Keuhkosairaudet

Astman ja sen aiheuttaman hengenahdistuksen hoito perustuu kahteen asiaan. Tärkeintä on keuhkoputkien seinämien tulehduksen hoito, joka toteutetaan tehokkaimmin hengitettävien kortikosteroidilääkkeiden avulla. Tällaisella hoidolla keuhkoputkien supistumisherkkyys ja limakalvon turvotus lievenevät tai häviävät varsin nopeasti, muutamissa päivissä tai viikoissa. Yhtä tärkeää on astmakohtauksen välitön hoito keuhkoputkia avaavalla lääkkeellä; nämä ovat yleisimmin sympatomimeettisiä aineita, kuten salbutamoli tai sitä pitkävaikutteisemmat sympatomimeetit, joita on useita. Lääkkeettömän kotona tapahtuvan hengitysharjoittelun on todettu suomalaisessa tutkimuksessa lievittävän astman oireita ja hengenahdistusta ja parantavan merkittävästi hengityslihasten voimaa sekä rintakehän liikkuvuutta. Harjoittelu tapahtuu parhaiten hengittämällä vastapainetta vastaan sekä sisään- että uloshengityksessä sekä hengittämällä sisäänhengitysilman mukana lämmitettyä vesihöyryä. Tähän soveltuu hyvin suomalainen WellO2-laite; vastaavia laitteita ei ole markkinoilla saatavilla.

Keuhkoahtaumataudissa keuhkoputkien ahtaus ei merkittävästi lievity keuhkoputkia avaavilla lääkkeillä, päinvastoin kuin astmassa. Astman hoidossa käytettävät kortisonilääkkeet voivat lievittää keuhkoputkien turvotusta ja liman muodostusta, mutta eivät paranna kroonisia rakennemuutoksia keuhkoputkien seinämissä eikä keuhkokudoksessa. Keuhkoahtaumataudin hoitoon on tullut uusia lääkkeitä, kuten antikolinergisia (keuhkoputkien hermopäätteisiin vaikuttavia) ja tulehdusta hoitavia lääkkeitä, mutta rakenteellisiin muutoksiin eivät nekään voi vaikuttaa merkittävästi. Oleellista on tupakoinnin lopettaminen. Tällöin keuhkoahtaumataudin paheneminen voidaan suureksi osaksi estää. Myös keuhkoahtaumataudin hoidossa on hyötyä sisäänhengitysharjoittelusta painetta vastaan. Myös uloshengitys painetta vastaan, nk. pulloon puhallus, voi parantaa keuhkojen tuuletusta sekä astmassa että keuhkoahtaumataudissa. Sisäänhengitysilman kosteuttaminen helpottaa liman yskimistä pois keuhkoputkista potilaskokemusten mukaan. Tähän tarkoitukseen soveltuu Wello2-laite, kuten astmassakin.

Keuhkokudoksen sairauksissa hengenahdistusta aiheuttaa rasituksessa helposti kiihtyvä hengitys, hyperventilaatio, jonka tarkoituksena on osittain korjata valtimoveren happipitoisuuden laskua. Näiden sairauksien ensisijainen hoito on lääkehoito, joka usein pitää sisällään kortisonivalmisteita.

Hyperventilaatiosyndroomassa liiallista hengitystaipumusta on mahdollista lievittää autonomiseen hermostoon tai psyykeen vaikuttavilla lääkkeillä tai psykoterapialla. Tilanteeseen usein liittyvää sympaattisen hermoston yliaktiivisuutta voidaan vähentää beetasalpaajalääkityksellä. Rauhoittavilla lääkkeillä voi olla edullinen vaikutus hengenahdistuksen ilmaantumisherkkyyteen, erityisesti paniikkihäiriössä. Hengityksen hillitsemiseen tähtäävillä hengitysharjoituksilla voi olla suotuisa vaikutus.

Sydänsairaudet

Sydämen vajaatoiminnan lääketieteellinen hoito kohdistuu vajaatoiminnan syyhyn ja sydämen toiminnan vahvistamiseen.

Lihavuudesta johtuvan hengenahdistuksen hoito

Jos rasitushengenahdistuksen syyksi osoittautuu lihavuus, on ongelma periaatteessa hyvin hoidettavissa.

Koska oireen syynä on usein kaksi mekanismia, lihavuuden aiheuttama vaikeutunut hengitys ja suhteellisesti pienentynyt verenkiertoelimistön kapasiteetti, tulee hoidon kohdistua näihin molempiin syihin.

Lihavuuden hoitoon eli painon pudotukseen on olemassa lukuisia erilaisia dieettiohjeita. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia kirjoja ja julkaistu artikkeleita.

Nopea painon pudotus erilaisilla pikadieeteillä ei yleensä johda pysyvään lopputulokseen eikä niitä suositella. Pysyvä painon pudotus edellyttää pysyviä muutoksia elintavoissa ja ruokailutottumuksissa.

Jos painoindeksi on vain lievästi kohonnut (25–30 kg/m²), mutta lihavuus on tyypiltään keskivartalolihavuutta, jolla on haitallisia vaikutuksia juuri hengitykseen, on painon pudotukseen usein hyvä hakea apua asiantuntijoilta. Mikäli vyötärön ympärysmitta miehellä on yli 100 cm ja naisella yli 90 cm, on yleensä aina syytä ryhtyä painoa pudottamaan. Ihanteellinen vyötärönympärys hengitykseen ja lihavuuteen liittyvien riskien kannalta on miehillä alle 90 cm ja naisilla alle 80 cm. Yksilölliset rakenteelliset tekijät vaikuttavat kunkin omiin ihannearvoihin.

Jos BMI on yli 30 kg/m² ja yhtenä oireena on rasitushengenahdistus, on elintapaohjaukseen syytä liittää erittäin niukkaenergiainen dieetti 6–12 viikon ajaksi asiantuntijan ohjauksessa.

Jos lihavuus on vaikeampaa, voi myös lääkehoito tai lihavuusleikkaus tulla kyseeseen. Painon pudotus onnistuu yleensä ainoastaan, jos asianomainen henkilö on siihen hyvin motivoitunut.

Neljänkymmenen ikävuoden jälkeen energian kulutus alkaa yleensä vähentyä, koska liikkumisen määrä vähenee.

Mitä intensiivisempää liikkuminen on, sitä enemmän siihen kuluu energiaa. Kun 80 kiloa painava henkilö kävelee reipasta vauhtia (6 km/t) tasamaata, kuluu häneltä energiaa noin 450 kilokaloria tunnissa ja hänen hiihtäessään rauhallisesti kulutus on noin 650 kilokaloria tunnissa. Juokseminen reipasta vauhtia 12 km/t kuluttaisi häneltä energiaa jo 950 kilokaloria tunnissa.

Syömällä energiaa kertyy nopeasti, mutta liikunnalla sitä kuluu hitaasti.

Painon pudotuksen kannalta on keskeistä, että syömällä tai juomalla nautittu päivittäinen energiamäärä on vähäisempi kuin elimistön päivittäin kuluttama energiamäärä. Yhdestä voileivästä saadun energian, noin 250 kilokaloria, kuluttamiseen täytyy kävellä reippaasti noin 35 minuuttia.

On selvää, että liikunnan lisääminen on verenkierto- ja hengityselimistön toiminnan tehokkuuden parantamiseksi tärkeää erityisesti lihavilla henkilöillä. Liikunta parantaa hapenottokykyä monilla tavoilla ja tehostaa hengityksen mekaniikkaa ja keuhkojen tuuletusta. Hengenahdistusherkkyys rasituksessa vähenee.

Liikunnan lisääminen auttaa vähentämään lihavien henkilöiden rasitushengenahdistusta useilla eri mekanismeilla. Sydämen pumpputoiminnan parantaminen ja siten koko verenkiertoelimistön kapasiteetin kohentaminen nostaa elimistön hapenottokykyä myös lihavilla. Erityisesti tämä korostuu silloin, kun lihavan henkilön hapenottokyky painokiloa kohden on ollut erittäin huono.

Happea käyttävä liikuntaharjoittelu parantaa sydämen iskutilavuutta ja tekee lihasten verenkierron jakautumisen tasaisemmaksi ja edullisemmaksi hapenoton kannalta.

Lihavilla henkilöillä liikuntaharjoittelu parantaa myös keuhkojen toimintaa. Reippaan liikunnan aikana hengityksen mekaniikka muuttuu lepotilaan nähden; hengitystilavuus kasvaa, mikä vähentää keuhkotuuletuksen epätasaisuutta, eli avaa pieniä sulkeutuneita keuhkoputkia aivan keuhkorakkuloiden läheisyydessä. Myös keuhkojen verenkierron lievä epätasaisuus lievittyy. Reipas liikunta parantaa ja tehostaa keuhkojen kaasujenvaihduntaa erityisesti keuhkojen alaosissa. Valtimoveren happipitoisuus pyrkii kohentumaan.

Myös keskivartalon rasvakerroksen vähentyessä keuhkojen mekaniikka alkaa palautua normaalimpaan suuntaan ja lihavuuden aiheuttama pienien keuhkoputkien ahtautuminen lievittyy. Hengitystyön määrä vähenee ja kaasujenvaihdunta paranee.

Laihduttamisen onnistuneessa toteutumisessa on riittävällä nukkumisella huomattava merkitys. Huono tai katkonainen yöuni yleensä lisää ruokahalua ja vaikeuttaa laihduttamiseen tähtääviä toimia. Katkonaiseen yöuneen voi vaikuttaa myös hyvin lihavilla esiintyvä uniapnea, jossa hengitys katkeilee lihavuuteen liittyvän takanielun ajoittaisen sulkeutumisen vuoksi. Tämän ongelman hoitamiseen usein hyvä keino on painon pudotus, mutta sitä ennen yöunesta olisi saatava riittävä lepo. Uniapnean aiheuttamien unihäiriöiden estämiseen voidaan käyttää ylipainehengityslaitetta (CPAP) nukkumisen aikana.

Fyysisen harjoittelun yleiset vaikutukset elimistön toimintaan

Fyysinen harjoittelu lisää lihassolujen myofibrillien määrää ja paksuutta, jolloin lihasten voima, teho ja kestävyys kasvavat. Luuston kuorikerros paksuuntuu ja luiden mineraalipitoisuus kasvaa. Nämä seikat vahvistavat luustoa ja vähentävät luunmurtumien riskiä esimerkiksi kaatuessa. Myös nivelruston kunto paranee, mikä puolestaan voi parantaa nivelvaivoja ja vähentää niiden riskiä.

Lihassoluissa tapahtuu myös energia-aineenvaihdunnan kannalta merkittäviä muutoksia: Lihassolujen paljon energiaa sisältävien biokemiallisten yhdisteiden, kuten adenosiinitrifosfaatin ja kreatiniinikinaasin, määrä kasvaa. Soluissa olevien mitokondrioiden tilavuus suurenee ja solun hapenotossa tarvittavien entsyymien aktiivisuus lisääntyy. Nämä kaikki parantavat lihassolujen hapenottokykyä ja lisäävät lihasten rasituskestävyyttä.

Näihin liittyen myös koko elimistön hapenottokyky paranee. Samoin happea käyttämätön, anaerobinen aineenvaihdunta tehostuu. Sen tärkeän energianlähteen, glykogeenin, määrä kasvaa liikunnan seurauksena. Fyysisen harjoittelun seurauksena maitohapon tuotto lihaskudoksessa vähenee ja maitohapon poistaminen verestä nopeutuu; näillä on merkitystä anaerobisen kynnyksen siirtämisessä korkeammille rasitustasoille, jolloin hengästymistä aiheuttavat aineenvaihduntamuutokset tapahtuvat vasta raskaammassa rasituksessa.

Happamien aineiden biokemiallinen puskurointikapasiteetti soluissa paranee, mikä vähentää hiilidioksidin tuottoa veren bikarbonaattipuskurin kautta ja sitä kautta pienentää tarvetta lisääntyneeseen keuhkotuuletukseen. Nämä pienentävät hengityksen minuuttitilavuutta, mikä pienentää hengästymistaipumusta.

Liikuntaharjoittelun seurauksena sydämessä tapahtuu useita edullisia muutoksia. Sydämen vasemman kammion lihaskudos ja kammioiden väliseinä paksuuntuvat terveellä tavalla ja vasemman kammion täyttövaiheen tilavuus kasvaa. Sydänlihassolujen mitokondrioiden määrä kasvaa ja hapen käyttöä parantavien aerobisten entsyymien määrä kasvaa.

Näin sydämen supistusvoima ja -nopeus kasvavat. Sydämen kerralla pumppaama verimäärä, iskutilavuus, kasvaa. Sydämen syketaajuus levossa ja rasituksessa pienenee ja sykevälivaihtelu, joka kuvaa käänteisesti sympaattisen hermoston aiheuttamaa stressitasoa, kasvaa. Siis stressin merkit vähenevät.

Sydämen pumppauskapasiteetti paranee, mikä parantaa hapenottokykyä. Lisäksi on voitu todeta, että sepelvaltimoiden laajenemiskyky paranee ja sydämeen voi liikunnan seurauksena tulla lisää hiussuonia, mitkä ovat hyvin edullisia vaikutuksia ajatellen sepelvaltimoiden vajaatoiminnan estämistä.

Liikuntaharjoittelu tehostaa myös ääreisverenkiertoa. Lihasten hiussuonten määrä kasvaa ja verenkierron jakautuminen lihaksiin muuttuu tasaisemmaksi. Näin lihasten verenvirtaus paranee, mikä mahdollistaa raskaamman lihastyön.

Koska ääreisverenkierron vastus vähenee, valtimoverenpaine pyrkii laskemaan, mikä on terveyden kannalta edullista. Lihasten kyky ottaa happea valtimoverestä paranee näiden verenkierron muutosten takia, mikä tekee mahdolliseksi hapenottokyvyn parantamisen ja anaerobisen kynnyksen nostamisen korkeammalle rasitustasolle.

Myös veressä tapahtuu fyysisen harjoittelun vaikutuksesta terveyden kannalta edullisia muutoksia. Muun muassa verihiutaleiden sakkautumistaipumus vähenee. Sillä on suotuisa vaikutus veritulppien ennaltaehkäisyssä.

Punasolujen tilavuus ja massa kasvavat liikunnan seurauksena. Nämä muutokset parantavat veren hapenkuljetuskykyä ja siten elimistön hapenottokykyä.

Hormonaaliseen säätelyyn tulee liikuntaharjoittelun seurauksena myös edullisia vaikutuksia. Adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuudet veressä pienenevät raskaassa kuormituksessa, samoin myös kortisoli-hormonin pitoisuus. Nämä muutokset heijastavat stressitason pienentymistä.

Solujen insuliiniherkkyys paranee suunnilleen samassa tahdissa kuin maksimaalinen hapenottokyky paranee. Insuliiniherkkyyden paraneminen auttaa puolestaan estämään diabeteksen puhkeamista.

Liikunnalla on hyvin monia positiivisia vaikutuksia aivojen toimintaan. Aivojen vireystila paranee. Samoin paranevat kognitiiviset eli älylliset aivotoiminnat. Havaintomotoriset toimintavalmiudet tehostuvat, mikä on omiaan vähentämään liikkumiseen liittyviä onnettomuusriskejä. Liikunnalla on tunnetusti myös psyykkistä alavireisyyttä tai masennusta ja ahdistusta ehkäisevä vaikutus.

Liikuntaharjoittelulla on siis aivan huikea määrä edullisia vaikutuksia elintoimintoihin, se auttaa ehkäisemään sairauksia sekä parantamaan monia sairauksia ja toimintahäiriöitä. Liikuntaharjoittelulla ei ole oikein annosteltuna haitallisia vaikutuksia lainkaan, vain edullisia.

Liikunnan ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta sairauksiin on yksityiskohtaisesti kerrottu muun muassa kirjassa Liikuntalääketiede (toim. Vuori I, Taimela S ja Kujala U, Kustannus Oy Duodecim, 2010). Säännöllisen liikunnan avulla voidaan jossain määrin ennaltaehkäistä muun muassa seuraavia sairauksia: sydän- ja verisuonitaudit, verenpainetauti, aivohalvaus, luukato (osteoporoosi), nivelrikko, ummetus, diabetes, monet syöpäsairaudet, unettomuus, masennus, ahdistuneisuus ja psyykkinen jännittyneisyys.

Liikuntaharjoittelun annostelu terveillä

Sopivan liikuntaharjoittelun avulla voi hyvin nopeastikin parantaa verenkiertoelimistön kuntoa ja elimistön hapenottokykyä, jolloin hengästymistaipumus rasituksessa vähenee. Näin erityisesti silloin, jos kestävyyskunto on lähtökohtaisesti huono. Kunnon parantumisen kannalta on edullista, että liikuntaharjoittelu on rasittavuudeltaan niin voimakasta, että se aiheuttaa hengästymistä. Hengästymistuntemus ei sinänsä ole mitenkään vaarallista tai haitallista.

Kuvassa on esitetty sydämen iskutilavuuden muuttuminen rasituksen aikana kestävyysurheilijoilla sekä terveillä opiskelijoilla ennen ja jälkeen kahden kuukauden aerobista liikuntaharjoittelua. Ennen liikuntaharjoittelua opiskelijoiden sydämen iskutilavuus levossa oli vain noin puolet siitä, mitä kestävyysurheilijoiden. Maksimaalisen rasituskokeen aikana sydämen iskutilavuus nousi molemmissa ryhmissä lepotilanteeseen nähden 50 %, mutta oli kestävyysurheilijoilla 1,8 kertaa niin suuri kuin harjoittelemattomilla (90 ml vs 160 ml). Vastaavasti maksimaalinen hapenottokyky oli urheilijoilla noin kaksinkertainen verrattuna liikuntaa harjoittelemattomiin (2,5 l/min vs 5 l/min). Opiskelijat hengästyivät nopeasti rasituksessa.

Opiskelijoiden kahden kuukauden mittainen säännöllinen liikuntaharjoittelu paransi hapenottokykyä 40 %, johon vaikutti oleellisesti se, että sydämen iskutilavuus kasvoi 20 %.

Harjoittelun ansiosta myös sydämen lyöntitaajuus nousi hitaammin kuin aikaisemmin. Tämä näkyy hyvin kuvassa . Kun kuormituksessa, jossa happea kului 2 l/min, opiskelijoiden sydämen lyöntitaajuus ennen harjoittelua oli 180 /min, oli se harjoittelujakson jälkeen samalla kuormitustasolla vain 160/min. Kestävyysurheilijoilla sama kuormitus nosti sydämen lyöntitaajuutta vain tasolle 110/min. Nämä erot johtuvat paitsi eroista sydämen iskutilavuudessa (mitä suurempi iskutilavuus, sitä matalampi sydämen lyöntitaajuus) myös siitä, että fyysinen harjoittelu madaltaa sympaattisen hermoston aktiivisuustasoa ja lisää parasympaattista aktiivisuutta. Nämä muutokset vaikuttavat suoraan sydämen tahdistuksesta vastaavan sinus-solmukkeen rytmin taajuuteen. Harjoittelun jälkeen opiskelijat hengästyivät rasituksessa myöhemmin kuin ennen harjoittelua, koska anaerobinen kynnys tuli myöhemmin.

Tämä esimerkki osoittaa, että säännöllinen liikunta voi parantaa nopeastikin fyysistä kestävyyskuntoa varsinkin silloin, kun lähtötilanteessa kunto on ollut huono.

Suomessa UKK-Instituutti on antanut liikuntasuosituksia moniin tilanteisiin. Suositukset 18–64-vuotiaiden terveysliikuntaan sisältävät mm. seuraavia ehdotuksia:

Kestävyyskuntoa suositellaan parannettavaksi siten, että liikuntaa harrastetaan (reipas kävely) useana päivänä viikossa yhteensä ainakin kaksi ja puoli tuntia viikossa tai hyvin rasittavaa liikuntaa runsas tunti viikossa. Hyvä nyrkkisääntö olisi, jos reipasta kävelyä vastaavaa liikuntaa harrastettaisiin kolme tai neljä kertaa viikossa ainakin puoli tuntia kerrallaan. Tällainen liikunta parantaa hyvin huonokuntoisen hapenottokykyä ja vähentää hengästymistaipumusta.

Mitä enemmän ja useammin harjoittelee, sitä parempaan tulokseen ja kuntoon pääsee. Liikunnan lisäyksen pitää kuitenkin tapahtua vähitellen eikä se saa aiheuttaa liikuntaelimistön kiputiloja.

Paras yleinen terveysvaikutus voidaan saavuttaa 5–6 kertaa viikossa tapahtuvalla kuntoliikunnalla, joka on kohtalaisen voimakasta eli tasoltaan lähellä anaerobista kynnystä. Borgin rasittavuuden tuntemusasteikossa tämä vastaa tasoa 13–14/20. Terveyden kannalta on edullista kuitenkin pitää välillä lepopäiviä tai vain kevyen liikunnan päiviä, varsinkin jos liikuntapäivän jälkeisenä päivänä esiintyy väsymystä tai lihaskipuja.

Nykyisiä askel- tai aktiivisuusmittareita käyttämällä voidaan helposti mitata käveltyjen askelten ja kävellyn matkan määrää. Nyrkkisäätönä on, että 7000 askelta päivässä olisi jo varsin hyvä ja riittävä liikunnan määrä.

Liikuntaharjoittelu sydämen vajaatoiminnassa

Kaikissa sydämen vajaatoimintaa aiheuttavissa sairauksissa liikunnallisella kuntoutuksella on huomattava merkitys. Säännöllisesti toistuva, sopivasti kuormittava liikunta parantaa sydämen supistumisvireyttä ja iskutilavuutta. Liikunnan avulla myös eräät sydämen rytmihäiriöt voivat lieventyä.

Kroonisessa sydämen vajaatoiminnassa ja verenkierron säätelyhäiriöissä lihaksiin ohjautuvan verenkierron jakautuma on epätasainen. Liikuntaharjoittelu lieventää tätä epätasaisuutta ja parantaa lihasten hapenottokykyä. Sympaattisen hermoston yliaktiivisuus vähenee. Samalla nousee lihasten happea käyttävän aineenvaihdunnan kapasiteetti ja hengenahdistustaipumus tätä kautta lievittyy.

Kun aerobiseen liikuntaharjoitteluun yhdistetään lihasten voiman ja kestävyyden harjoittelu, krooniseen vajaatoimintaan liittyvä lihaskato voidaan pysäyttää ja osittain korjata. Tälläkin tavalla voidaan parantaa lihaksiston hapenottokykyä ja siirtää anaerobista kynnystä suuremmalle rasitustasolle.

Sydämen vajaatoimintaa sairastavien liikunnan määrä ja laatu tulee mitoittaa yksilöllisesti, sairauden vaikeusasteen mukaan ottaen huomioon turvallisuustekijät. Suhteellisia vasta-aiheita liikuntaharjoittelulle sydämen vajaatoimintapotilailla ovat mm. nopea painon nousu, verenpaineen nopea nousu tai lasku rasituksessa, sydänlihaksen hapenpuutteen oireet tai löydökset rasituksen aikana, sydämen vaihtelevat rytmihäiriöt levossa tai rasituksessa ja korkea sydämen leposyke (yli 100/min). Huono rasituksen sietokyky eli hengenahdistus levossa tai hyvin pienessä rasituksessa on myös yleensä vasta-aihe liikuntaharjoittelulle.

Sydämen vajaatoimintapotilaiden liikuntaohjelman laatimisessa ja toteuttamisessa tulee ottaa huomioon ylirasituksen mahdolliset riskit.

Sopiva harjoittelutaso on maksimissaan noin 60 % henkilön maksimaalisesta hapenottokyvystä. Maksimisyke on sydämen vajaatoiminnassa yleensä selvästi matalampi kuin samanikäisillä terveillä henkilöillä.

Sopiva rasittavuustuntemuksen taso harjoittelun aikana on 11–14/20 Borgin asteikolla (taulukko 13.1) eli kevyt tai hieman rasittava. Alkuvaiheessa harjoittelujaksojen on syytä olla lyhyitä, vain muutamien minuuttien kestoisia. Tällöin kehon sopeutuminen rasitukseen lähtee liikkeelle siten, että harjoittelusta ei aiheudu liiallista stressiä ja sympaattisen hermoston kiihtymistä. Tavoitteena on kuitenkin päästä noin puolen tunnin kestoisiin harjoitusjaksoihin.

Liikuntaharjoittelu sepelvaltimotaudissa

Sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyyn suositeltava liikunnan määrä vastaa suunnilleen yleistä liikuntasuositusta. Euroopan kardiologiyhdistys (European Society of Cardiology) suosittelee sopivaksi liikunnaksi noin 30 minuutin liikuntajaksoja useina päivinä viikossa, mieluiten päivittäin. Päivän liikunta-annos voidaan kuitenkin suosituksen mukaan jakaa useisiin 8–10 minuuttia kestäviin jaksoihin. Liikunnan kuormittavuuden tulisi olla noin 45–60 % henkilön maksimaalisesta suorituskyvystä (hapenottokyvystä) tai rasittavuustuntemusasteikolla (Borg) 11–13/20 eli välillä kevyt – hieman rasittava. Helpoin hapenottokykyä ylläpitävä ja parantava liikuntamuoto on reipas kävely. Tämän tasoinen liikunta pienentää tutkimusten mukaan sydäntautien aiheuttamaa kuolleisuutta 20–30 %.

Mikäli sepelvaltimotauti on jo puhjennut ja johtanut mahdollisesti sydäninfarktiin, sairauden etenemistä estävän ja kuntouttavan liikunnan annostelu riippuu sairauden vaikeusasteesta. Liikuntakuntoutus nopeuttaa fyysisen toimintakyvyn palautumista sydäninfarktin ja sydäntoimenpiteiden jälkeen. Hapenottokyvyn paraneminen vähentää selvästi sydänkuoleman riskiä näillä potilailla. Kunnon parantuessa syketaajuus suhteessa työkuormaan pienenee, samoin verenpaineen nousu. Nämä vaikutukset vähentävät sydänlihaksen hapentarvetta rasituksessa ja siten nostavat sitä työkuormitustasoa, jolla sydänlihaksen hapenpuute alkaa tulla esiin. Näin henkilö voi tehdä oireettomasti aikaisempaa rasittavampaa työtä tai liikkua entistä ripeämmin.

Eräissä tutkimuksissa on todettu, että sepelvaltimotautipotilaiden runsas liikunta yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa on pysäyttänyt taudin etenemisen ja joissakin tapauksissa jopa vähentänyt muutoksia sepelsuonissa. Useiden tuoreiden tutkimusten perusteella on voitu päätellä, että pelkästään liikuntaa sisältäneet sepelvaltimopotilaiden kuntoutusohjelmat ovat vähentäneet sepelvaltimotaudista johtuvia kuolemia 35 %. Liikunnalla yhdistettynä terveelliseen ruokavalioon on suurempi vaikutus kuin pelkällä ruokavaliolla.

Sepelvaltimotaudin vakaassa vaiheessa sekä infarktin, sepelvaltimoiden pallolaajennuksen tai muun sydäntoimenpiteen jälkeen liikuntakuntoutuksessa sopiva rasituksen teho on 40–60 % henkilön oirerajoitteisesta suorituskyvystä. Subjektiivinen rasittavuuden määrä vastaa tällöin Borgin asteikolla arvoja 11–13/20 (kevyt – hieman rasittava). Sopiva harjoittelukuorma nostaa leposykettä noin 20 lyöntiä/min. Beetasalpaajalääkitys kuitenkin vaimentaa syketasoa ja sen nousua, joten tätä mittaria ei voida suoraan käyttää kuntoutuksen rasittavuuden arvioinnissa.

Liikuntaharjoittelu ei saa aiheuttaa merkittäviä rytmihäiriöitä eikä hapenpuutteen merkkejä EKG:hen. Harjoittelun rasitustason tulee olla rytmihäiriöitä laukaisevaa tasoa matalampi, syketasolla arvioituna noin 10 lyöntiä/min tätä matalampi. Kuntoutuksessa käytettävän turvallisen rasitustason arvioimiseksi lääkärin valvoma kliininen rasituskoe on hyvä tehdä ennen liikuntakuntoutuksen alkua.

Jos sepelvaltimosairaus on vaikea ja oireita ilmaantuu jo vähäisessä rasituksessa, liikuntakuntoutukseen kuntoutusryhmissä sisältyy suuri sydänkomplikaatioiden vaara. Tästä syystä kuntoutuksen tulee olla yksilöllistä ja fysioterapeutin valvomaa.

Yleensä sydänpotilaiden liikuntakuntoutuksen tulisi olla aerobista, suuria lihasryhmiä kuormittavaa. Liikuntajaksojen tulisi kestää useita kymmeniä minuutteja. Kolme harjoituskertaa ryhmäliikuntaa viikossa on varsin hyvä harjoitusmäärä. Muinakin päivinä on tärkeää liikkua, vaikka kävellen puoli tuntia päivässä. Ylirasitusta tulee kuitenkin välttää. Myös päivittäinen lepo on tärkeää, jotta elimistö voi palautua rasituksesta.

Pari kertaa viikossa olisi sydänpotilaankin mielellään harjoitettava lihaskuntoa. Iän mukana lihasharjoittelu tulee entistä tärkeämmäksi vanhetessa tapahtuvan normaalin lihaksiston heikkenemisen jarruttamiseksi. Kohtalaisen raskas voimaharjoittelu lyhyinä jaksoina ei ole sepelvaltimopotilaille yleensä vaarallista.

Kunto-ohjelman suunnittelussa on otettava huomioon, että yläraajojen lihasharjoittelu on verenkiertoelimistölle lähes kaksi kertaa niin raskasta kuin muu liikunta.

Liikuntaharjoittelu keuhkosairauksissa

Kroonisissa keuhkosairauksissa myös verenkierron kapasiteetti voi huonontua, mikä johtuu osaltaan liikunnan rajoittumisesta. Sen vuoksi liikunnallinen kuntoutus on erittäin tärkeää myös kroonisia keuhkosairauksia poteville.

Keskivaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastavilla suurimpana hengenahdistusta aiheuttavana tekijänä ei yllättäen olekaan keuhkoputkien ahtautumisesta johtuva hengitystyön kasvu ja keuhkojen toimintahäiriö, vaan huono verenkierron kunto eli heikentynyt sydämen ja ääreisverenkierron kunto. Se paranee oleellisesti aerobisella liikuntaharjoittelulla. Samalla paranee myös näille keuhkosairauksille ominainen keuhkojen kaasujenvaihdunnan, verenkierron ja keuhkotuuletuksen epätasaisesta jakautumisesta johtuva lievä taipumus hapetuksen vajaukseen.

Keuhkoahtaumatautiin ja astmaan liittyy usein pienten keuhkoputkien ilmasalpaus, joka voi korjautua fyysisen rasituksen aikana, kun hengitys syvenee. Näin keuhkojen tuuletus rasituksessa muuttuu tasaisemmaksi ja tuuletuksen ja keuhkoverenkierron keskinäiset suhteet paranevat. Keuhkojen hapetuskyky paranee tämän muutoksen myötä. Tähän ilmiöön liittyy, että keuhkoahtaumatautipotilailla on levossa usein lievästi alentunut valtimoveren happipitoisuus. Rasituksen aikana tilanne normaalistuu, ellei henkilöllä ole samanaikainen keuhkolaajentuma.

Astmassa fyysisen kunnon kohentaminen kestävyysliikuntaa harrastamalla voi lievittää rasituksesta aiheutuvaa keuhkoputkien supistumistaipumusta varsinkin silloin, kun harjoittelu tapahtuu lämpimässä ja kosteassa ilmastossa. Kylmässä ilmassa hengitysilman lämmittämiseen tarkoitetun naamarin käyttö voi estää astmareaktiota. Vaikeassa keuhkoahtaumataudissa liikuntaharjoittelu lisähappea hengittäen voi parantaa hapenottokykyä pysyvämmin.

Astmapotilaan kannattaa yleensä ennen rasittavaa liikuntasuoritusta hengittää keuhkoputkiin 1–2 annosta keuhkoputkia laajentavaa lääkettä, tavallisimmin salbutamolia. Tällä tavoin rasituksen aiheuttama astmareaktio voidaan useimmiten välttää.