Hygienia on välttämätöntä nykyoloissa, mutta se tarkoittaa puhtauden ylläpitämistä pääasiassa mekaanisin keinoin. Vain tilapäisiin määrätarkoituksiin tarvitaan antibakteerisia tai muita antimikrobisia aineita.

Aikanaan sairaalat desinfioitiin1 lysolilla, joka antoi koko rakennukselle ominaisen hajunsa. Suorasanaisen kirurgin väitetäänkin ärisseen, että sairaanhoitaja ei saa tuoksua kuin paskalta ja lysolilta. Aineen tarkoituksena oli vähentää sairaaloissa riehuvia bakteereita ja estää tartuntatautien välittyminen potilaista toisiin rakenteiden, lian ja pölyn välityksellä. Tietyssä vaiheessa hygienian alkuaikoina toimenpide saattoi olla järkevä ja hillitä tuberkuloosin ja muiden tarttuvien tautien leviämistä.

Mikrobeja hävittävien tuotteiden historia on kuitenkin karu. Eräässä St. Louisin sairaalassa Missourissa käytettiin 1960-luvulla pentakloorifenolia liinavaatteissa desinfioivana aineena, ilmeisesti improvisointina vastoin pakkauksessa olevia ohjeita. Useiden pikkulasten todettiin myöhemmin saaneen vaipoista niin paljon pentakloorifenolia, että parikymmentä lasta sai myrkytyksen ja kaksi lasta kuoli.

Nykyään myydään antibakteerisesti käsiteltyjä urheilukenkiä, joissa "jalkahiki ei haise", antibakteerisia tiskirättejä ja leikkuulautoja, sekä antibakteerista hammastahnaa, pyykinpesuainetta ja muita pesuaineita vaikkapa pöydän pyyhkimiseen.

Mikrobeja tuhoavista aineista voi siis olla paitsi hyötyä, myös haittaa. Mikä on niiden riski-hyötytasapaino?

Haitat

Haittoja on kahdenlaisia. Aineet voivat periaatteessa olla myrkyllisiä. Pentakloorifenoli on pitkään ollut kielletty paitsi liinavaatteissa myös puutavarassa, jossa sitä on eniten käytetty lahonsuoja-aineena. Samoin on kielletty joitakin ihmiseen itseensä esim. deodoranttien ja saippuoiden ainesosana käytettyjä antiseptisia aineita kuten heksaklorofeeni (ks. Onko kosmetiikkakin kemikaaleja?). Nykyisistä kemikaaleista on siis karsittu ilmeisen myrkylliset aineet pois. Vaikka silloin tällöin nousee kohuja esim. triklosaanista, riskit suorasta myrkyllisyydestä eivät ole suuria.

Toisenlainen haitta on kuitenkin mikrobiologinen. Ihmisellä ei ole mitään toiveita (onneksi) saada ympäristöään kemiallisilla aineilla steriiliksi, niin että siinä ei kasvaisi lainkaan bakteereita ja muita mikrobeja. Siten antibakteeristen ja desinfioivien aineiden käytöstä seuraa vain se, että osa mikrobeista tuhotaan, ja paikan valtaavat sitkeimmät. Ehkä se jalkahiki ei sitten anna aikaisempaa tyypillistä hajuaan, mutta ei ole takeita, että mikrobimäärä olisi yhtään pienempi. Tällainen häirintä voi johtaa ennustamattomiin tuloksiin, ja olisimme paremmin turvassa normaalin ympäristölle tyypillisen mikrobimaailman kanssa kuin aiheuttamamme häiriön jälkeen syntyneen epänormaalin mikrobimaailman kanssa.

Toinen haitta on resistenssin2 kehittyminen niissäkin mikrobeissa, jotka alun perin olivat antibakteeriselle aineelle herkkiä, eli ne oppivat vastustuskyvyn joko mutaation seurauksena tai saamalla resistenssigeenejä muilta bakteereilta. Tämä voi tulla myöhemmin ongelmaksi, kun todella tarvittaisiin bakteereihin tehoavaa torjuntaa. Siksi normaaleja ympäristön bakteerikantoja kannattaisi häiritä niin vähän kuin mahdollista.

Hyödyt

Suurimmat hyödyt antibakteerisista ja muista desinfioivista aineista saadaan, kun tiedetään tarkoin, mitä tavoitellaan. Verinäytettä otettaessa iho pitää puhdistaa antiseptisella aineella, jottei reiästä mene neulan mukana ihon bakteereita verisuoneen. Tämä vaikutus on vain lyhytaikainen, ja ihon normaalit bakteerit palaavat pian, mutta silloin reikä on jo kiinni. Sairaalassa on tiettyjä paikkoja syytä pitää erityisen puhtaina, ja sprii ja desinfioivat pesuliuokset voivat olla tarpeen niiden puhdistamiseen. Samoin eläinkokeita tekevässä laitoksessa voi olla välttämätöntä steriloida tai desinfioida tilat, jotta saadaan koe-eläimille tautia aiheuttavat bakteerit hävitetyksi. Kaikille näille toimenpiteille on yhteistä se, että lyhytaikaisesti hävitetään kaikki mikrobit, jotta niiden mukana saadaan hävitetyksi haitalliset mikrobit. Sen sijaan yritys pitää ympäristö koko ajan steriilinä tai desinfioituna on tuomittu epäonnistumaan.

Säilöntäaineet erilaisissa tuotteissa on eräs rajattu antimikrobisten aineiden käyttötapa. Esimerkiksi sampoissa, hammastahnoissa ja vastaavissa tuotteissa voi olla mikrobeja tappavaa ainetta, että tuote kestää pilaantumattomana käyttöön asti. Sen tarkoituksena ei ole antiseptinen vaikutus enää hiuksissa, jotka sampoolla pestään.

Tavallisissa kotioloissa ja kulutustavaroissa antibakteerisista ja muista antimikrobisista aineista ei ole osoitettu olevan hyötyä terveydelle. Lähiympäristön puhtaus saavutetaan normaaleja hygienian periaatteita käyttäen, pääasiassa saippualla ja vedellä. On paljon tärkeämpää pestä ja kuivata leikkuulauta heti, kun siinä on leikannut lihaa, kuin että leikkuulauta olisi valmistettu antibakteerisesta materiaalista. On paljon tärkeämpää pitää asunnon rakennusmateriaalit kuivana homevaurion estämiseksi kuin yrittää desinfioivilla aineilla estää mikrobien kasvua.

1 Desinfiointiaineet ovat mikrobien hävittämiseen elottomista tuotteista (työvälineistä, vedestä, jätteistä jne.) tarkoitettuja aineita, antiseptiset aineet ihon tai limakalvojen paikallisia mikrobeja tuhoavia aineita. Steriloinnilla tarkoitetaan kaikkien mikrobien ja niiden itiöiden täydellistä hävittämistä esim. autoklaavissa 120 asteen lämmössä ja ylipaineessa tai hyvin voimakkailla kemikaaleilla kuten etyleenioksidilla. Voidaan myös puhua mikrobisidisistä eli mikrobeja tappavista aineista, bakterisidisista eli bakteereja tappavista aineista tai antibakteerisista aineista.

2 Resistenssiä eli antibiootin tai muun antibakteerisen aineen sietokykyä on kahdenlaista, luontaista ja hankittua. Monet bakteerit kestävät esimerkiksi luonnostaan penisilliiniä. Bakteeri voi kuitenkin myös hankkia tällaisen kyvyn joko mutaation seurauksena tai sitten lainaamalla tarvittavan geenin joltakin muulta bakteerilta. Bakteerit ovat olleet taitavia geenitekniikan käyttäjiä kauan ennen kuin ihminen edes keksi koko sanaa. Huomattavaa on, että antibiootille tulee resistentiksi aina bakteeri, ei potilas. On siis väärin sanoa, että ”penisilliini ei enää minulla auta”. Kyllä penisilliini auttaa, jos seuraava infektio on penisilliinille herkän bakteerin aiheuttama.