Mikä on mononukleoosi?

Mononukleoosi on viruksen aiheuttama kuumetauti, johon aikuisilla liittyy useimmiten nielurisatulehdus ja yleinen imusolmukkeiden suureneminen sekä oireeton maksatulehdus. Pikkulapsilla taudin ainoat oireet ovat usein kuume ja suurentuneet imusolmukkeet (”rauhaset”) kaulalla. Siksi heillä taudin syy jää useimmiten tunnistamatta. Alle sadasosa nielutulehduksista johtuu mononukleoosista.

Taudin aiheuttaa Epstein–Barrin virus (EBV), joka siirtyy ihmisestä toiseen syljen välityksellä. Tästä tulee sen lempinimi suutelutauti tai pusutauti. Mononukleoosipotilaan läheiset eivät ole erityisessä tartuntavaarassa. Sairastavaa ei tarvitse eristää, eikä tauti aiheuta tartuntariskiä esimerkiksi perhepiirissä, päivähoidossa tai kouluissa.

Lähes kaikki suomalaiset saavat EBV-tartunnan. Puolet saa tartunnan ennen viidettä ikävuotta, oletettavasti vanhemmiltaan. Toinen tartuntojen vilkas kausi on nuori aikuisuus, jolloin ainakin suutelu levittää virusta. Virus jää kaikilla tartunnan saaneilla eliniäksi selkäytimen hermosoluihin uinumaan. Ajoittain sitä erittyy oireettomillakin sylkeen, ja näin tartunnat leviävät ketjuna ja huomaamatta. Taudin itämisaika on tavallisesti 1–3 viikkoa, mutta se voi olla pidempikin. Ympäristöstä ei yleensä löydy toista tautia potevaa, ja siten lähde jää yleensä tuntemattomaksi.

Mononukleoosin oireet

Vaikka lähes kaikki saavatkin EBV-tartunnan, harvempi kuin joka viides suomalaisista sairastaa niin tyypillisen mononukleoosin, että tauti tulee tunnistetuksi. Tartuntaikä vaikuttaa eniten tyypillisten oireiden ilmaantumiseen. Yleisin mononukleoosi on 15–25-vuoden iässä. Pikkulapsilla tartunta menee yleensä ohi ilman oireita tai aiheuttaa vain lievän kuumetaudin. Vanhemmilla oireet ovat voimakkaammat. Tyypilliset oireet ovat korkea kuume, turvonneet niska- ja kaularauhaset ja muutkin taivepaikkojen imusolmukkeet sekä peitteinen kivulias nielurisatulehdus. Myös lihas- ja vatsakipua voi esiintyä.

Taudin ensipäivinä silmäluomiturvotus voi antaa vihjeen mononukleoosista. Joka kuudennella potilaalla on tämä oire. Joka kymmenes saa punapilkkuisen ihottuman. Ihottuma ilmaantuu lähes aina, jos potilas käyttää sairauden aikana amoksisilliini-antibioottia. Silloin ei ole kyseessä lääkeallergia vaan lääkkeen ja viruksen yhteisvaikutus.

Vakavimmat oireet ovat mononukleoosissa harvinaisia. Tautiin voi liittyä aivokalvotulehdus, aivotulehdus (aivokuume) tai sydänlihastulehdus. Niitä esiintyy lähinnä, jos saa mononukleoosin tavallista myöhemmin, yli 25 vuoden iässä. Imusolmukkeiden tavoin perna yleensä suurenee. Tällöin se on tavallista hauraampi ja voi puhjeta tavallista herkemmin tapaturmien yhteydessä. Pernan repeäminen on kuitenkin hyvin harvinaista.

Maksatulehdus, joka on yleinen osa itse infektiota, on oireeton ja todetaan vain laboratoriokokein. Silmän valkuaisten kellastumista nähdään harvemmin (5 %:lla) kuin varsinaisissa virusmaksatulehduksissa.

Joskus mononukleoosia voi seurata epämääräinen voimakaskin uupumus muutaman kuukauden ajan. Syy tähän on tuntematon.

Imusolmukkeiden suureneminen voi herättää epäilyn lymfoomasta tai muista verisolutaudeista, mikä voi aiheuttaa turhaa pelkoa. Siksi virustaudin diagnoosi on usein tärkeä, vaikka tauti onkin itsestään paraneva.

Jos mononukleoosin kaltainen infektio ei ole EBV:n aiheuttama, se voi johtua muista mikrobeista, kuten sytomegaloviruksesta tai toksoplasmasta, tai se voi olla ensimerkki HIV-infektiosta.

Miten mononukleoosi tunnistetaan?

Kun tauti on tyypillinen, kuten se yleensä nuorilla aikuisilla on, lääkäri voi tunnistaa mononukleoosin kuumeen ja oireiden perusteella. Yleiset imusolmukesuurentumat erottavat mononukleoosin nielurisatulehduksesta eli angiinasta. Myös verenkuvaa voidaan käyttää angiinan erottamiseksi mononukleoosista. Mononukleoosissa valkosolujen erittelylaskennassa eli niin sanotussa ”diffissä” (ks. Leukosyytit (B-Leuk)) on ylimäärin suuria yksitumaisia (mononukleaarisia) soluja, mistä taudin nimikin tulee. Samanlaisia soluja nähdään joskus myös muissa infektioissa, kuten sytomegaloviruksen ja toksoplasman aiheuttamissa taudeissa. Taudin tunnistamiseen voidaan käyttää vastaanoton yhteydessä tuloksen antavaa mononukleoosipikatestiä, joka tunnistaa 80–90 % aikuisten tapauksista. Alle 10-vuotiailla lapsilla pikatesti on usein (kolmasosalla) ja alle 2-vuotiaista valtaosalla negatiivinen. Testi tunnistaa huonosti myös yli 30-vuotiaiden taudit. Pikatesti ei ole siis luotettava, jos se on negatiivinen. "Vääriä" positiivisia testituloksia sen sijaan tulee harvoin, mutta niitä voidaan saada esimerkiksi joidenkin autoimmuunitautien yhteydessä. Selkein tapa varmistaa mononukleoosidiagnoosi on tutkia Epstein–Barrin viruksen vasta-aineet. IgM-luokan vasta-aineet virukselle ovat todettavissa yleensä jo oireiden alkaessa.

Tulehdusmittari CRP:n pitoisuus on tavallisesti normaali tai hieman suurentunut. Maksa-arvot ovat koholla suurimmalla osalla potilaista (neljällä viidestä), vaikka maksatulehdus ei anna oireita. Maksatulehdus on luonteeltaan täysin viaton eikä vahingoita pysyvästi maksaa.

Tärkeää on erottaa mononukleoosi streptokokin aiheuttamasta angiinasta, johon tarvitaan antibioottihoito.

Taudin kulku ja hoito

Mononukleoosiin ei ole parantavaa lääkitystä. Antibiootit eivät lievitä oireita eivätkä lyhennä taudin kestoa. Joka viidennellä mononukleoosipotilaalla on nielussa samaan aikaan angiinaa aiheuttava streptokokki, ja sen vuoksi voidaan joskus antaa antibioottikuuri. Muihin hengitystieinfektioihin verrattuna mononukleoosi on suhteellisen pitkäaikainen tauti ja paraneminen tapahtuu hitaasti. Yleensä mononukleoosi paranee itsestään 1–3 viikon kuluessa. Kuumeilu voi kuitenkin kestää jopa 4–6 viikkoa, ja silti se paranee lopulta itsestään. Pienelle osalle voi jäädä kuukausiakin kestävä uupumustila.

Nielemiskipua voidaan helpottaa tulehduskipulääkkeillä (esim. ibuprofeenilla). Ne voivat vähentää myös turvotusta ja helpottaa syömistä ja juomista. Jos nielun kipu tai turvotus haittaa syömistä tai hengittämistä, on syytä hakeutua hoitoon. Noin joka viideskymmenes mononukleoosipotilas joudutaan ottamaan sairaalaan nestehoitoa varten.

Mononukleoosin kotihoito-ohjeita

Nuorilla ja aikuisilla mononukleoosi on korkeakuumeinen tauti, ja usein vuodelepo on aluksi tarpeen. Sairausloman pituus on yleensä 1–3 viikkoa. Seuraavista ohjeista on apua oireisiin:

• Juo paljon vettä tai mehuja. Se auttaa kuumeeseen ja kurkkukipuun sekä ehkäisee elimistön kuivumista.
• Ota kipuun ja kuumeeseen esimerkiksi ibuprofeenia tarpeen mukaan. Sekoita teelusikallinen suolaa lasilliseen lämmintä vettä ja kurlaa suolavedellä. Se auttaa kurkkukipuun.
• Oireet helpottuvat pääosin kymmenessä päivässä, mutta täysi toipuminen saattaa viedä jopa 2–3 kuukautta.

Osalla potilaista perna suurenee. Kovaa fyysistä rasitusta ja urheilussa kontaktilajeja kannattaa välttää kolmen viikon ajan, koska suurentunut perna saattaa revetä, mistä seuraa vakava verenvuoto ja välitön sairaalahoidon tarve.

Mononukleoosipotilasta ei tarvitse eristää taudin leviämisvaaran vuoksi, koska virusta on oireettomillakin henkilöillä.

Milloin lääkäriin?

Jos oireet ovat tyypilliset ja tauti on tunnistettu, lääkäriin ei ole kiirettä. Tosin usein on syytä sulkea pois streptokokin aiheuttama angiina, jonka hoitoon tarvitaan antibiootti. Tämä tehdään vastaanoton yhteydessä usein pikatestillä. Kuumetta, väsymystä ja lihaskipuja voidaan hoitaa kotikonstein 1–2 viikon ajan. Lääkärillä ei ole keinoja paranemisen jouduttamiseen. Jos oireet ovat runsaita tai ne pitkittyvät, on muidenkin infektioiden mahdollisuutta selvitettävä. Riittävää juomista haittaava kurkun turvotus ja kurkkukipu ovat myös aihe lääkärin arvioon. Silloin harvoin, kun mononukleoosi johtaa sairaalahoitoon, se johtuu yleisimmin voimakkaasta nielun turvotuksesta juomisvaikeuksineen.

Mononukleoosi saattaa aiheuttaa jälkitauteja, mutta ne ovat harvinaisia. Jos vointi heikkenee tai ilmenee esimerkiksi hyvin voimakasta väsymystä tai sekavia ajatuksia, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin, vaikka tauti olisi jo tunnistettu.