Yleistä

Vajaa 1 % 12–24-vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista kärsii varsinaisesta laihuushäiriöstä, mutta lievempioireisena häiriö on yleisempi. Häiriö alkaa yleensä nuoruusiässä. Häiriö on usein pitkäaikainen, sillä yli puolella siihen sairastuneista oireet kestävät vaihtelevassa määrin vuosikausia. Vain 5–10 % sairastuneista on miehiä.

Laihuushäiriön syyt

Laihuushäiriön syyt ovat monitekijäiset. Laihuushäiriö on yleisempi naisilla kuin miehillä. Laihuushäiriöön sairastuva nuori on usein hyvin menestyvä, mutta itseään kohtaan vaativa ja täydellisyyteen pyrkivä.

Tietyt harrastukset ja ammatit voivat lisätä riskiä laihuushäiriön syntyyn (esim. harrastus tai ammatti, mikä vaatii laihuutta, kuten malleilla, balettitanssijoilla, voimistelijoilla tai taitoluistelijoilla).

Perinnölliset tekijät, traumaattiset kokemukset ja kokemukset, jotka lisäävät negatiivista kuvaa omasta kehosta lisäävät alttiutta sairastua laihuushäiriöön.

Laihuushäiriön oireet

Laihuushäiriö voi alkaa vähäisestä laihdutusyrityksestä tai pyrkimyksestä terveelliseen ravitsemukseen mikä riistäytyy hallitsemattomaksi syömättömyyskierteeksi. Ruumiinkuvan häiriön seurauksena laihuushäiriötä sairastava kokee itsensä suurempana kuin mitä on ja pelkää paniikinomaisesti rasvakudoksen kertymistä ja lihomista. Tuloksena on pakonomainen ja salaileva laihduttaminen sairaalloisen laihaksi. Laihduttamisen aiheuttama nälkiintyminen lisää noidankehämäisesti syömishäiriötä ylläpitävää masennusta ja ruokaa koskevia pakkoajatuksia. Vaikka alkuun potilas voi kokea saavansa laihtumisesta positiivista palautetta, johtaa laihuushäiriö usein sosiaaliseen eristäytymiseen, potilaat ovat ilottomia ja kärsivät ärtyisyydestä, masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja unettomuudesta.

Tyypillisiä oireita ovat rasvaisen ja kaloripitoisen ruoan välttäminen; aterioita jää väliin tai annoskoot pienenevät, nuori alkaa syödä yksin. Usein ruokana ovat ainoastaan vihannekset ja hedelmät. Osalle laihuushäiriötä sairastavista ovat ominaisia myös ahmimis- eli bulimiakohtaukset ja niiden laukaisema itse aiheutettu oksentaminen. Monet häiriöstä kärsivät yrittävät hallita painonnousuaan pakonomaisella liikunnalla, virtsan eritystä lisäävillä lääkkeillä (diureeteilla) tai ulostuslääkkeillä.

Laihuushäiriössä paino on ainakin 15 % vähemmän kuin pituuden mukainen keskipaino. Alle 18-vuotiailla lapsilla painonlasku voidaan helposti todeta kasvukäyrästä esimerkiksi kouluterveydenhoidossa. Yli 16-vuotiailla painon arviointiin käytetään painoindeksiä (BMI). Alle 16-vuotiaalla suhteellista painoa voidaan arvioida paitsi kasvukäyrillä myös niin sanotulla ISO-BMI:llä (ikä on otettu huomioon). Terveellisen painon painoindeksin alaraja on noin 18,5. Painoindeksin voi laskea BMI-laskurilla.

Laihtumiseen liittyy tytöillä kuukautisten poisjäänti. Laihtuminen ja hormonimuutokset lisäävät luun kalkkikatoa ja osteoporoosin vaaraa. Hiukset voivat ohentua, katkeilla tai lähteä ja kynnet ohentua tai sinertyä. Voimakkaasti laihtuneella potilaalla todetaan myös monia fyysisiä löydöksiä, kuten jatkuva väsymys, hidas pulssi, matala verenpaine, huimaus ja pyörtyily, sydämen rytmihäiriöt, jalkojen tai käsien turvotus, kuiva iho, nukkamainen ihokarvoitus, nestehukka, palelu tai ummetus.

Sairauden kulku

Laihuushäiriö on vakava sairaus, johon liittyy sekä kohonnut kuolleisuus että monia vakavia ruumiillisia seurauksia. Vain noin puolet toipuu häiriöstä täysin; joka viides kärsii sairaudesta vuosikaudet ja joka kolmannella oireet jatkuvat lievempinä. Noin viisi sadasta laihuushäiriöön sairastuneesta päätyy ennenaikaiseen kuolemaan joko aliravitsemukseen liittyvien lisäsairauksien johdosta tai masennuksen vuoksi tehdyn itsemurhan tuloksena.

Laihuushäiriöstä kärsivillä ilmenee usein elämänsä aikana muita mielenterveydenhäiriöitä, kuten pakko-oireista häiriötä, vakavaa masennusta tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa.

Laihuushäiriön itsehoito

Laihuushäiriön voi tunnistaa itsessään, jos vastaa myöntävästi vähintään kolmeen seuraavista kysymyksistä:

1. Yritätkö oksentaa, jos tunnet olevasi epämiellyttävän kylläinen?
2. Huolestuttaako Sinua ajatus, että et pysty enää hallitsemaan syömisesi määrää?
3. Uskotko olevasi lihava, vaikka olisit muiden mielestä laiha?
4. Hallitseeko ruoan ajattelu Sinua?

Laihuushäiriön tyypillisiä ensioireita ovat ruokailun jättäminen väliin erilaisin tekosyin, vain tiettyjen vähäkaloristen ruokien syöminen, erilaisten ruokailuun liittyvien pakonomaisten rituaalien ilmeneminen, halu syödä yksin ja haluttomuus syödä julkisilla paikoilla, tiheä itsensä punnitseminen tai vartalon vikojen peilistä jatkuva tarkkailu.

Nälkiintyminen ylläpitää pakonomaista ruoan ajattelua. Siksi laihuushäiriön kehittymisen estämisessä ja hoidossa on tärkeätä normalisoida ravitsemustila ja syömiskäyttäytyminen. Päämääränä on painonlaskun pysähtyminen ja painon korjaantuminen vähitellen normaaliin/terveelliseen painoon. Aterioita on hyvä olla 5–6 vuorokaudessa. Tavoite-energiamäärä suunnitellaan yksilöllisesti. Ruokavalion tulee olla normaalia monipuolista ruokaa. Tällaisen pelkoja vähentävän täsmäsyömisen suunnittelussa auttaa tiivis hoitosuhde ravitsemusterapeutin kanssa.

Ummetuslääkkeiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä tulee ehdottomasti välttää, koska ne vain pahentavat oireita ja voivat aiheuttaa vakaviakin haittavaikutuksia.

Milloin hoitoon

Jos epäilet kärsiväsi laihuushäiriöstä ja etenkin jos painoindeksisi on alle 18 ja siihen liittyy itsepäinen voimakas painon nousun tai lihavaksi tulon pelko eikä paino käänny omin avuin nousuun, on viisasta viimeistään lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin puoleen. Ummetuslääkkeiden tai nesteenpoistolääkkeiden pakonomainen käyttö edellyttää aina hakeutumista hoitoon. Jos painoindeksi laskee alle 13 kg:aan/m², nälkiintymisen aste on hengenvaarallinen ja edellyttää aina sairaalahoitoa, tarvittaessa tahdosta riippumattakin.

Usein ongelmana on se, että laihuushäiriöstä kärsivä ei koe itseään sairaana, salailee oireitaan eikä halua kääntyä tai kieltäytyy hakeutumasta lääkärin puoleen. Jos epäilee lapsensa, läheisensä tai ystävänsä kärsivän laihuushäiriöstä, on tärkeää ottaa asia esille hänen kanssaan ja pyrkiä kaikin tavoin saamaan häntä kääntymään lääkärin puoleen.

Laihuushäiriön hoito

Laihuushäiriö on vakava mielenterveyshäiriö, ja tärkeätä olisi, että sitä sairastava saadaan hoitoon mahdollisimman pian. Laihuushäiriön hoidon ongelma on usein se, että häiriöstä kärsivä itse vastustaa sisäisen arvomaailmansa perusteella omaisten tai lääkäreiden kehotuksia huolehtia terveellä tavalla painostaan ja ruokavaliostaan.

Kun häiriöstä kärsivä motivoituu hoitoon, hoito koostuu ravitsemusterapiasta, huolellisesta painon seurannasta ja tilanteen mukaan yksilöllisesti räätälöidyistä psykoterapiasta tai perheterapioista. Useat sairastuneet hyötyvät varsinkin hoidon alkuvaiheessa psykofyysisestä fysioterapiasta, jonka avulla voidaan tukea positiivista ja normaalia kehonkuvaa ja löytää keinoja ahdistuksen helpottamiseen. Laihuushäiriöön ei ole lääkehoitoa, mutta jos sairastuneella on vakavia masennusoireita, ahdistusta tai pakko-oireita, voidaan niitä hoitaa myös lääkehoidolla.

Laihuushäiriön hoito tapahtuu yleensä avohoidossa (hoidossa käydään kotoa käsin), mutta se toteutetaan tarvittaessa sairaalassa. Jos paino on hyvin alhainen tai laskee nopeasti (yli 25 % kolmessa kuukaudessa), sairaalahoito on toteutettava välittömästi ja tarvittaessa myös tahdonvastaisesti.

Hoidon ja kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että laihuushäiriötä sairastava ei eristäydy ystävistään ja läheisistään.