Maallikoille aiheuttaa paljon sekaannusta ja myös pelkoja se, että riskinarvioijat eivät selvästi kerro, mitkä riskit ovat toteen näytettyjä riskejä, ja milloin on todellisen riskin ollessa tuntematon esitetty suurin mahdollinen teoreettinen (ja siis varsin epätodennäköinen) riski.
Yhteiskunnassa on useita kemikaaliryhmiä, joiden käyttöön on koettu liittyvän siinä määrin riskejä, että aineet voidaan hyväksyä kauppaan vain viranomaisten suorittaman ennakkoarvioinnin jälkeen. Näitä kemikaaleja ovat mm. lääkkeet, torjunta-aineet ja elintarvikkeiden lisäaineet. EU:n ns. REACH-ohjelma laajentaa tämän ennakkoarviointivelvollisuuden kaikkiin merkittävässä määrin käytettäviin kemikaaleihin.
Historian kuorma
Kemikaalien riskinarviointi on kehittynyt pääasiassa ennakkohyväksyttävien kemikaalien turvallisuuden arviointiin. Tällöin periaatteet ovat muotoutuneet sellaisiksi, että niistä seuraa ongelmia sovellettaessa samoja periaatteita muihin kemikaaleihin, esimerkiksi ympäristössä luonnostaan esiintyviin aineisiin.
Eläinkokeissa haitallisiksi todettujen annosten ei voi suoraan olettaa pätevän ihmisiin. Eläinten erilainen koko ja aineenvaihdunta voivat tehdä ne herkemmiksi tai vähemmän herkiksi kuin ihminen. Tällaisten epävarmuuksien vuoksi riskinarvioinnista on muodostunut (erityisesti syöpäriskien osalta) hyvin varovainen prosessi, jossa systemaattisesti pyritään arvioimaan suurin mahdollinen riski, eikä todennäköisintä riskiä. Lisäksi käytetään suuria turvallisuusmarginaaleja (ks. Mitä tarkoittaa "määrä tekee myrkyn"?). Tavoitteena on, että epävarmuuden vallitessa on parempi erehtyä turvallisuuden suuntaan. Tätä jo kauan noudatettua käytäntöä on viime aikoina ruvettu kutsumaan varovaisuusperiaatteeksi (ks. Mikä on varovaisuusperiaate - onko parempi katsoa kuin katua?).
Tosi vai varmuuden vuoksi
Jos riski toisinaan arvioidaan varmuuden vuoksi suuremmaksi kuin se todennäköisesti on, on päätöksentekijän tietenkin tärkeää tietää, milloin arvio on asetettu todeksi osoitettujen riskien perusteella ja milloin se on asetettu varmuuden vuoksi täsmällisten tietojen puuttuessa. Muutoin päädytään väheksymään hyvin selvitettyjä varmoja riskejä (esim. alkoholin aiheuttamat vauriot syntymättömälle lapselle) ja liioittelemaan vaikeammin arvioitavia riskejä (esim. torjunta-aineiden syöpäriski).
Tiukasta riskinarvioinnista ei ennakkohyväksyttävien kemikaalien osalta aiheudu yhteiskunnalle kovin suuria ongelmia, koska markkinoille pyrkivän kemikaalin hylkääminen ei aiheuta välitöntä vahinkoa muille kuin tuotteen valmistajalle. Tilanne on kuitenkin toinen ympäristön omien tai merkittävien jo pitkään käytettyjen kemikaalien osalta. Tämä on nähty Suomessa mm. kiistoina suhtautumisessa kalan dioksiineihin.
Riskit vastaan hyödyt
Itämeren silakassa on EU:n asettaman maksimipitoisuuden ylittävä määrä dioksiineja, nykyään tosin vain hyvin isossa silakassa. Toisaalta kalan käytöllä on selvästi terveyttä edistäviä vaikutuksia. Silloin on tärkeä tietää, ovatko dioksiinien riskit todellisia, vai kaiken varalta yliarvioituja. Muutoin kalan hyödyt tekevät kyseenalaiseksi kalan käytön rajoittamisen dioksiinien aiheuttamien teoreettisten riskien takia.
Maailman terveysjärjestö on johdonmukaisesti suosittanut lasten rintaruokintaa, vaikka äidinmaidon dioksiineista aiheutuu imeväiselle suurempi dioksiinialtistus kuin aikuiselle normaalista ruoasta. Siten joissakin tapauksissa päätöksenteossa (ns. riskinhallintavaiheessa) otetaan huomioon esim. muut terveydelliset seuraukset. Johdonmukaisesti tällaisia hyöty-haitta-arviointeja ei kuitenkaan tehdä.
Paras arvio
Tilanteen selkiyttämiseksi onkin esitetty, että riskinarvioinnissa ei pitäisi arvioida suurinta mahdollista riskiä, vaan tehdä paras arvio riskin suuruudesta ja määritellä sen epävarmuudet (jotka ovat joskus melko suuret). Tällöin riskinhallinnan asia olisi päätöksenteon yhteydessä ottaa kantaa siihen, kuinka suurta turvallisuutta haetaan ja kuinka suuria turvallisuusmarginaaleja käytetään. Tästä seuraisi riskinhallinnalle paljon aikaisempaa suurempi vastuu ja se edellyttää päätöksentekijöiltä huomattavasti suurempaa tieteellistä ammattitaitoa kuin nykyinen mekaanisesti riskinarviointiin painottuva riskinhallinta.
Realistisesti arvioitu riski (paras arvio) on edellytys sille, että riskejä pystytään vertaamaan muihin riskeihin ja myös hyötyihin. Jos riskien arviointi perustuu eläinkokeisiin (esim. dioksiinien syöpäriski), ja niissä on tuntematon määrä turvallisuusmarginaalia, ja toisaalta hyöty perustuu väestötutkimuksiin (esim. sydänkuolemien estyminen kalan omega-3-rasvahappojen ansiosta), haitat ja hyödyt eivät ole yhteismitallisia eikä niiden vertaamiseen ole mitään keinoa. Paras arvio riskistä (vaikka se olisi epävarmakin) sen sijaan antaa mahdollisuuden verrata parhaaseen arvioon hyödyistä.
Riskin ymmärtäminen
Parhaan arvion esittäminen turvallisuusmarginaaleineen lisäisi myös riskianalyysin läpinäkyvyyttä. Monet epäselvyydet riskien ymmärtämisessä ja riskiviestinnän vaikeudet aiheutuvat siitä, että kansalaiset eivät tiedä, milloin puhutaan "oikeista" riskeistä ja milloin "teoreettisista" riskeistä, joissa voi olla sisäänrakennettuna 100–1 000-kertainen turvallisuusmarginaali. Tästä aiheutuu silloin tärkeiden kansanterveydellisten riskien aliarvioiminen (ilmansaasteet, passiivinen tupakointi, radon, alkoholi) ja vähämerkityksisten riskien yliarvioiminen (torjunta-ainejäämät, lisäaineet). Käytetyn turvallisuusmarginaalin ilmoittaminen esim. raja-arvon yhteydessä parantaisi läpinäkyvyyttä.
