Yleistä

Keuhkokuume on keuhkokudoksen tulehdustauti. Keuhkokuumetta on aina pidettävä vakavana yleisinfektiona. Suomessa kotonaan keuhkokuumeeseen sairastuu vuosittain noin 50 000 henkilöä. Lähes joka toinen tarvitsee hoidon aloittamisen sairaalassa. Keuhkokuume on tavallisin pienillä lapsilla ja yli 65-vuotiailla. Lisäksi Suomessa noin 5 000 sairastuu vuosittain sairaalahoidon aikana (sairaala)keuhkokuumeeseen. Tupakoijilla, alkoholin suurkuluttajilla, kroonista keuhkoputkitulehdusta tai keuhkoahtaumatautia sairastavilla ja muuten huonokuntoisilla tai hyvin iäkkäillä esiintyy muita enemmän keuhkokuumeita. Pandeeminen koronavirus SARS-CoV-2 aiheutti vakavan keuhkokuumeen erityisesti pandemian alkuvaiheessa sairastuneilla, ennenkuin rokotukset tulivat käyttöön.

Keuhkokuumeen aiheuttajat

Keuhkokuumeita aiheuttavat sekä bakteerit että virukset. Kolmasosassa aikuisten bakteeriperäisistä keuhkokuumeista on myös virus osallisena. Vaikka keuhkokuume alkaisi virusinfektiona, mukaan liittyy noin viidesosalla bakteeri, yleisimmin pneumokokki (Streptococcus pneumoniae). Koronavirus SARS-CoV-2, influenssavirukset ja joskus tavalliset flunssavirukset voivat yksinäänkin aiheuttaa keuhkokuumeen sekä aikuisille että lapsille.

Aikuisten keuhkokuume on useimmiten (noin 80 %:lla) bakteerin aiheuttama. Yleisin aiheuttajabakteeri on pneumokokki, joka aiheuttaa taudeista noin puolet. Toiseksi yleisin on mykoplasma. Mykoplasma esiintyy 7 vuoden jaksoissa epidemiavuosina (syystalvisin), ja epidemian aikana se on usein nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä yleisin keuhkokuumeen syy. Koronapandemian aikana Suomessa on todettu aiempaa vähemmän mykoplasman aiheuttamia keuhkokuumeita. Vuonna 2024 mykoplasmainfektioiden määrä on kuitenkin noussut ennätyslukemiin Suomessa. Vuoden alusta syyskuun loppuun mennessä on havaittu jo yli 3500 tapausta, mikä on kymmenkertainen määrä edelliseen vuoteen verrattuna.

Muita bakteeriperäisen keuhkokuumeen tavallisimpia aiheuttajia ovat muun muassa Staphylococcus aureus, Klebsiella pneumoniae, E.coli, Haemophilus influenzae, Moraxella catarrhalis, Chlamydia pneumoniae, Pseudomonas aeruginosa ja Legionella pneumophila. Tuberkuloosi voi olla keuhkokuumeen syy erityisesti iäkkäillä ihmisillä ja niillä, jotka ovat syntyneet maissa, joissa tuberkuloosi on yleinen. Harvinaisempia ja vain matkailuun liittyviä keuhkokuumeen aiheuttajia on esitetty taulukossa Harvinaisempia keuhkokuumeen muotoja.

Aikuisten keuhkokuumeen riskiä lisäävät monet pitkäaikaissairaudet. Tärkein bakteeriperäistä keuhkokuumetta edeltävä virusinfektio on influenssa. Tämän vuoksi tiettyjä pitkäaikaisia sairauksia sairastavat henkilöt ovat Suomessa oikeutettuja maksuttomaan influenssarokotukseen.

Koronapandemian ensimmäisinä vuosina vakavien pneumokokki-infektioiden määrä Suomessa ja maailmalla vähentyi yli puolella. Koronainfektioihin liittyvien torjuntatoimien (mm. suu- ja nenäsuojainten käytön ja kokoontumisrajoitusten) käytön harventuessa, pneumokokin aiheuttamien keuhkokuumeiden määrän näyttää palautuvan pandemiaa edeltävälle tasolle.

Keuhkokuumeen oireet ja taudinkuvat

Keuhkokuumeen voi tunnistaa esimerkiksi seuraavista tyypillisistä oireista:

• Nopeasti nouseva kuume, kylki- tai vatsakipu, uutena alkanut tai pahentunut yskä ja hengenahdistus.
• Poikkeuksellinen väsymys ja sairauden tunne ovat bakteerikeuhkokuumeelle tyypillisiä yleisoireita. Hyvin iäkkäillä nämä yleisoireet sekä sekavuus voivat olla keuhkokuumeen ainoat oireet.
• Keuhkokuumetta on syytä epäillä myös silloin, kun tauti alkaa tyypillisen flunssan oirein, mutta muuttuu viikon kuluttua tai myöhemmin uudelleen ankarammaksi, tai jos ilmaantuu hengityksen raskautta ja kuume nousee uudelleen.

Keuhkoputkitulehduksen oireet ovat samankaltaisia, mutta keuhkokuumeessa oireet ovat yleensä voimakkaampia.

Rajuoireisen keuhkokuumeen yleisin aiheuttajabakteeri on pneumokokki. Siinäkin kuume voi aluksi olla lievää, alle 38 asteen lämpöilyä. Mykoplasman aiheuttamassa keuhkokuumeessa sairastuneen kunto säilyy usein hyvänä, vaikka kuume olisi korkea ja kestäisi useamman päivän. Mykoplasma on erityisesti nuorten ja keski-ikäisten tauti. Keuhkoklamydian aiheuttama tauti muistuttaa enemmän mykoplasman kuin pneumokokin aiheuttamaa tautia. Legionellan ja influenssavirusten aiheuttamassa keuhkokuumeessa hengenahdistus voi kehittyä pahaksi jo muutamassa päivässä.

Pneumokokin aiheuttama keuhkokuume on yleisin iäkkäillä, vaikka voikin tulla minkä ikäiselle tahansa.

Perussairaudet, kuten krooninen keuhkosairaus, sydänsairaudet, reuma ja puolustuskykyä heikentävät sairaudet tai lääkitykset lisäävät pneumokokin aiheuttaman keuhkokuumeen riskiä myös nuoremmissa ikäluokissa. Tupakointiin, huumeiden käyttöön ja runsaaseen alkoholin käyttöön liittyy kohonnut keuhkokuumeeseen sairastumisen riski.

Keuhkokuumeen toteaminen

Keuhkojen kuuntelu stetoskoopilla antaa vihjeen keuhkokuumeesta usein, mutta ei suinkaan aina. Keuhkokuume varmistetaan yleensä keuhkojen röntgenkuvauksella.

Keuhkokuumeen eri aiheuttajia ei voida luotettavasti päätellä oireiden, laboratoriotutkimusten eikä keuhkojen röntgenkuvankaan perusteella. Suuri C-reaktiivisen proteiinin (CRP:n) pitoisuus (yli 100 mg/l) veressä ja tyypilliset muutokset verenkuvassa (veren valkosolujen määrissä) viittaavat bakteeritautiin, mutta eivät ole täysin luotettavia erottelijoita bakteerin ja viruksen aiheuttaman tulehduksen välillä. Myös esimerkiksi koronaviruksen aiheuttamassa keuhkokuumeessa CRP:n pitoisuus veressä voi olla korkea.

Keuhkokuumeen aiheuttajamikrobi voidaan usein tunnistaa verestä (esim. veriviljely, klamydia tai mykoplasman vasta-aineet), nielusta, hengitysteistä (influenssa, korona, RS-virus) tai virtsasta (mm. legionella, pneumokokki antigeenit) otettavilla näytteillä. Nielusta tai hengitysteistä otettavien näytteiden analyysi perustuu yleensä taudinaiheuttajan perimän (ns. PCR testit) tai rakenteiden (ns. antigeenitestit) osoittamiseen.

Keuhkokuumeen aiheuttajaa selvitettäessä on syytä aina tuoda esiin mahdolliset ulkomaanmatkat muutaman kuukauden ajalta ja mahdolliset yhteydet tuberkuloosiin sairastuneisiin henkilöihin. Nämä tiedot auttavat tarvittaessa ammattilaisia huomioimaan harvinaisempiakin taudin aiheuttajia, kuten legionellaa ja tuberkuloosia. Bakteremia eli verenmyrkytys ja malaria voivat muistuttaa alkuvaiheessa keuhkokuumetta, jos ne johtavat hengenahdistukseen keuhkojen vaurioitumisen takia, mikä voi näkyä röntgenkuvassakin varjostumina. Joskus muusta syystä johtuva keuhkoreaktio voi muistuttaa bakteeri- tai virusperäistä keuhkokuumetta. Tällaisia keuhkoreaktioita liittyy muun muassa reumatauteihin, lääkkeisiin tai kemialliseen ärsytykseen, ja niiden erottaminen keuhkokuumeesta voi olla vaikeaa sairaalassakin tutkittuina.

Milloin hoitoon?

• Keuhkokuumetta tulee epäillä, kun kuumetautiin liittyy hengenahdistusta, hengityksen raskautta tai rinnan alueen painon tunnetta tai kipuja. Tällöin on aina hakeuduttava lääkärin hoitoon.
• Jos hengenahdistus on selvä, hengitys on tihentynyt levossakin tai tauti on selvästi heikentänyt yleistä jaksamista, on hakeuduttava päivystykseen.
• Legionelloosia on syytä epäillä, jos keuhkokuume alkaa viikon kuluessa hotelliyöpymisestä ulkomailla tai kylpyläkäynnin jälkeen.

Keuhkokuumeen hoito

Aikuisen keuhkokuume hoidetaan yleensä antibiootilla. Hyväkuntoisen potilaan lievä keuhkokuume voidaan hoitaa lääkityksellä kotona. Kotihoidossa antibioottikuurin suositeltu kesto on vähintään 5 päivää, useimmiten 7 päivää.

• Yleisimmin Suomessa määrättävät antibiootit ovat amoksisilliini ja doksisykliini.
• Amoksisilliini tehoaa yleisistä aiheuttajista pneumokokkiin.
• Doksisykliiniä käytetään erityisesti, kun epäillään mykoplasmaa.

Virusten aiheuttamat lievät, kotihoitoiset keuhkokuumeet eivät edellytä antibioottihoitoa. Antibioottihoito aloitetaan tapauksissa, joissa epäillään bakteeri-infektiota.

Uudelleen lääkäriin on syytä mennä aina, jos vointi huononee (erityisesti hengitys vaikeutuu) tai jos tauti ei antibioottihoidon aikana kolmessa päivässä ole yhtään lievittynyt. Huonokuntoisemman potilaan hoito aloitetaan sairaalassa, jolloin antibiootti annetaan suonensisäisesti. Iäkkäät potilaat otetaan sairaalahoitoon työikäistä aikuista herkemmin.

Tavanomaisessakin tapauksessa keuhkokuumeesta toipuminen on hidasta ja täysi palautuminen vie yleensä nelisen viikkoa, joskus kauemminkin.

Keuhkokuumeeseen voi joskus liittyä vakavia jälkitauteja, kuten märkäinen keuhkopussin tulehdus tai keuhkopaise.

Jos potilas on alle 50-vuotias, tupakoimaton ja hoito tehoaa nopeasti, ei keuhkokuumeen seurannassa tarvita uusintaröntgenkuvaa. Seurantakuva on tarpeen, jos potilas tupakoi tai taudin alkuvaiheessa otetussa keuhkokuvassa on havaittu muuhun sairauteen viittaavaa. Seurantakuva otetaan yleensä 6–12 viikon kuluttua paranemisesta.

Keuhkokuumeeseen sairastuneista nuorista ja keski-ikäisistä siihen kuolee harvempi kuin yksi sadasta, mutta yli 75-vuotiaista kuolee joka kuudes. Ero selittyy osin iäkkäämpien huonommalla yleiskunnolla, osin sillä, että iäkkäiden taudeissa on usein mukana pneumokokki. Kaiken kaikkiaan keuhkokuume on yleinen kuolinsyy erittäin vaikeasti sairailla ja tehohoidossa olevilla, silloin kun perustautia ei pystytä hoitamaan.

Keuhkokuumeen ehkäisy

Pneumokokkibakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta vastaan on olemassa rokotteita. Pneumokokkirokotus otettiin Suomessa lasten yleiseen rokotusohjelmaan vuonna 2010. Nykyään se annetaan kaikille alle 5-vuotiaille. Tarkoitus on ehkäistä sekä pikkulasten korvatulehduksia että vakavia pneumokokkitauteja (kuten keuhkokuumetta).

Joissain maissa pneumokokkirokotus on maksuton myös iäkkäille. Suomessa aikuisten pneumokokkirokotuksen saavat osana kansallista rokotusohjelmaa kantasolusiirteen saaneet, alle 75-vuotiaat vaikeaa munuaissairautta sairastavat, alle 75-vuotiaat voimakkaasti immuunipuutteiset ja 65–84-vuotiaat astmaa tai keuhkoahtaumatautia sairastavat. Myös muille immuunipuutteisille suositetaan pneumokokkirokotusta.

Samojen henkilöiden, joille maksutonta influenssarokotustakin tarjotaan, oletetaan hyötyvän pneumokokkirokotuksesta. Yksi rokoteannos maksaa 50–90 € riippuen siitä, minkä rokotteen valitsee. Ei tiedetä, tarvitaanko aikuisilla suojan jatkuvuuden takaamiseksi ensimmäisen rokotuksen jälkeen tehosterokotusta ja kuinka usein. Aikuisten keuhkokuumeen ehkäisyyn suositetaan konjugaattirokotetta (Prevenar 13^®, Prevenar 20^®, Vaxneuvance^®) tai polysakkaridirokotetta (Pneumovax^®).

Koronavirusta sairastavaa keuhkokuumepotilasta hoidetaan sairaalassa joko pisaravarotoimin tai teho-osastolla ilmavarotoimin. Tuberkuloosin aiheuttamaa keuhkoinfektiota hoidetaan ilmavarotoimin, kunnes bakteerin tartuttavuus on saatu lääkkeillä nujerrettua. Influenssan aiheuttamaa keuhkokuumetta hoidetaan pisaravarotoimin. Tavallista pneumokokin tai muun bakteerin aiheuttamaa keuhkokuumetta sairastavaa ei tarvitse eristää sairaalassa, eivätkä nämä taudit yleensä tartu edes kotiloloissa.

Sairaalasyntyinen keuhkokuume

Noin joka sadas sairaalahoitoon joutuva saa hoitoon liittyvänä infektiona keuhkokuumeen. Sairaalakeuhkokuume on yleisin vakava ja kuolemaankin johtava hoitoon liittyvä infektio.

Mitä sairaampi on, sitä suurempi on sairaalasyntyisen keuhkokuumeen riski. Erityisesti sille altistavat syöpäsairaudet (etenkin leukemia), suuret leikkaukset (kuten sydänleikkaukset) ja tehohoito hengityskonehoitoineen. Nielemisvaikeuksiin voi liittyä niin sanottu aspiraatiokeuhkokuume. Kyse on siitä, että esimerkiksi ruokailun yhteydessä ruokaa joutuu keuhkoihin, mikä aiheuttaa keuhkoreaktion ja yleensä sen seurauksena kehittyy myös keuhkojen bakteeritulehdus. Aspiraatiokeuhkokuumeita esiintyy erityisesti potilailla, joilla esimerkiksi hermoston toimintaan liittyvän sairauden takia nieleminen ei toimi normaalisti tai henkilöltä puuttuu normaali yskänrefleksi, jos ruokaa menee keuhkoputkiin. Aspiraatiokeuhkokuumeita esiintyy tavallisesti pitkäaikaislaitosten vuodepotilailla. Rauhallinen syöminen/syöttäminen ja istuva asento ehkäisevät aspiraatiokeuhkokuumeita.

Sairaalakeuhkokuumeita aiheuttavat eri bakteerit kuin kotona alkavaa tautia. Useimmiten aiheuttajabakteeria ei pystytä tunnistamaan.

Sairaalakeuhkokuume edellyttää suoneen annettavaa antibioottihoitoa.

Sairaalakeuhkokuumeen riskiä on pystytty selvästi vähentämään sairaalahygieenisin keinoin, joista tärkein on hyvä käsihygienia. Riskiä ei kuitenkaan saada koskaan täysin poistettua.