Yleistä

Ihminen on hyvin sosiaalinen eläin. Olemme herkistyneet seuraamaan muiden suhtautumista itseemme, ja usein hyvin vaistonvaraisesti haemme oman paikkamme kunkin ryhmän vuorovaikutustilanteissa. Pohjimmiltaan tämä sosiaalinen herkkyys on arvokas ominaisuus, joka tekee mahdolliseksi monimutkaiset yhteisöt. Toisaalta sama piirre voi kääntyä itseään vastaan, jos itsetarkkailu johtaa kohtuuttomaan oman arvon epäilyyn ja pelkoihin.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa henkilö pelkää tai jännittää jotakin tiettyä sosiaalista tilannetta tai suoritusta, jossa hän joutuu tekemisiin vieraiden ihmisten kanssa tai mahdollisesti toisten tarkkailun kohteeksi.

Lievät sosiaalisten tilanteiden pelot ovat hyvinkin yleisiä. Ainakin joka viides aikuinen jännittää joskus hyvin paljon julkista esiintymistä. Toimintakykyä ja päivittäistä elämää merkittävästi haittaavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta on kärsinyt viimeisen vuoden aikana noin 7 % aikuisväestöstä, mutta yleensä ongelma kestää samalla ihmisellä vuosia tai vuosikymmeniä. Samalla ihmisellä saattaa olla useita ahdistuneisuushäiriöitä. Sosiaaliset pelot nakertavat itsetuntoa, mikä puolestaan altistaa masennukselle.

Sosiaalisten tilanteiden pelon oireet

Lähes aina keskeistä on pelko, että joutuu häpeämään itseään, esimerkiksi että tulisi arvioiduksi tavalla tai toisella kielteisesti tai joutuu suljetuksi pois ryhmästä. Henkilö pelkää joutuvansa käyttäytymisensä tai suorituksensa takia noloon tilanteeseen, osoittavansa ahdistuksensa paljastavia oireita tai tulevansa tavalla tai toisella nöyryytetyksi.

Sosiaalisesta pelosta kärsivä pelkää, että toiset läsnäolijat pitävät häntä jotenkin heikkona, outona, jännittäjänä tai tyhmänä. Lähes aina mukaan tulee välttämiskäyttäytymistä eli pyrkimys pysytellä pois jännitystä herättävistä tilanteista. Puhutaan ennakoivasta ahdistuksesta eli ihminen alkaa jännittää tilannetta ja omaa jännittämistään etukäteen.

Tätä omaa jännittämistä ennakoiva jännittäminen luo piinallisen noidankehän. Henkilö jännittää tai välttää julkista esiintymistä tai esitelmien pitoa pelätessään kuulijoiden huomaavan hänen äänensä vapinan. Klassisessa "kahvikuppineuroosissa" hän pelkää ja välttää syömistä, juomista tai kirjoittamista vieraiden ihmisten läsnä ollessa, koska hän pelkää muiden läsnäolijoiden huomaavan hänen käsiensä vapinan tai muun jännittyneisyyden.

Varsinaisessa sosiaalisessa pelossa (diagnoosikoodi F40.1) pelkoa herättävä tilanne aiheuttaa ahdistusta, joka voi ilmetä myös paniikkikohtauksena. Vanha nimitys oli "sosiaalinen fobia", uutena nimityksenä maailmalla on tulossa "sosiaalinen ahdistuneisuus(häiriö)". Vaikea esiintymisjännitys kuuluu niin ikään tähän.

Lapsilla ahdistus voi ilmetä itkuna, pahantuulisuutena, jähmettymisenä tai takertumisena. Lapset eivät myöskään aikuisten tavoin tajua välttämättä pelkoreaktionsa olevan tilanteeseen nähden liiallinen tai epärealistinen. Nuoren aikuisen lamaantuminen kotiin ei ole aina masennusta, vaan joskus syynä voi olla vaikeasti tunnistettava sosiaalinen pelokkuus.

Pelot johtavat niitä herättävien tilanteiden välttelyyn, rajoittavat sosiaalista osallistumista ja ylipäätään heikentävät elämänlaatua. Pahimmillaan jännitys kasvaa niin, että aikuinen tai lapsi voi menettää virtsanpidätyskykynsä, pyörtyy tai oksentaa — tämän jälkeen näiden pelosta tulee uusi jännittämisen aihe.

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee usein hyvin lähelle ns. julkisten paikkojen pelkoa. Molemmissa voi olla mukana enemmän tai vähemmän paniikkimaisia ahdistuskohtauksia. Julkisten paikkojen pelko kohdistuu yleensä enemmän ruuhkiin ja väkijoukkoihin — eli pois pääsemisen vaikeuteen — kun taas sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen liittyy enemmän pelko arvioinnin tai tarkkailun kohteeksi joutumisesta. Se voi tulla jo aivan pienissäkin ryhmissä, jopa kahdenkeskisissä seurustelutilanteissa. Varsin tavallinen muoto on myös pelko syödä niin, että muita ihmisiä on paikalla.

Pelot alkavat vähitellen tai äkillisesti, usein nolona tai häpeällisenä koetun kokemuksen seurauksena. Pelkoreaktioita säätelevät perinnölliset tekijät lisäävät alttiutta sosiaalisten pelkojen ilmenemiseen.

Sosiaalisista peloista kärsivät ovat usein täydellisyyteen pyrkiviä ja pelkäävät tavallista enemmän itseensä kohdistuvaa arvostelua tai hylätyksi tulemista. Erilaiset jäykät uskomukset epäonnistumisten seurauksista ylläpitävät ja voimistavat pelkoja. Hyvä itsetunto suojaa sosiaaliselta pelokkuudelta, mutta toisaalta sosiaaliset pelot nakertavat itsetuntoa.

Sosiaalisten tilanteiden pelon itsehoito

Sosiaalisista peloista vapautuminen ei yleensä onnistu vain niiden taustan ja luonteen ymmärtämisellä. Peloista vapautuminen edellyttää aina pelottavien kokemusten omakohtaista kohtaamista. Pelkoa herättävien tilanteiden kohtaaminen voi kuitenkin olla niin ahdistavaa, että se edellyttää pelkojen taustaa ja luonnetta ymmärtävän läheisen tai psykoterapeutin ammatillista tukea.

Peloista kärsivä voi kuitenkin aina yrittää lievittää pelkojaan erilaisilla harjoituksilla, joissa peloista kärsivä totuttelee asteittain kohtamaan pelkoa aiheuttavan kohteen tai tilanteen. Aluksi pelosta kärsivän kannattaa opetella rentoutumaan ja sen jälkeen harjoitella ensin mielikuvissaan ja myöhemmin harjoituksissa pelottavaksi kokemaansa tilannetta.

Esiintymistä jännittävä tai pelkäävä voi edetä mielikuvissaan ja harjoituksissaan lievää pelkoa herättävästä tilanteesta voimakasta pelkoa synnyttävään tilanteeseen esimerkiksi näin:

1. Hän valmistaa esityksen ja pitää sen yhdelle ystävälleen.
2. Hän valmistaa esityksen ja pitää sen kolmelle ystävälleen.
3. Hän pitää lyhyen esityksen 3–4 hyvin tuntemalleen työtoverille.
4. Hän pitää pidemmän esityksen 3–4 hyvin tuntemalleen työtoverille jne.

Altistusohjelmissa siirrytään aina lievää pelkoa aiheuttavasta mielikuvasta tai tilanteesta seuraavan harjoittelemiseen sen jälkeen, kun pelosta kärsivä on tottunut vähemmän pelottavaan tilanteeseen. Jos pelko tuntuu tietyssä tilanteessa ylivoimaiselta, palataan edelliseen vaiheeseen keräämään voimia seuraavan vaiheen kohtaamiseen.

Eri pelkoja varten kehitettyjä yksinkertaisia harjoitusohjelmia löytyy yleisölle tarkoitetuista kirjoista tai Mielenterveystalon omahoito-ohjelmasta. Nettiterapiasta on saatu rohkaisevia kokemuksia. Monilla paikkakunnilla on myös sekä vertaisryhmien järjestämiä itsehoitoryhmiä että oma-apuryhmiä. Vapautuminen peloista on aina helpompaa, jos lähi-ihmiset ymmärtävät tilanteisiin liittyvän paniikinomaisen pelon asteen. Painostaminen ja pelkojen mitätöinti pahentaa niiden hallinnan oppimista. Oman häpeäreaktion tunnistaminen ja nimeäminen voi joskus auttaa myös sen sietämiseen ja ylittämiseen.

Pelkoja ylläpitävät kielteiset uskomukset epäonnistumisten seurauksista kannattaa kyseenalaistaa kysymällä itseltään esimerkiksi: "Oletko aivan varma?", "Entä sitten?"

Sosiaalisten tilanteiden pelon hoito

Pelkoja ja niiden taustalla olevia paniikkikohtauksia voidaan tehokkaasti hoitaa sekä psykoterapioiden että psyykenlääkkeiden avulla. Joka tapauksessa keskeistä on saada tietoa oireista sekä välttämiskäyttäytymisen estäminen ja hoito. Ensisijaisina vaihtoehtoina ovat eniten tutkittu kognitiivinen psykoterapia tai pelkoihin asteittain totuttava käyttäytymisterapia. Itsepäisempien pelkojen taustalla on usein erilaisia kehityksen aikaisia ja joskus tiedostamattomia tunnemuistoja, jolloin tiivis psykoanalyyttinen tai traumaterapeuttinen psykoterapia voivat olla tehokkain psykoterapian muoto.

Lääkkeiden avulla kyetään tehokkaasti estämään kohtausten toistumista tai tilanteita ennakoivaa pelkoa. Lääkkeinä käytetään joko jatkuvasti käytettyjä masennuslääkkeitä — joiden täysi teho saattaa tosin vaatia jopa 1–2 kuukauden hoitokokeilun, ennen kuin oireisto alkaa helpottaa — tai tarvittaessa otettavia ahdistuslääkkeitä. Rauhoittavien lääkkeiden käyttö on ongelmallista, jos muuta hoitoa ei ole ja lääkkeiden käyttö lisääntyy jatkuvaksi.

Esiintymispelon tai "kahvikuppineuroosin" aiheuttamaa vapinaa, punastelua tai sydämentykytystä voidaan lievittää ottamalla ennen tilaisuutta ns. beetasalpaajia. Ne eivät ole varsinaisesti psyykenlääkkeitä, mutta ne estävät pelkotilanteessa syntyviä adrenaliinin aiheuttamia kiusallisia oireita. Beetasalpaajien etu on, että ne eivät aiheuta riippuvuutta, eivät vaikuta liikenteessä haitallisesti eivätkä heikennä henkistä suoritusta esimerkiksi opettajilla tai esiintyvillä taiteilijoilla.

Milloin hoitoon

Erityisesti nuoruusiässä oman sosiaalisen arvon kartoitus ja ryhmäkokemukset ovat kehityksellisesti tärkeitä. Lähes kaikilla nuorilla esiintyy joskus ryhmätilanteiden jännittämistä ohimenevästi, ilman että se on mitenkään sairaalloista. Kouluesitelmien pito saakin hieman jännittää — outoahan olisi pikemminkin täysi välinpitämättömyys — mutta jos jännitys estää suoritukset toistuvasti, ongelmaa kannattaa lähteä kartoittamaan esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kautta.

Pelot ilmenevät ensi kerran murrosiässä tai nuorella aikuisiällä ja ovat hoitamattomina usein vuosikausia kestäviä tai enemmän tai vähemmän pysyviä. Sosiaalisesta jännittämisestä kärsivä ihminen saattaa usein ajatella, että hän nyt vain on tällainen ja elämä on tällaista, ilman että tulisi ajatelleeksi, että asiaa voi ehkä hoitaakin. Tutkimusten mukaan viive hoitoon hakeutumiseen voi olla jopa 15 vuotta.

Pelkojen kaventaessa päivittäistä elämää on aina viisasta kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien aikana psykiatrisen avun piiriin. Tilanteen kartoitukseen pääsee matalalla kynnyksellä terveyskeskusten psykiatristen hoitajien kautta. Lääkärin tai psykologin puoleen kannattaa kääntyä ainakin, jos erilaiset itsehoitokeinot eivät tuota toivottua tulosta.