• Kynsisilsaa voi epäillä, kun kynsi muuttuu sameaksi, ruskeankeltaiseksi ja kärjestä kuluneeksi ja lahoksi (kuva ).Toisessa tyypissä kynteen ilmaantuu valkoisia liuskoittuvia laikkuja.
  • Silsa leviää kynnen alla ja lopulta irrottaa kynnen alustastaan.
  • Paksuntuessaan kynsi voi aiheuttaa paineoireita ja lisäoireena bakteeritulehduksen.
    • Mikäli alaraajojen verenkierto on huono tai on diabetes, tulehdus voi johtaa haavauman syntyyn.
  • Silsaa on usein myös jalkapohjassa ja varvasväleissä.
Kuva

Esimerkkejä kynsisienestä. A) Kynsisieni voi alkaa kynnen kärjestä tai D) sivuilta, B) kynsilevyn päältä tai sisältä sekä C) kynnen tyvestä. Oireina ilmenee kynnen paksuntumista ja haurastumista, vihreitä, ruskeita tai kellertäviä värimuutoksia, valkoisia laikkuja, kynnen kohoumaa, irtoamista kynsipedistä. Oireet vaihtelevat alkamispaikan mukaan. Kaikki kynnen sieni-infektiot voivat johtaa kynnen surkastumiseen eli dystrofiaan. Kuvat: Raimo Suhonen.

Kynsisilsan varmistaminen

  • Kynsisilsa diagnoosi varmistetaan sieninäytteellä.
  • Kun kynsimuutos ei kasva pois vaan leviää, kannattaa hakeutua ihotautilääkärin ja jalkaterapeutin vastaanotolle.

Omahoito

  • Hoitomuodosta riippumatta kynsisilsan paraneminen on pitkäaikainen prosessi.
  • Kynsisilsan hoitoa varten on hankittava henkilökohtaiset kynsienhoitovälineet (ks. Varpaankynsien hoito).
  • Alustastaan irronnut kynnen osa leikataan tarkoin pois, ja kynsipatja (ks. Kynsipatjan hoito) viilataan ohuella santapaperilla tai kynsiviilalla puhtaaksi.
  • Hiontasuunta on kynnen kasvusuuntaan.
  • Lyhennys ja hionta tehdään kerran viikossa.
  • Kynsiuurteet voi puhdistaa pesun yhteydessä pehmeällä tähän tarkoitukseen hankitulla hammas- tai kynsiharjalla (ks. Varpaankynsien hoito).
  • Varsinainen kynsisilsan ulkoinen hoitoaine on reseptivalmiste.
  • Kynsisilsan leviämistä voidaan ehkäistä ja vain kärkiosastaan infektoituneet kynnet voidaan saada terveiksi apteekista ilman reseptiä saatavilla liuoksilla, hoitokynillä tai pihkalakalla tai teepuuöljyllä (100 %).
  • Kosteutta kuljettavien sukkien (ks. Sukkamateriaalit ja kosteuden kuljetus) ja kenkien (taulukko Kengän materiaalien ja rakenteiden vaikutukset jalkaterveyteen) käyttö tukee parantumista.
  • Ääreisverenkierron vilkastuttaminen varvasvoimistelun avulla parantaa ja edistää paranemista (ks. Jalkavoimistelun tavoitteet ja toteutusperiaatteet).
    • Lisäksi varmistetaan, etteivät varpaiden asentomuutokset aiheuta kynsiin painetta.
  • Tarvittaessa käytetään varpaiden erottajaa ja oikaisijaa (ks. kuva Varpaisiin (2.–4.) pujotettava apuväline).

Asiantuntijahoito

  • Parhaat tulokset saadaan yhdistämällä sisäinen ja ulkoinen lääkehoito.
  • Viljelytuloksen perusteella lääkäri määrää lääkehoidon.
    • Sisäinen lääkehoito ei sovi kaikille, ja usein tyydytään pelkkään paikallishoitoon.
  • Ulkoisesti käytettävän paikallishoitoaineen tehoa parantaa, kun sairas kynnen osa leikataan pois ja kynsipatja hiotaan puhtaaksi ja sitä levitetään hieromalla, jotta kynsi mahtuu kasvamaan normaalisti (ks. Kynsipatjan hoito).
  • Terveydentila ja muu lääkehoito vaikuttavat hoidon aktiivisuuteen.
  • Vaikka kynsisilsaa ei saada täysin parantumaan, sen leviäminen pysähtyy ja kynnet saadaan siistimmiksi.
  • Tehokkaammin – kivuttomasti ja verettömästi – sairaat kynnet tai kynnen osa saadaan poistettua kemiallisen haudehoidon avulla.
    • Paikallishoitoaine tehoaa sen jälkeen paremmin.
  • Moniharjanteinen varpaidenoikaisija estää kynsiin kohdistuvaa painetta (kuvat Yksilöllinen yhden varpaan oikaisija ja Yksilöllinen nauhaortoosi).