Yleistä

Selkärankareuma ja aksiaalisen spondylartriitti ovat tulehduksellisia reumasairauksia, joiden ensisijainen oire on hitaasti paheneva, levossa tuntuva ja liikunnalla helpottava alaselkäkipu. Ne ovat spondylartropatiaryhmän sairauksia (nivel-nikamareumasairaus), johon kuuluvat myös nivelpsoriaasi, reaktiivinen artriitti ja tulehduksellisiin suolisairauksiin (haavainen paksusuolitulehdus ja Crohnin tauti) liittyvät reumaattiset vaivat. Spondylartropatioiden erityispiirteitä ovat risti-suoliluunivelten tulehdusten lisäksi myös tulehdukset muissa nivelissä, jänteiden ja nivelsiteiden luuliitoksissa ja silmän värikalvossa.

Suomessa selkärankareumaa sairastavia on n. 40 000. Tauti on yhtä yleinen naisilla kuin miehillä, mutta miehillä sairaus on usein vaikeampi.

Selkärankareumaan liittyy vahva perinnöllinen alttius. Lähes kaikilla sairastuneilla on kudostekijä HLA-B27. Tämä tekijä on n. 14 %:lla suomalaisista ja heistä vain osa (3–5 %) sairastuu selkärankareumaan. On ilmeistä, että taudin taustalla on muitakin perintötekijöitä kuin HLA-B27. Bakteerit ovat selvä laukaiseva tekijä reaktiivisessa niveltulehduksessa, ja niillä arvellaan olevan osuutta myös selkärankareuman synnyssä.

Selkärankareuman oireet

Selkärankareuman ja aksiaalisen spondylartriitin oireet ovat erilaisia kuin monissa muissa selkäsairauksissa. Tyypillistä piirteitä tulehduksellisille selkäsairauksille ovat:

• Selkäkipu on alkanut alle 40-vuoden iässä.
• Kipu on alkanut vähitellen.
• Kipua esiintyy yöllä.
• Lepo ei helpota kipua.
• Liikkunta vähentää oireita.

Jos neljä oiretta viidestä kohdasta täyttyy viittaa se vahvasti selkäkivun tulehdukselliseen luonteeseen. Muita tyypillisiä piirteitä ovat puolta vaihtava selkäkipu ja pitkäkestoinen aamujäykkyys. Oireita voi olla myös muualla kuin selässä. Niveltulehduksia voi esiintyä etenkin alaraajojen alueella. Nivelsiteiden kiinnityskohtien tulehdus voi aiheuttaa kipuja rintakehän alueella. Melko yleinen vaiva on akillesjänteen kiinnityskohdan tai jalkapohjan kalvojänteen tulehdus (plantaarifaskiitti), joista voi aiheutua hankalia kantapään alueen kipuja. Noin yksi viidestä selkärankareumapotilaasta voi sairastua silmän värikalvon tulehdukseen eli iriittiin. Joskus harvoin selkärankareumaan liittyy sydänläppien tulehdus ja rytmihäiriöitä.

Selkärankareuma etenee hyvin hitaasti vuosien ja vuosikymmenien aikana. Selkärankaan voi jatkuvan tulehduksen seurauksena muodostua luusankoja ja nikamat voivat luutua toisiinsa kiinni. Pitkälle edenneessä taudissa selkä jäykistyy, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että polvet suorina eteentaivutuksessa sormet jäävät kauas lattiasta. Ajan mittaan myös niskan liikkuvuus voi rajoittua, ja ryhti saattaa painua etukumaraksi.

Selkärankareuman toteaminen

Selkäkipujen alkuvaiheen arvio tapahtuu perusterveydenhuollossa. Mikäli epäillään tulehduksellista selkäsairautta, ohjataan potilas reumatautien erikoislääkärin vastaanotolle diagnoosin varmistamiseksi.

Perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle hakeutuvista pitkittynyttä selkäkipua valittavista potilaista noin 5 %:lla on tulehduksellinen selkäsairaus. Mikäli tällaista voidaan oireiden perusteella epäillä, pyritään haastattelussa selvittämään, onko muita selkärankareumaan tai spondylartropatiaan sopivia oireita, kuten niveltulehduksia, jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kiputiloja, sairastettuja värikalvon tulehduksia, psoriaasia tai tulehduksellisen suolisairauden oireita, aiemmin sairastettua reaktiivista niveltulehdusta tai onko lähisuvussa esiintynyt spondylartropatiaryhmän sairauksia.

Lääkärin suorittamassa tutkimuksessa voidaan todeta selkärangan arkuutta ja risti-suoliluunivelen puristus-, paino- ja vivutusarkuutta. Alaselässä ja rintakehän alueella voidaan todeta jäykkyyttä. Aktiivisessa selkärankareumassa tulehdusarvot (lasko ja CRP) ovat usein koholla.

Selkärankareumaa tai aksiaalista spondylartriittia voidaan epäillä, jos tulehduksellista selkäkipua valittavalla potilaalla todetaan positiivinen HLA-B27-kudostyyppi tai hänellä on muita yllä mainittuja taudille tyypillisiä piirteitä. Diagnoosi tulisi kuitenkin aina varmistaa risti-suoliluunivelten kuvantamistutkimuksilla. Yli 35-vuotiailla voi käyttää tavanomaista röntgentutkimusta, ja alle 35-vuotiailla suositellaan ensisijaisesti magneettikuvausta. Mikäli tulehdusmuutokset näkyvät vain magneettikuvissa, on kyseessä aksiaalinen spondylartriitti, joka voi edeltää selkärankareuman toteamista. Jos muutokset näkyvät röntgenkuvissa, on kyseessä jo selkärankareuma.

Selkärankareuma ja aksiaalinen spondylartriitti alkavat niin hitaasti ja vaihtelevasti, että ensioireista diagnoosin varmentamiseen kuluu keskimäärin 5–7 vuotta. Varhainen toteaminen olisi tärkeää, sillä nykyisillä hoidoilla voidaan taudin aiheuttamia pysyviä muutoksia hidastaa.

Selkärankareuman itsehoito

Säännöllinen liikunta ja fyysinen harjoittelu on erittäin tärkeää selkärankareumassa. Kaikki potilaat, joilla todetaan selkärankareuma tai aksiaalinen spondylartriitti, pyritään lähettämään fysioterapeutille omaehtoisen harjoittelun ohjaukseen. Itsehoito-ohjeita löytyy myös reumaliiton sivuilta ja terveyskylästä.

Liikuntaharrastuksen ja harjoittelun tulee olla pysyvää, koska sairaus on pitkäaikainen.

Selkärankareuman lääkehoito

Tulehduskipulääkkeet lievittävät varsin hyvin selkärankareumaan liittyvää särkyä ja jäykkyyttä. Jatkuvissa oireissa niitä käytetään säännöllisesti. Lievissä ja vaihtelevissa oireissa niitä käytetään tarpeen mukaan. Illalla otettava pitkävaikutteinen tulehduskipulääke poistaa aamuyön selkäsärkyä, vähentää aamujäykkyyttä ja sen vaikutus kestää myös pitemmälle päivään. Jos yli kuukauden kestänyt jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttö ei tuo riittävää apua, on harkittava muiden reumalääkkeiden käyttöä.

Selkä- ja niveloireiden pitkäaikaishoidossa käytetään sulfasalatsiinia, joka rauhoittaa reumaattista tulehdusta yli puolella potilaista. Tulehtuneisiin niveliin ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kipupaikkoihin voidaan pistää glukokortikoidia. Jos potilaalla on niveltulehduksia, joihin sulfasalatsiini ei tehoa riittävästi, voidaan käyttää myös metotreksaattia. Suun kautta otettava kortisoni ja metotreksaatti eivät helpota selkäoireita.

Mikäli yllä mainittujen hoitotoimenpiteiden teho jää vajaaksi ja selkärankareuman oireet ovat vaikeat, voidaan käyttää tulehduksenvälittäjäaineita salpaavia biologisia lääkkeitä. TNF-salpaajia on käytetty selkärankareuman hoidossa yli 20 vuoden ajan. Niitä on nykyisin viisi eri valmistetta (infliksimabi, etanersepti, adalimumabi, sertolitsumabi, golimumabi). Uudempia biologisia lääkkeitä ovat sekukinumabi ja iksekitsumabi (interleukiini 17:n estäjiä). Monille potilaille biologiset lääkkeet ovat tuoneet ratkaisevan avun vaikeaoireisessa selkärankareumassa. Vaihtoehtona pistoksina annettaville biologisille lääkkeille on suun kautta otettava JAK-estäjä upadasitinibi. On huomattava, että TNF-salpaajien on todettu vähentävän myös toistuvia värikalvon tulehduksia (ei etenersepti).

Selkärankareuman ennuste

Jos selkärankareuma jatkuu pitkään aktiivisena ja vaikeasti oireilevana, se voi vuosikymmenien aikana johtaa selän ja niskan jäykistymiseen. Pitkälle edenneistä muutoksista huolimatta työkyky ainakin kevyisiin ja keskiraskaisiin töihin säilyy kuitenkin hyvänä.

Hoidossa käytetyt tulehduskipulääkkeet, perinteinen reumalääke sulfasalatsiini ja erityisesti biologiset lääkkeet helpottavat oireita mutta näyttävät myös hidastavan selän jäykistymistä. Mitä aikaisemmin tehokas lääkehoito voidaan aloittaa, sen parempi on ennuste. Aktiivisella omaehtoisella ja säännöllisellä harjoittelulla on monia edullisia vaikutuksia työ- ja toimintakykyyn.