Pakko-oireisen häiriön määritelmä ja oireet

Pakko-oireiseen häiriöön kuuluvat pakkoajatukset tai pakkotoiminnot. Pakko-oireinen häiriö eli OCD tunnetaan myös vanhemmalla nimityksellä pakkoneuroosi.

Pakkoajatukset eli obsessiot ovat toistuvia mieleen pakonomaisesti tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia. Pakkotoiminnot eli kompulsiot ovat useimmiten keino yrittää hallita pakkoajatuksia. Pakko-oireisessa häiriössä voi olla vain pakkoajatuksia tai vain pakkotoimintoja, usein kuitenkin molempia.

Pakko-oireet eivät ole vain liiallista arkielämän asioista huolehtimista, vaan selkeä häiriö: ne sitovat paljon henkisiä voimavaroja, vaativat aikaa, aiheuttavat suoranaista kärsimystä ja heikentävät toimintakykyä. Pakko-oireilu voi olla hyvinkin outoa, mutta se ei ole psykoottista. Pakko-oireisen henkilön realiteettikontrolli toimii: henkilö tunnistaa yleensä aivan hyvin, että oireisto on liiallista ja jossakin mielessä tarpeetonta, mutta hän ei vain pysty vastustamaan pakonomaista painetta.

Tavallisimmat pakkoajatukset ovat

  1. Pelot tautien tarttumisesta tavallisissa vuorovaikutustilanteissa tai esineitä kosketellessa (eli ns. kontaminaatiopelot)
  2. Pakonomainen epäily tai pelko mahdollisista vahingossa tehdyistä teoista (esimerkiksi pelko, että on loukannut ihmistä ajaessaan autoa tai että on jättänyt oven lukitsematta tai uunin sammuttamatta)
  3. Somaattiset pakkoajatukset eli itsepäiset pelot sairauksista
  4. Pakonomainen symmetrian tarve eli tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä
  5. Seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset, kuten ajatuksiin itsepäisesti tunkeutuvat seksuaalisesti rivot mielikuvat tai pelko siitä, että pakonomaisesti ja kykenemättä hallitsemaan itseään alkaa lyödä toista ihmistä tai esimerkiksi huutaa ääneen kirkossa.

Pakko-ajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia, olla välittämättä niistä tai neutraloida niitä toisilla ajatuksilla tai pakonomaisilla teoilla. Jos pakkoajatuksena on pelko oven lukitsematta jättämisestä, henkilö saattaa tarkistaa uudelleen ja uudelleen, että ovi ei jäänyt lukitsematta.

Pakkotoiminnot ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä (esim. käsien pesu, esineiden järjestely, lukitsemisen tarkastaminen) tai mielessä tapahtuvaa toimintaa (esim. rukoilu, laskeminen, sanojen hiljainen toistelu). Pakkotoimintojen päämääränä ei ole mielihyvän tuottaminen, vaan pakkoajatusten tuottaman ahdistuksen lievittäminen tai jonkin pelottavan tapahtuman estäminen.

Tavallisimmat pakkotoiminnot ovat toistuva peseminen tai siivoaminen, tarkistaminen, laskeminen, järjestely, kyseleminen, toistuvien rauhoittavien vakuutusten vaatimus ja pakonomainen rukoilu. Äärimmillään pakkoajatuksista kärsivä voi pestä kätensä lähes verille pelätessään tartuntoja, palata tarkastamaan oven lukot uudelleen ja uudelleen muutaman minuutin välein, lievittää rivojen ajatusten tuottamaa syyllisyyttään laskemalla ritualistisesti sata kertaa tietty laskutoimitus jne.

Lievät ja ajoittain ilmenevät pakkoajatukset ja toiminnot ovat hyvin yleisiä. Voimakkaampina niitä ilmenee pakko-oireisen häiriön lisäksi monien muiden psykiatristen sairauksien yhteydessä, mm. vakavissa masennustiloissa, ahdistuneisuushäiriöissä, hypokondriassa ja muissa elimellisoireisissa häiriöissä, traumaperäisissä häiriöissä, Touretten oireyhtymässä ja syömishäiriöissä. Elimellisperäisissä pakkotoiminnoissa oireeseen ei primaaristi liity mitään oleellista psykologista sisältöä, kun taas psykiatriseen pakko-oireiluun liittyy voimakkaita subjektiivisia mielikuvia ja ajattelukulkuja.

Pakkoajatuksia ja -toimintoja esiintyy myös skitsofreniassa ja psykoottisissa sairauksissa, mutta tällöin henkilö ei useinkaan ymmärrä, että pakkoajatukset ja -toiminnot ovat liiallisia tai epärealistisia. Varsin tavallista on myös, että synnytyksen jälkeen vauvaa hoitava äiti alkaa ajatella pakonomaisesti lapsensa vahingoittamista. Ajatus saattaa tuntua niin sopimattomalta, ettei siitä halua puhua kenellekään, mutta kysymys voikin olla pakko-oireisesta häiriöistä. Joskus harvoin pakko-oireet voivat olla muun lääkityksen haittavaikutusta.

Siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen ei suinkaan ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä. Varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ja pakkotoiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä, vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa ja haittaavat huomattavasti oireista kärsivän jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.

Pakko-oireisen häiriön esiintyminen

Lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä erilaiset pakko-oireet ovat yleisiä. Noin 2–3 % ihmisistä kärsii pakko-oireisesta häiriöstä joskus elämänsä aikana. Häiriö alkaa yleensä murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, mutta voi joskus alkaa jo lapsuudessa, neljäsosalla miehistä jopa alle 10 vuoden iässä. Lapset eivät useinkaan miellä pakko-oireittensa irrationaalisuutta. Lapsilla pakko-oireet voidaan sekoittaa ns. nykimishäiröihin, mutta ne voivat esiintyä myös yhdessä.

Perinnölliset tekijät altistavat pakko-oireisen häiriön puhkeamiselle kaksos- ja sukututkimusten perusteella. Erilaiset stressitilanteet ja elämänmuutokset liittyvät usein oireiden alkamiseen tai voimistumiseen. Häiriön taustalla lienee aivojen serotoniini-, dopamiini- ja glutamaattivälitteisten toimintojen häiriö.

Valtaosalla pakko-oireisesta häiriöstä kärsivistä oireita ilmenee vaihtelevassa määrin vuosikymmeniä. Myöhemmällä aikuisiällä alkava pakko-oireinen häiriö on usein jaksoittainen. Ihminen kärsii pakko-oireista keskimäärin kymmenkunta vuotta, ennen kuin ongelmille on saatu oikea diagnoosi.

Noin puolella potilaista pakko-oireinen häiriö heikentää toimintakykyä vakavasti. Joka kuudes on häiriön takia työkyvytön ainakin ajoittain.

Oireet lisäävät alttiutta mm. alkoholin väärinkäyttöön, masennustiloihin ja syömishäiriöihin.

Pakko-oireisen häiriön itsehoito

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän on tärkeä vapautua häiriöön usein liittyneestä häpeän tunteesta, koska häpeä lisää oireita voimistavaa stressiä ja vaikeuttaa sekä itsehoidollisten keinojen opettelua että hoidon piiriin hakeutumista.

Stressi lisää pakkoajatuksia ja -toimintoja. Oireita voi joskus lievittää säännöllisen liikunnan ja rentoutusmenetelmien avulla.

Pakkoajatuksista kärsivän kannattaa opetella erilaisia keinoja ohjata ajatukset muualle. Television tai elokuvien katsominen, video- ja tietokonepelit, kiinnostava lukeminen, erilainen luova toiminta, piirtäminen, soittaminen, puutarhan hoito, kodin korjaustyöt, ristisanatehtävien tekeminen, jne. voivat olla tehokkaita keinoja hallita pakkoajatuksia ja välttää hankalia pakkotoimintoja.

Myönteiset autohypnoottiset suggestiot (”Nuo ovat vain ajatuksia – ne menevät itsestään ohi” tms.) saattavat korvata kiusallisen ritualistiset pakkotoiminnot. Mindfullness-tyyppinen lähestyminen on helpottanut monia.

Saatavilla on myös itsehoitokirjoja, joiden sisältämien harjoitteiden avulla pakko-oireista kärsivä voi usein itse lievittää oireitaan.

Milloin hoitoon

Jos tunnistaa pakko-oireiseen häiriöön sopivia oireita ja niistä on haittaa jokapäiväiseen elämään, kannattaa aina kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa yleislääkärin, psykiatrin tai psykologin puoleen.

Pakko-oireisen häiriön hoito

Oireita voidaan merkittävästi lievittää lääkityksellä, psykoterapialla ja oireiden hallintaa tukevilla harjoitteilla.

Kognitiivisesta psykoterapiasta ja ns. käyttäytymisterapiasta on todettu tutkimuksissa selkeää apua. Oireiden hallinnassa hyödynnetään käyttäytymisterapeuttisia keinoja katkaista pakkoajatukset ja korvata hankalat pakkotoiminnot rakentavimmilla tavoilla. Tilanteesta riippuen jotkut pakko-oireista kärsivät voivat hyötyä myös muista psykoterapioista tai pariterapiasta.

Lääkkeet voivat merkittävästi lievittää pakko-oireisen häiriön oireita, vaikka eivät parannakaan pakko-oireista häiriötä. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä. Masennuslääkkeiden annos pakko-oireisen häiriön hoidossa on selvästi suurempi kuin masennustilojen hoidossa. Hoidossa tarvitaan kärsivällisyyttä, koska hoitovasteen kehittymiseen kuluu jopa kuukausia. Lääkitys tuottaa selvää helpotusta noin puolelle potilaista.

Hyvin vaikea-asteisissa tiloissa voidaan käyttää aivojen stereotaktista leikkaushoitoa, jos muut hoitokeinot eivät tuota riittävää lievitystä. Magneettistimulaatiohoidosta on joskus apua, kun se yhdistetään muihin hoitomuotoihin.

Kirjallisuutta

  1. Foa E. Kerrasta poikki – vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Lyhytterapiainstituutti Oy, 2012.
  2. Huttunen M, Kalska H. Psykoterapiat. 3., uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim 2015.
  3. Koponen H. Pakko-oireiset häiriöt. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 15. painos. Kustannus Oy Duodecim, 2021.
  4. Marks I. Pelko – osa elämää. Prometheus kustannus Oy, 2008
  5. Riitta Suvanto-Witikka R. Työkirja pakko-oireiden hoitoon. Kustannus Oy Duodecim, 2021.
  6. MIELI Suomen Mielenterveys ry
  7. HUS/Mielenterveystalo