Pesuaineiden tseoliitit ovat esimerkki ympäristöperustein tehtävistä muutoksista, joissa eri alojen kehitys olisi hyötynyt yhteisestä suunnittelusta. Pesuaineet, pesukoneet ja jätevedenpuhdistamot näyttävät kehittyneen ikään kuin mikään muu ei maailmassa muuttuisi.

Pesu- ja puhdistusaineet ovat keskeinen tuoteryhmä, jolle kuluttajat altistuvat päivittäin. Pyykinpesun muuttuessa lähes kokonaan koneelliseksi on luovuttu saippuoista, ja pesuaineet ovat kokeneet useita muodonmuutoksia. Niiden turvallisuus on äärimmäisen tärkeää, koska niille altistuu jokainen jatkuvasti.

Muutamia kymmeniä vuosia sitten lipeää (natriumhydroksidia) käytettiin yleisesti pyykin keittämisessä pesuaineena. Usea lapsi ryyppäsi joka vuosi lipeäliuosta houkuttelevasta lasista tai pullosta, johon sitä oli pyykkituvassa tai maalaistalon muuripadan vieressä liuotettu. Tästä aiheutui erittäin vaikeasti kirurgisesti hoidettavia ruokatorvivaurioita, jollaisista on toki nyky-yhteiskunnassa päästy. Nykyiset riskit ovat paljon pienempiä ja pikemminkin pitkäaikaisriskejä ja mahdollisia allergisoitumisen riskejä.

Nykyisetkin astioiden konepesuaineet ovat voimakkaan alkalisia, vaikka eivät niin ärjyjä kuin lipeä. Siksi konetiskiaineet tulee säilyttää lasten ulottumattomissa. Yksittäispakatut tabletit ovat siinä mielessä hyviä, että niitä ei pikkulapsi vahingossa saa syödyksi.

Tseoliitit

Tekstiilien pesuaineiden koostumuksessa tapahtui merkittävä muutos 1990-luvun alussa. Veden pehmentiminä käytetyt fosfaatit korvattiin saven kaltaisilla synteettisillä tseoliiteilla (alumiinisilikaatteja) fosfaattien vesistöjä rehevöittävän vaikutuksen takia. Tseoliitit ovat rakenteeltaan ja koostumukseltaan laaja ryhmä. Niitä on kuvattu yli 100, joista 40 on luonnollisia. Ne vähentävät veden kovuutta vaihtamalla kalsiumin natriumiin. Tseoliitit eivät hajoa jäteveden puhdistuksessa, vaan saostuvat saostusaltaissa.

Tseoliitteja voi jäädä pestyjen tekstiilien sekaan. Samoihin aikoihin tseoliittien käyttöönoton kanssa markkinoille tuli vettä säästäviä pesukoneita. Kun tseoliittia sisältävällä pesuaineella pesty pyykki huuhdotaan pesuohjelmassa pienellä vesimäärällä, ei tseoliitti huuhtoudu kunnolla pois. Samoin se voi tukkia pyykinpesukoneen poistoletkun.

Pahimmillaan pesutulos on huono ja kuluttaja voi altistua tseoliittipartikkeleille, kun tseoliittipölyä jää vaatteen tekstiilikuitujen sekaan. Lisäksi voidaan kysyä, onko tseoliittien käyttö enää mielekästä vesistöjen rehevöitymisen kannalta, koska jätevesien puhdistustekniikka fosfaattien poistamiseksi on kehittynyt nopeasti. Suomessa ei olisi myöskään erityistä syytä säästää huuhteluvettä. Kehitys osoittaa, että pienessä maassa joudutaan seuraamaan tiheästi asutun Keski-Euroopan ympäristöongelmiin perustuvaa kehitystä, oli se aiheellista tai ei.

Pitkäaikaisen hengitystiealtistumisen erilaisille silikaateille on jo kauan tiedetty aiheuttavan fibroosia ja muita keuhkosairauksia. Mahdollisena mekanismina on happiradikaalien muodostuminen ja sitä seuraava kudosvaurio. Keuhkoissa makrofagisolut "syövät" silikaattipartikkeleita, jolloin muodostuu happiradikaaleja. Luonnon tseoliiteistä erioniitti on myrkyllistä ja voimakkaampi karsinogeeni kuin krokidoliittiasbesti. Se on luokiteltu ihmiselle syöpävaaralliseksi aineeksi. Useimpia muita tseoliitteja pidetään vain vähän toksisina.

Pesuaineissa käytettävä tseoliitti on synteettistä tseoliitti A:ta. Eläinkokeissa sillä ei ole todettu merkittäviä toksisia vaikutuksia. Rotalla ja hamsterilla tehdyssä suppeassa hengitystiealtistuskokeessa todettiin tseoliitti A:n kertyminen keuhkoihin, makrofageihin1 ja imusolmukkeisiin, mutta ei tulehdusta tai sidekudosmuutoksia hengitysteissä. Tämä voidaan tulkita rauhoittavaksi merkiksi siitä, että ei aiheudu kudosvauriota tai happiradikaalien muodostusta. Toistaiseksi ei tiedetä, mikä on pesuaineista peräisin olevien hengitettyjen tseoliittihiukkasten riski ihmiselle, mutta pienhiukkasina niiltä voidaan odottaa terveysvaikutuksia.

Entsyymit

Tahrojen poistamisen nopeuttamiseksi pesuaineissa käytetään entsyymejä, jotka valmistetaan yleensä bioteknisillä menetelmillä mikrobien avulla. Tärkeimpiä pesuaineiden entsyymejä ovat proteaasit, lipaasit, amylaasit ja sellulaasit. Valkuaisaineina entsyymit voivat olla allergeeneja, ja allergian syntymekanismina on yleensä IgE-välitteinen välitön yliherkkyys. Allergisoitumisen kannalta ongelmallisimpia ovat jauhemaiset pölyävät pesuaineet. Nestemäisiä valmisteita käytettäessä riskit ovat pienempiä.

Huuhteluaineet

Huuhteluaineet sisältävät lähinnä tekstiilikuitujen hoitoon tarkoitettuja aineita, jotka mm. pehmentävät kuituja ja poistavat sähköisyyttä. Ne eivät ole välttämättömiä pesutuloksen kannalta. Huuhteluaineet voivat sisältää monia erityyppisiä kemikaaleja, esim. tensidejä2 ja hajusteita. Huuhteluaine jää tekstiilikuidun pintaan ja saattaa aiheuttaa allergisia reaktioita. Kaiken kaikkiaan hajusteet ovat pesuaineiden ja huuhteluaineiden tavallisin allergian aiheuttaja.

1 Makrofagit ovat vieraiden materiaalien ”syömiseen” ja tuhoamiseen erikoistuneita soluja.

2 Tensidit ovat pintajännitystä alentavia likaa irrottavia aineita, jotka sekoittuvat sekä vesi- että rasvamolekyylien kanssa.