Vuodepotilaan jalkaterveydestä huolehditaan samalla tavalla kuin muidenkin. Sen lisäksi keskeistä on ehkäistä painehaavoja. Painehaavat syntyvät nimensä mukaan alueille, joissa on paljon painetta, esimerkiksi ristiluu, kantapäät ja kehräsluut.

Hoito

Kantapään ja kehräsluiden painehaavoja ehkäistään asentohoidolla, painetta tasaavilla patjoilla, erilaisilla asentoa tukevilla tyynyillä ja kantatyynyillä. Ehkäisyn tulee olla säännöllistä ja aktiivista.

Varmistetaan, etteivät peitto tai lakana purista varpaita yhteen tai koukkuun ja aiheuta painetta sekä asentomuutoksia. Myös erilaisia asentotyynyjä käytettäessä on huolehdittava, että nivelet esimerkiksi polvi- tai nilkkanivel eivät yliojennu ja aiheuta kipua ja toiminnan rajoitteita.

Seuranta

Vuodepotilaan ihosta tarkkaillaan päivittäin väriä, kuntoa ja lämpötilaa. Myös varvasvälien ihon kuntoa seurataan säännöllisesti, jotta ihorikot huomataan ajoissa (ks. Varvasvälihautuman hoito). Kynsimuutoksista kynsien sisäänkasvu ja paksuntuminen voivat aiheuttaa kipuja. Torakynnet vaativat asiantuntijan hoitoa (ks. Paksuntuneen kynnen hoito, Sisäänkasvaneen kynnen ehkäisy ja hoito).