. Osa kosmeettisista ainesosista on eläin- ja kasvikunnan tuotteita kuten lampaanvillasta saatava lanoliini ja mykerökukkaisiin kasveihin kuuluva kamomilla. Osa ainesosista on yleisesti käytössä olevia kemikaaleja, esimerkiksi etanoli, glykoli ja ksyleeni. Monia niin kutsuttuja luonnonaineita (mm. hajusteita) valmistetaan nykyään myös synteettisesti.
Todennäköisesti suurin osa kosmeettisista valmisteista ei aiheuta käyttäjilleen mitään terveyshaittaa. Kosmeettisten valmisteiden haittavaikutukset ovat ilmenneet lähinnä ärsytys- ja herkistävyysoireina. Terveyshaittojen arviointia vaikeuttaa kuitenkin se, että tietoja valmisteen sisältämistä kemikaaleista on erittäin työlästä selvittää eikä tietoja kemikaalien pitoisuuksista valmisteessa ole käytettävissä.
Uusi ympäristöongelma ovat mikromuovit. Kosmetiikassa käytetään pieniä muovipallosia, jotka voivat olla polyeteeniä, polypropeenia, PET-muovia tai nailonia. Niitä on saippuoissa, kasvovesissä, ”kuorintakäsittelyaineissa” ja hammastahnoissa. Niistä suuri osa joutuu jätevesiin, eikä jäteveden puhdistus poista niitä kaikkia. Toinen ongelma ovat pienet pakkaukset, ovatpa ne lasia tai muovia. Ilmeisesti ylellisyyden mielikuvan takia usein varsin halpoja aineita pakataan pieniin kalliisiin purkkeihin, joiden hävittäminen on ongelmallista.
Julkista tietoa puuttuu
Koska Suomessa ei ole (eikä myöskään EU:n tasolla) virallista rekisteriä kosmetiikan käytöstä aiheutuneista sivu/haittavaikutuksista kuluttajille, systemaattista kattavaa tietoa kosmetiikan aiheuttamista haittavaikutuksista ei ole. Kokonaisvaltaista tutkimukseen perustuvaa tietoa kosmetiikan terveysvaikutuksista kuluttajille Suomessa ei myöskään ole julkaistu. Ihotautilääkäreille on kertynyt tietoa kosmetiikan haittavaikutuksista työnsä kautta. Vapaaehtoisjärjestöistä mm. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys on kerännyt tietoja kosmetiikan haittavaikutuksista. Lisäksi se ylläpitää kosmeettisten valmisteiden ainesosista tiedostoa (tiedostossa yli 4 600 tuotetta) ja antaa kosmetiikkaan liittyvää allergia- ja tuoteneuvontaa kuluttajille (www.allergiahelsinki.fi). Tässä yhteydessä yhdistys on koonnut myös tietoa allergisten haittavaikutusten esiintyvyydestä käyttäjien keskuudessa.
Koska kosmeettisilta aineilta odotetaan pitkää säilyvyyttä (yleensä 30 kuukautta), niissä on säilöntäaineita estämässä mikrobien kasvua. Jotkut näistä ovat terveydelle haitallisia kuten formaldehydia vapauttavat aineet ja eräät muut herkistymistä aiheuttavat aineet. Toinen tärkeä allergiaa aiheuttava ainesosa ovat hajusteet. Korkean elintason maissa 2–3 % väestöstä on allergisia hajusteille. Hajusteallergia ilmenee kosketusihottumana alueilla, jotka altistuvat hajustetuille tuotteille. Tärkeimpiä aiheuttajia ovat deodoranttien, partavesien, käsi- ja kosteusvoiteiden tuoksuaineet. Suurin ongelma on se, että kosmetiikan myyjillä ei ole velvollisuutta ilmoittaa tarkasti ja täsmällisesti tuotteidensa koostumusta, jolloin myös haittojen jäljittäminen on vaikeampaa kuin muilla yleisillä ihmistä altistavilla kemikaaleilla.
Koe-eläintutkimuksetkin tarpeen
Kosmeettiset aineet ovat jostakin syystä nousseet esimerkiksi erityisen turhasta koe-eläinten käytöstä. Joitain tuotteita jopa markkinoidaan sillä, että niitä ei ole testattu. Tämä ei yleensä ole edes totta, koska kaikki tavallisimmat ainesosat on testattu. Tutkimuksissa pääasiallinen tarkoitus on tuotteiden turvallisuuden varmistaminen, ja tämän suhteen kosmeettisia tuotteita tutkitaan pikemminkin liian huonosti kuin liikaa. Ne eivät millään tavalla eroa muista kemikaaleista turvallisuuden vaatimusten suhteen, pikemmin niiltä pitäisi vaatia tavanomaista suurempaa turvallisuutta. Siksi Euroopan Unionin kielto kosmeettisten tuotteiden testaamisesta eläimillä on epälooginen ja paha virhe ja altistaa niin lapset kuin aikuisetkin huonosti tutkituille aineille.
