Noin joka toinen suomalainen avo- tai avioliitto päättyy eroon, joissa osallisena on usein myös lapsia. Eron myötä tarkastelun alaiseksi tulevat sekä lapsen kiintymyssuhteet vanhempiinsa että arjen järjestelyihin liittyvät seikat.

Tutkimuksissa on osoitettu avioerojen ja sitä seuraavan yksinhuoltajuuden olevan riski lapsen sosiaaliselle huono-osaisuudelle ja mielenterveysongelmille. Riskin suuruus vaihtelee kuitenkin tapauskohtaisesti, ja siihen vaikuttavat eroa edeltäneet tapahtumat ja se, miten vanhemmat toimivat erotilanteessa. Jos eroa leimaa riitaisuus, syyttely ja syyllistäminen, on se omiaan lisäämään lapsen vaikeuksia sopeutua uuteen elämäntilanteeseen. Vanhempien kyky arkea koskevien ratkaisujen rakentavaan käsittelytapaan ja lapsen huomioimiseen puolestaan suojaavat lasta.

Vaikutukset lapseen

Vanhempien eron vaikutusta lapseen on vaikea arvioida. Samankin perheen eri lapset voivat reagoida eroon eri tavoin: yhdelle se voi olla helpotus ja toiselle lähes maailman loppu. Keskeisinä tekijöinä ovat eroa edeltäneen perhe-elämän laatu ja vanhempien kyky yhteistyöhön eron jälkeen.

Hyvään selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat vanhempien rehellisyys ja avoimuus. Myös vanhempien ennakoitavissa oleva ja johdonmukainen toimintatapa on lapsen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunteen kannalta tärkeää. Arjen tuttujen rutiinien säilyttämisellä voidaan parantaa osaltaan elämänhallinnan tunnetta ja edesauttaa sopeutumista.

Erosta selviytymistä edistää myös lapsen mahdollisuus tuoda keskustelussa esiin oma paha mieli, pettymys ja kiukku. Eron käsitteleminen, siitä kertominen ja asioiden läpikäynti sekä tulevaisuuden suunnitteleminen on tärkeää. Keskustelun olisi syytä tapahtua lapsen ikätason mukaisesti. Parisuhdeongelmien ja vanhemman omien eroon liittyvien tunteiden työstäminen lapsen kanssa ei ole viisasta eikä suositeltavaa.

Erossa lapselle aiheutuu usein lyhytkestoinen kriisi, josta hän pääsee yli ajan myötä. Noin joka viidennen lapsen kohdalla eron laukaisema oireilu on hankalaa ja tavanomaista pitkäkestoisempaa. Tyypillisesti näillä lapsilla oireilu on alkanut jo ennen vanhempien eroa.

Erosta ei aiheudu mitään tiettyä tyypillistä oireilua, vaan lapsen kuormittuneisuus voi näkyä erilaisina käytöksen ja tunne-elämän vaikeuksina. Lapsella voi olla uniongelmia, alavireisyyttä, vanhempiin takertumista, raivokohtauksia tai tahallista ärsyttävää käytöstä. Stressin lisäksi lapsen eron jälkeisen oireilun takana voi olla lapsen ajatus siitä, että hän oireilunsa kautta saisi vanhemmat pakolla pysymään yhdessä. Oireiluun voi liittyä myös lapsen syyllisyyden tunteita, pelkoa, kateutta ja epävarmuutta.

Eroa voi seurata lapsen näkökulmasta monia ei-toivottuja muutoksia, kuten muutto toiselle asuinalueelle tai paikkakunnalle, koulun tai päiväkodin vaihtuminen, toverisuhteiden tai harrastuksen katkeaminen sekä perheen taloudellisen tilanteen muuttuminen. Näillä voi olla lapselle tärkeä merkitys, ja ne voivat osaltaan altistaa häntä yksinäisyydelle ja kiusatuksi tulemiselle.

Vanhempien ero merkitsee erilaisia asioita eri-ikäisille lapsille. Pieni lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan samastumiskohteekseen, ja erotilanteessa ikään ja kehitykseen normaalisti kuuluvan kiukuttelun, uhmaamisen ja irrottautumisen mahdollisuudet voivat mutkistua hylkäämisen vaaran tai toisen vanhemman poissaolon vuoksi. Yhden vanhemman perheessä sukupolvien välisen rajan ylläpito voi olla tavallista vaikeampaa. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että lapsi saa suhteessa liian paljon valtaa asioista päättämisessä.

Alakouluikäisen lapsen kohdalla samaa sukupuolta oleva vanhempi on erikoisasemassa, ja toisaalta kaverisuhteet saavat uuden merkityksen. Kodin tulisi olla turvapesä, jonne on hyvä palata ja josta käsin voi ponnistaa koulun, harrastusten ja tovereiden pariin. Nuoruusikäinen lapsi tarvitsee edelleen paljon molempien vanhempiensa tukea. Nuorelle omien vanhempien seksuaalisuuden käsittely on vaikeaa. Tässä tilanteessa vanhemman uusi seurustelusuhde ja sen mukanaan tuoma seksuaalisuus voi olla erittäin kiusallista.

Lapsen kannalta paras malli

Lapsen kannalta paras malli on se, että vanhemmat kykenevät keskustelemaan ja sopimaan lasta koskevista asioista järkevästi ja ennustettavasti. Näin lapsella on mahdollisuus säilyttää suhde molempiin vanhempiinsa, ja hänellä on lupa pitää yhteyttä molempiin vanhempiin.

Toiseksi paras malli on kaksi kotia, joissa vallitsee erilainen mutta ennustettava kasvatusilmapiiri. Vanhempien välinen kommunikointi voi olla vähäistä, mutta he kykenevät olemaan tekemisissä siinä määrin, ettei lapsen tarvitse toimia sanansaattajana ja vastuunkantajana. Näin lapsella ei myöskään ole mahdollisuutta "vedättää" vanhempiaan ja pelata osapuolia toisiaan vastaan.

Huonoin malli on se, jossa vanhemmat eivät pääse toisistaan henkisesti eroon vaan jatkavat taisteluaan loputtomiin. Usein näissä tilanteissa taustalla on puolisoiden omia, selvittämättömiä tunne-elämän vaikeuksia tai persoonaan liittyviä ongelmia. Lapsen etu, tunteet ja ajatukset jäävät vanhempien riitelyn ja tarpeiden varjoon. Tyypillistä on, että molemmat osapuolet yrittävät voittaa lapsen puolelleen estämällä tapaamisia, mustamaalaamalla toista vanhempaa tai lahjomalla lasta.

Vieraannuttaminen

Huonosti hoidettu ero voi johtaa vieraannuttamiseen, millä tarkoitetaan lapsen (tahallista) irrottamista kontaktista toiseen vanhempaansa. Vieraannuttamiseen johtavan käytöksen syynä voi olla vaikeus sietää toisen vanhemman näkemistä sekä kyvyttömyys ymmärtää lapsen tunteita, kuten ikävää.

Lievissä tapauksissa vieraannuttaminen voi näkyä "unohteluna". Vakavammissa tapauksissa koko yhteydenpito voi jäädä yksin lapsen vastuulle. Varsinkin pienten lasten kohdalla tämä johtaa luonnollisesti pian yhteydenpidon tyrehtymiseen. Vieraannuttava vanhempi voi myös monin tavoin osoittaa kyllästymistään ja kielteisyyttään toista vanhempaa kohtaan. Hän voi puhua toisesta negatiiviseen sävyyn ja tarkoituksellisesti estää toisen vanhemman osallistumista lapsen huoltajuuteen. Lasta koskevaa tietoa ei jaeta, ja päätöksiä tehdään omavaltaisesti.

Vakavimmissa muodoissaan vieraannuttaminen on silloin, kun käynnissä on aktiivinen vihakampanja, johon lapsi tulee vedetyksi mukaan. Vanhempi saattaa eri verukkein kieltäytyä sovituista tapaamisista, loukata tehtyjä tapaamissopimuksia tai jopa syytellä toista väkivallasta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Ulkoisesti vieraannuttamisen keskelle joutunut lapsi voi käyttäytyä hyvinkin tavallisesti, kunnes vihattu vanhempi tulee puheeksi. Tuolloin lapsi voi puheillaan paljastaa hyvin mustavalkoisen näkemyksen tilanteesta. Usein lapsi toistelee toiselta vanhemmaltaan kuulemiaan fraaseja ulkoa opitun oloisesti. Puheiden sisältö voi olla toista vanhempaa loukkaavaa, syyllistävää ja syyttelevää. Tavallista on myös se, ettei lapsi tunne syyllisyyttä hirveistä puheistaan.

Vieraannuttamista arvioitaessa on otettava huomioon aiheellinen huoli lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kyseessä voivat olla toisen tai molempien vanhempien persoonallisuuteen liittyvät ongelmat, jolloin taistellaan tappiota tai musertavaa häpeää vastaan. Lapsen näkökulmasta avioeron jälkeen pitkään jatkuva riitely on kuormittavaa ja mieltä sekoittavaa. Maailmat, todellisuudet ja näkökulmat ovat irrallaan toisistaan, ja jäsentynyttä näkemystä elämästä voi olla vaivalloista rakentaa. Lapsen voi olla vaikea ylläpitää identiteetin yhtenäisyyttä: tietää, kuka hän oikeasti on ja kuinka hän toimii. Näissä tilanteissa voi miettiä, onko lapsi joutunut itselleen haitallisen manipulaation kohteeksi ja jo menettänyt identiteettinsä kannalta tärkeitä kontakteja.

Vieraannuttamisen myöhemmistä seurauksista on vähän tutkimusta, mutta sen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiän masennukseen, syyllisyyteen, itsetunto-ongelmiin sekä vaikeuksiin luottaa muihin. Osa havaituista negatiivisista vaikutuksista voi syntyä kiintymyssuhteen turvattomuuden ja niissä traumatisoitumisen kautta.

Asumisjärjestelyt

Eron yhteydessä vanhempien on otettava kantaa lapsen asumisjärjestelyihin. Vuoroasumista on tutkittu jonkun verran erityisesti Ruotsissa, jossa on Suomea ja useita muita maita pidemmät perinteet molempien vanhempien ja yhteiskunnan "kollektiivisesta huoltajuudesta". Vuoroasumisen on näissä tutkimuksissa todettu nuoruusikäisillä vähentävän eron aiheuttamia mielenterveysongelmia, psykosomaattisia vaivoja ja erilaisia sopeutumisen ongelmia. Pienemmillä lapsilla tutkimuksia on tehty vähän, minkä vuoksi luottavaa tietoa vuoroasumisen hyödyistä tässä ryhmässä ei ole vielä tarpeeksi saatavilla. Tutkimuksia arvioitaessa on otettava huomioon aineistojen pienuus ja jo edellä mainitut huoltajuusjärjestelyjä ja vanhemmuutta koskevat kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaiset tekijät.

Vuoroasuminen

Vuoroasumista mietittäessä on huomioitava pienen lapsen erityinen herkkyys stressille. Vuoroasumisen haitoiksi voivat siten nuoremmilla lapsilla muodostua jatkuvan pakkaamisen ja asuinpaikan vaihdoksen tuoma kuormitus ja jatkuvuuden puute. Jos vanhemmat asuvat lähekkäin, voi varsinaista vuoroasumista parempi vaihtoehto olla tiiviit, toistuvat kontaktit viikon varrella. Tämä voi mahdollistua esimerkiksi päivähoitoon kuljetuksen, yhteisten harrastusten tai muiden arkisten askareiden muodossa.

Vuoroasumiseen liittyviä riskejä ovat myös tiedon kulun vaikeudet ja lasta koskevien asioiden tippuminen kahden kodin väliin. Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta tärkeät prosessit voivat jäädä kesken, kun lapsi vaihtaa viikottain kotia. Esimerkkejä tällaisista prosesseista ovat yksin nukahtamisen harjoittelu, pottaharjoittelu, kaverisuhteiden kehittyminen tai annettujen rangaistuksien toteutumattomuus. Näissä tilanteissa vanhempien keskinäinen yhteistyökyky ja kunnioitus sekä yhteinen tahtotilan lapsen asioissa korostuvat erityisesti.

Tutkimusten perusteella vuoroasumista ei suositella alle kolmevuotiaille lapsille, koska tämän ikäisen lapsen kyky hahmottaa useiden päivien mittaisia eroja on vielä puutteellinen. Lapselle tilanne voi merkitä pitkää erojen sarjaa, koska kyky ylläpitää turvallisuutta tuovia mielikuvia ja rutiineja on rajallinen. Kuormittuminen voi näkyä jatkuvana valppautena, ärtyisyytenä, takertumisena ja keskittymisvaikeuksina. Lisäksi lapsi voi käyttäytyä aggressiivisesti, purra ja lyödä vanhempaansa tai sisaruksiaan.

Lapsen etu

Erossa ja sitä seuraavissa järjestelyissä kaikista tärkein mietittävä seikka on lapsen etu, johon sisältyy lapsen oikeus pitää edes jollain tapaa myönteiset mielikuvat vanhemmistaan yhtä aikaa.

Milloin ja mistä tulisi hakea apua?

Parisuhteen ongelmiin ja avioerotilanteiden vaikeuksiin on saatavilla apua neuvolasta, perheneuvoloissa sekä seurakuntien kautta. Lastenvalvojan avulla voidaan laatia tapaamissopimuksia, ja tätä edeltävästi on mahdollista saada sovitteluapua. Yhteystiedot löytyvät oman kunnan sivustoilta.

Lapsen oireilun ollessa voimakasta voi apua hakea siihen perheneuvolasta ja tarvittaessa lastenpsykiatrian tai nuorisopsykiatrian kautta. Vanhemman omiin ongelmiin voi hakea apua oman terveysaseman kautta.

Lisätietoa

  1. Aaltonen A-K. Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimissa. Edita 2009.
  2. Pruuki H & Sinkkonen S. Lapsi ja ero. Kirjapaja 2017.
  3. Sinkkonen J. Kiintymyssuhdenäkökulma vanhempien avo- tai avioeroon. Teoksessa Sinkkonen J & Kalland M (toim.) Varhaislapsuuden tunnesiteet ja niiden suojeleminen, 173–182. WSOYpro 2011.
  4. Kirkon perheneuvonta ()
  5. Miessakit ry ()
  6. Väestöliitto ()
  7. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry ()