Oireet

Alkuvaiheessa verenpaineen nousu ei aiheuta oireita. Taudin vaikeutuessa voi esiintyä päänsärkyä, ylävatsakipua ja näköhäiriöitä sekä voimakasta turvotusta. Turvotus ilman verenpaineen nousua ei viittaa pre-eklampsiaan. Vakavin oire on kouristus (eklampsiakohtaus). Pre-eklampsia johtaa istukan verenkierron vähentymiseen, ja tämä puolestaan hidastaa sikiön kasvua. Istukan irtoamisen riski on kohonnut.

Määritelmät

• Raskaushypertensio (raskaudenaikainen verenpaineen nousu): Systolinen verenpaine ≥ 140 mmHg tai diastolinen verenpaine ≥ 90 mmHg raskausviikon 20 jälkeen, jos verenpaine on aiemmin ollut normaali.
• Pre-eklampsia: Verenpaineen nousu (systolinen verenpaine ≥ 140 mmHg tai diastolinen verenpaine ≥ 90 mmHg) raskausviikon 20+0 jälkeen ja proteinuria tai proteinurian puuttuessa ainakin yksi seuraavista: trombosytopenia, maksan transaminaasipitoisuuden suureneminen, kreatiniinipitoisuuden suureneminen, neurologiset oireet (esim. päänsärky, näköhäiriöt) tai sikiön kasvunhidastuma.
• Liitännäinen pre-eklampsia: Verenpainetautia ennen raskautta sairastaneelle kehittyy merkittävä proteinuria tai proteinurian puuttuessa ainakin yksi seuraavista uutena löydöksenä: trombosytopenia, transaminaasipitoisuuden suureneminen, kreatiniinipitoisuuden suureneminen, neurologiset oireet tai sikiön kasvunhidastuma ensi kertaa raskausviikon 20 jälkeen.
• Eklampsia: Pre-eklampsiaan liittyvä kouristus.

Pre-eklampsian toteaminen

Verenpainetasoja seurataan neuvolassa säännöllisesti, ja tarvittaessa seurantaa tiivistetään. Normaalissa raskaudessa systolinen verenpaine pysyy suurimman osan ajasta vähän raskautta edeltävän tason alapuolella. Vajaalla puolella raskaana olevista verenpaine laskee lievästi keskikolmanneksella ja palautuu sen jälkeen ennalleen.

Verenpaine mitataan jokaisella neuvolakäynnillä; se saattaa nousta hyvinkin nopeasti ja lyhyellä aikavälillä. Verenpaine on mitattava oikein: oikeasta paljaasta olkavarresta, vähintään 15 minuutin levon jälkeen ja riittävän pitkää ja leveää mansettia käyttäen. Jännittäjien voi olla syytä hankkia kotimittari; se helpottaa tarvittaessa tehostettua seurantaa verenpaineen ylittäessä lukemat 140/90 mmHg tai kuuluttaessa riskiryhmään.

Neuvolassa seurataan liuskakokeella, erittyykö virtsaan valkuaista. Niille, joiden verenpaine todetaan kohonneeksi, opetetaan kotona tehtävän liuskakokeen suoritus (tilanteen vaikeudesta riippuen määritys tehdään 1–3 kertaa viikossa 24. raskausviikon jälkeen).

Jo alun alkaen neuvolaseurannassa pyritään löytämään ne odottajat, joille suositellaan lääkitystä pre-eklampsian ehkäisyyn tai jotka tarvitsevat raskauden aikana tarkempaa seurantaa sairaalan äitiyspoliklinikassa. Synnytyssairaalan seurantaan päädytään, jos neuvolan seurannassa verenpainetasot nousevat nopeasti ja valkuaista erittyy virtsaan. Synnytyssairaalassa otetaan tarkempia laboratoriotutkimuksia sekä arvioidaan sikiön kasvua ja vointia ultraäänitutkimuksen ja sykekäyrän avulla.

Ennaltaehkäisy

Toistaiseksi ei osata täysin ennustaa, kenelle pre-eklampsia puhkeaa, vaikka altistavia riskitekijöitä tunnetaan. Tila pystytään havaitsemaan vain raskautta seuraamalla. Pre-eklampsian riskitekijöitä ovat krooninen verenpainetauti tai munuaissairaus, tyypin 1 tai 2 diabetes ja SLE (punahukka). Riskitekjöitä ovat myös edellisessä raskaudessa todettu pre-eklampsia, istukan vajaatoiminnan aiheuttama sikiön kasvuhäiriö sekä istukkaperäinen sikiön kohtukuolema. Vähäinen riskin suureneminen liittyy muun muassa seuraaviin tekijöihin: ensimmäinen raskaus, monisikiöraskaus, sukuhistoria (äidillä tai sisarella), ikä yli 40 vuotta ja BMI > 30. Kliinisten riskitekijöiden perusteella tunnistetaan 20–40 % tapauksista, joissa raskaana oleva sairastuu ennenaikaiseen synnytykseen (ennen raskausviikkoa 37+0) johtavaan pre-eklampsiaan.

Niille raskaana oleville, joilla on pre-eklampsian riskitekijöitä, suositellaan pieniannoksista asetyylisalisyylihappoa (mini-ASA) annoksella 100 mg/vrk. Ehkäisyteho on sitä parempi, mitä aiemmin lääkitys aloitetaan. Lääkitys tulisi aloittaa raskausviikoilla 12–16.

Omahoito

Nykytiedon mukaan suolan käytön rajoittaminen ei ilmeisesti pienennä pre-eklampsian riskiä, joten suolaa voidaan käyttää ravintosuositusten mukaisesti. Vuodelepoa ei suositella kohonneen raskaudenaikaisen verenpaineen ensisijaiseksi tai rutiininomaiseksi hoidoksi.

Kun pre-eklampsia tai raskaushypertensio on todettu tai sitä epäillään, raskaana olevan on syytä välttää voimakasta fyysistä rasitusta.

Milloin lääkäriin?

Raskauden suunnitteluvaiheessa on syytä käydä tutkimuksissa, jos naisella on krooninen munuaissairaus tai vaikea verenpainetauti. Käytössä olevan lääkityksen sopivuus äidin ja sikiön hyvinvoinnin kannalta on syytä tarkistaa jo ennen raskautta tai viimeistään alkuraskaudessa. Verenpainetautia sairastavan naisen raskautta seurataan alusta alkaen tarkemmin.

Neuvolan seurannassa oleva odottaja, jolla verenpaine todetaan kohonneeksi tai jolla valkuaista erittyy virtsaan selvästi, lähetetään äitiyspoliklinikan ajanvarausvastaanotolle. Yleensä äitiyspoliklinikkaan pyritään kutsumaan yhden viikon kuluessa. Verenpainelääkityksen aloittamisen ratkaisevat verenpainetaso, oireet (päänsärky, näköhäiriöt), virtsanäyte (valkuaisen eritys) sekä mahdollinen perussairaus.

Vaikea-asteista pre-eklampsiaa sairastava lähetetään päivystykselliseen arvioon erikoissairaanhoitoon, jos hänellä on vaikea verenpaineen nousu (≥ 150–160/105–110 mmHg) tai pre-eklampsiaan liittyviä oireita tai jos herää huoli sikiön voinnista. Muissa tapauksissa kiireellinen lähete on yleensä riittävä.

Odottajan on itse syytä hakeutua suoraan synnytyssairaalan päivystykseen (varsinkin jos verenpainetasojen tiedetään olevan selvästi koholla), jos hänelle tulee voimakasta päänsärkyä, ylävatsakipua tai hengenahdistusta tai turvotukset pahenevat nopeasti virtsantulon heiketessä.

Raskaudenaikaisen kohonneen verenpaineen ja pre-eklampsian hoito

Raskaudenaikaiseen kohonneeseen verenpaineeseen ja pre-eklampsiaan suositellaan verenpainelääkityksen aloittamista viimeistään, kun systolinen verenpaine on ≥ 150 mmHg tai diastolinen verenpaine ≥ 100 mmHg. Lääkitys aloitetaan äitiyspoliklinikassa erikoislääkärin toimesta.

Pre-eklampsiapotilasta ja sikiötä seurataan synnytyssairaalassa joko osastolla tai synnytyssalissa.

Jos äidin ja sikiön vointi säilyvät pre-eklampsiassa vakaina, pyritään välttämään vastasyntyneen ennenaikaisuuteen liittyviä ongelmia jatkamalla raskautta raskausviikkoon 37 asti, jolloin suositellaan synnytystä. Sen sijaan verenpainetaudin tai raskaushypertension yhteydessä ei näytä olevan hyötyä varhaisesta synnytyksestä, vaan raskautta voidaan seurata aina raskausviikkoon 40 asti.

Vaikean pre-eklampsian yhteydessä päätös synnytysajankohdasta vaatii aina pohdintaa ennenaikaisuudesta aiheutuvien riskien ja raskauden jatkamisesta aiheutuvien riskien välillä.

Synnytyksen jälkeen valkuaisen erittymisen virtsaan tulisi hävitä ja verenpaineen palata normaaliksi 6–12 viikon kuluessa synnytyksestä.

Vaikutus myöhempään terveyteen

Pre-eklampsia toistuu seuraavassa raskaudessa noin joka viidennellä naisella. Yleensä se on silloin lievempi kuin ensimmäisellä kerralla. Säännöllinen liikunta ennen uutta raskautta saattaa pienentää raskaudenaikaisen kohonneen verenpaineen ja pre-eklampsian riskiä seuraavassa raskaudessa. Kaikille pre-eklampsiaan sairastuneille suositellaan seuraavassa raskaudessa mini-ASAa, jos sille ei ole vasta-aiheita.

Pre-eklampsialla on merkitystä myöhemmälle terveydelle, sillä se näyttää olevan äidin ja lapsen sydän- ja verisuonisairauksien ennustetekijä. Pre-eklampsian sairastaneilla on 2–6-kertainen riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna naisiin, joilla ei ole ollut pre-eklampsiaa.

Jos verenpaine on jälkitarkastuksessa normaali, suositellaan vuosittaista verenpaineen seurantaa. Jos verenpaine on jälkitarkastuksessa kohonnut, pre-eklampsian sairastanut ohjataan säännölliseen pitkäaikaisseurantaan perusterveydenhuoltoon (verenpaineen ja painoindeksin seuranta sekä verensokeri- ja lipidimittaukset).

Elintavoilla voi vaikuttaa sairastumisriskiin. Ylipainoisilla ja lihavilla raskauden jälkeinen painonhallinta on tärkeää myöhäisempien aineenvaihduntasairauksien (metabolinen oireyhtymä) riskin kannalta.