Yleistä

Sanaa masennus käytetään sekä yleiskielessä että ammattikielessä monessa merkityksessä, mikä aiheuttaa helposti sekaannusta (taulukko ).

Yleiskielessä masennuksella tarkoitetaan usein erilaisiin pettymyksiin, epäonnistumisiin tai menetyksiin liittyvää luonnollista ja ohimenevää tunnetilaa. Tällainen ohimenevä alentunut mieliala ei edellytä hoitoa ja on elämään kuuluva normaali tunnetila.

Eriasteiset masennustilat ovat hyvin yleisiä. Selvästä masennustilasta kärsii noin 5 % ja niin sanotuista psykoottisista masennustiloista vajaa 1 % aikuisväestöstä tälläkin hetkellä. Masennuksesta kärsii noin kuudesosa väestöstä jossakin elämänvaiheessa.

Masennustilan oireet

Varsinaisissa masennustiloissa keskeiset oireet ovat masentunut mieliala ja vähentynyt mielenkiinnon tai mielihyvän kokeminen. Oireet vaivaavat yksilöä suurimman osan päivästä yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan.

Varsinaisessa masennustilassa ei kuitenkaan ole kyse pelkästä alentuneesta mielialasta, sillä siihen kuuluu muitakin oireita, esimerkiksi

• merkittävä painon lasku tai nousu
• ruokahalun muutokset
• unettomuus tai lisääntynyt unen tarve
• lähes päivittäinen väsymys tai voimattomuus
• liikkeiden ja mielen hidastuminen tai kiihtyneisyys
• arvottomuuden tai alemmuuden tunteet
• kohtuuttomat syyllisyyden tunteet
• vaikeudet ajatella, keskittyä tai tehdä päätöksiä sekä
• kuolemaan liittyvät mielikuvat tai itsemurha-ajatukset.

Masennusoireisiin liittyy usein eriasteista ahdistuneisuutta sekä alkoholin lisääntynyttä käyttöä. Toisaalta päihteiden käyttö usein aiheuttaa masennusta. Masennustilassa mielialan muutos ja siihen liittyvät oireet saattavat kestää yhtäjaksoisesti viikkoja, kuukausia tai joskus vuosiakin. Lyhytaikainen masentunut mieliala tai suru eivät ole varsinaisia masennustiloja.

Eriasteisia masennustiloja

Oirekuvan vakavuuden mukaan erotellaan lievät, keskitasoiset, vaikeat ja psykoottiset masennustilat.

Lievässä masennustilassa oireet haittaavat vain hieman ammatillista tai sosiaalista toimintaa tai ihmissuhteita Lievä masennustila heikentää työkykyä varsinkin henkisesti vaativissa ammateissa, mutta esimerkiksi osa-aikainen työ saattaa onnistua. Keskivaikea masennustila voi tehdä ihmisen työkyvyttömäksi säännölliseen ansiotyöhön ja tavallinen arkinen suoriutuminen heikentyy. Vaikeassa muodossa oireita on runsaasti ja ne haittaavat merkittävästi kaikkia elämän osa-alueita. Vakavissa masennustiloissa arkielämässä selviytyminenkin on uhattuna ja joskus joudutaan turvautumaan sairaalahoitoon.

Itsetuhoisia ajatuksia voi esiintyä lievässäkin masennuksessa, mutta aktiivisia itsetuhosuunnitelmia ilmenee enemmän vaikeissa masennustiloissa. Nyrkkisääntönä itsemurhayritykseen ryhtyminen tosimielessä tulkitaan yleensä psykoottiseksi masennukseksi. Psykoottisissa masennustiloissa henkilöllä ilmenee harhaluuloja, kuten todellisuudesta irronneita itsesyytöksiä. Vaikeimmissa psykoottisissa masennustiloissa ilmenee myös skitsofrenialle tyypillisiä harhaluuloja tai aistiharhoja, tyypillisesti kuuloharhoja.

Melankolinen ja epätyypillinen depressio, kaamosmasennus ja dystymia

Oirekuvan luonteen mukaan masennustiloista voidaan erottaa myös melankolinen depressio, epätyypillinen depressio ja pimeinä talvikuukausina ilmenevä kaamosmasennus.

Melankoliselle masennustilalle on ominaista synkkämielisyys ja alakulo, mielihyvän menettäminen lähes kaikissa toiminnoissa ja tilapäistenkin iloreaktioiden puuttuminen lähes kokonaan. Melankoliassa masentuneisuus on luonteeltaan selvästi erilaista kuin esimerkiksi pettymysten ja menetysten jälkeen: henkilö herää tavallista aikaisemmin aamulla, masentuneisuus on vaikeampaa aamuisin, hän laihtuu ja hänen ruokahalunsa on heikentynyt ja hän on liikkeiltään hidastunut mutta mieleltään kiihtynyt. Korostuneet itsesyytökset ovat tavallisia ja hallitsevat ajattelua.

Niin sanotussa epätyypillisessä depressiossa mieliala on vahvasti reaktiivinen, eli jokin myönteinen asia parantaa mielialaa ohimenevästi. Vastaavasti jokin negatiivinen tapahtuma saattaa romahduttaa mielialan pitkäksi ajaksi. Herkkyys loukkaantua pienistäkin asioista aiheuttaa selvää haittaa ihmissuhteissa tai työelämässä. Henkilöllä on pitkään jatkunut taipumus kokea itsensä hylätyksi, ja hänen oireensa korostuvat erityisesti yksin ollessa. Ruokahalu, paino ja unen määrä ovat selvästi lisääntyneet. Usein henkilöllä on lyijynraskas tuntemus käsissä ja jaloissa. Epätyypillinen depressio muistuttaa monia persoonallisuushäiriöitä ja esiintyy usein niiden kanssa päällekkäin.

Pitkäaikainen masentuneisuus eli dystymia on oma diagnoosinsa. Se tarkoittaa varsinaista masennustilaa lievempää alavireisyyttä, joskin pitkäkestoista. Niin sanotun tasaisen harmaan elämän on täytynyt jatkua vähintään pari vuotta ennen kuin tätä diagnoosia harkitaan.

Masennustilojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä

Masennustilojen syntyyn vaikuttavat monet erilaiset biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Perinnöllisten ja hankinnaisten tekijöiden osuus vaihtelee eri yksilöillä ja erilaisissa masennustiloissa. Masennusalttiutta voivat lisätä synnynnäinen temperamentti ja persoonallisuuden rakenne, jota kehityksen aikaiset kokemukset ovat muovanneet. Sosiaalisista tekijöistä keskeisiä ovat esimerkiksi tärkeiden ihmissuhteiden menettäminen ja turvarakenteiden horjuminen.

Perinnöllisyydellä on merkitystä mielialahäiriöissä, mutta ne eivät kuitenkaan ole ainoa aiheuttava tekijä. Kun identtisistä kaksosista toisella on masennusjakso, noin 70 %:ssa tapauksista toisellakin kaksosella on elämänsä aikana masennusjakso. Väestöstä noin kuudesosalla on masennusjakso joskus elämän aikana, naisista jopa kolmasosalla.

Psykologisella tasolla masennukselle altistavat itsetunnon hauraus, kehityksen aikana sisäistetyt negatiiviset ajatusmallit, sosiaalinen arkuus ja riippuvuuden kokemukseen perustuva taipumus alistua vuorovaikutustilanteissa. Nämä tekijät voivat lisätä myös yleistä pessimismiä ja stressiherkkyyttä. Riittävästi pitkittynyt stressi johtaa lähes aina uupumukseen ja edelleen masennustilaan.

Masennus voi olla keino paeta pelottavia tunnetiloja, kuten omia tai toisen vihan tunteita. Masennustilalle altistaa tukahdutettu suru läheisen, ammatillisen aseman tai kyvyn menetyksestä ja aikaisemmat traumaattiset kokemukset.

Masennustiloja laukaisevina tekijöinä ovat usein ajankohtaiset elämäntapahtumat, erilaiset pettymykset ja menetykset. Suru ei ole masennusta. Pitkittyessään suru voi kuitenkin johtaa masennukseen. Vanha nyrkkisääntö pätee varsin hyvin: surussa ihminen tietää surun kohteen, mutta masennustilassa tunteen kohde on epäselvä.

Masennustilaa edeltää usein läheisen kuolema tai menetys, itsetuntoa ja hyvinvointia uhkaava muutos elämässä, parisuhteeseen tai työhön liittyvä ristiriita tai sosiaalinen eristäytyminen. Toistuvat masennustilat kaventavat usein niistä kärsivien sosiaalista tukiverkkoa, mikä on omiaan lisäämään masennusalttiutta ja masennustilojen pitkittymistä.

Masennustilojen toistuvuus, riskit ja toipuminen

Masennustiloilla on alttius toistua. Toivuttuaan vähänkin vakavammasta masennustilasta henkilöllä on noin 50 %:n mahdollisuus sairastua myöhemmin uuteen masennusjaksoon. Ilman hoitoa kahden sairastetun vakavan masennusjakson jälkeen kolmannen sairausjakson todennäköisyys kohoaa yli 70 %:iin. Kolmannen sairausjakson jälkeen uusiutumisriski on jo yli 90 %. Asianmukaisella hoidolla masennusjaksojen uusiutumisriskiä voidaan pienentää merkittävästi.

Masennustilat ovat keskeinen kansanterveydellinen ongelma. Erityisesti toistuvat masennustilat aiheuttavat luonnollisesti huomattavaa kärsimystä sekä sairaudesta kärsivälle että hänen läheisilleen. Masennustilat ovat keskeinen työkyvyttömyyden ja alentuneen työkykyisyyden syy.

Masennustiloihin liittyy selvästi suurentunut itsemurhariski. Noin 5 % masennustiloista kärsivistä päätyy lopulta itsemurhaan, ja vakavissa masennustiloissa itsemurhariski on jopa 15–20 %.

Masennuksesta toipumiselle on ominaista, että ensin helpottaa mieliala (esim. itkuisuus ja ärtyneisyys). Toimintakyky ja kognitiiviset oireet (muisti- ja keskittymisvaikeudet) kuntoutuvat vasta sen jälkeen jopa usean kuukauden viiveellä. Toipuvan potilaan motivaatio asioihin herää, mutta voimat voivat lopahtaa yllättävän nopeasti. Siitä ei kannata lannistua, jos pitkän aikavälin suunta on kohti parempaa. Sairauslomalta työhön palatessa kannattaa tuossa vaiheessa harkita esimerkiksi osapäiväistä työhönpaluuta, johon Kela ja muut eläkelaitokset tarjoavat tukimuotoja.

Muut sairaudet ja masennustilat

Unihäiriöt, tavallisimpana uniapnea, voivat synnyttää masennusta, mutta toisaalta masennus voi saada unen häiriintymään. Masennusta voi liittyä moniin somaattisiin sairauksiin, esimerkiksi kilpirauhasen toiminnan häiriöhin, neurologisiin sairauksiin ja pitkäkestoisiin tulehduksellisiin yleissairauksiin. Toisaalta masennus voi heikentää toipumista monista somaattisista sairauksista, esimerkiksi sydän- ja aivoinfarktista tai monista syövistä. Päihteiden käyttö altistaa vakavasti masennukselle ja estää toipumista.

Masennustila on joskus kaksisuuntaisen mielialahäiriön eli maanis-depressiivisen sairauden jakso. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyy masennusjaksojen lisäksi poikkeavasti kohonneen mielialan jaksoja eli hypomanioita tai manioita. Toistuvan masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön erottaminen on tärkeää mutta usein vaikeaa. Yleensä potilaat hakeutuvat hoitoon vain, kun mieliala on poikkeavan huono. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoito poikkeaa monella tavalla muun masennuksen hoidosta.

Masennustilat ilmenevät myös aivojen toiminnan häiriöinä. Masennustiloihin liittyvä pitkittynyt stressi ja kortisolin erityksen lisääntyminen lamaannuttavat muistin kannalta keskeisten aivojen osien toimintaa. Tästä ja unen häiriintymisestä seuraa masennustilaan liittyviä muisti- ja keskittymisvaikeuksia. Masennuslääkkeiden hoitovaikutus voi perustua niiden kykyyn stimuloida aivosolujen uudismuodostuksen kannalta keskeisten kasvutekijöiden eritystä. Joidenkin näkemysten mukaan osassa masennustiloista on kyse aivojen erilaisten biologisten rytmien desynkronisaatiosta.

Milloin hoitoon?

Masennustilan pitkittyessä tai syventyessä on aina viisasta kääntyä lähiviikkojen kuluessa terveydenhuollon puoleen. Matalan kynnyksen mahdollisuuksia ovat terveyskeskusten psykiatriset hoitajat ja työterveyshoitajat. Nuori voi hakeutua esimerkiksi koulun terveydenhoitajan tai koulupsykologin luokse. Jatkohoitoon voidaan ohjata tarpeen mukaan lääkärin, psykiatrin tai psykoterapeutin vastaanotolle.

Jos masennustilaan liittyy selviä itsemurha-ajatuksia tai kuolemantoiveita, hoitoon täytyy hakeutua kiireellisesti tai lähivuorokausien aikana. Akuutin itsemurhavaaran arviointi kuuluu terveydenhuollon ammattilaisille. Silloin on otettava yhteys hoitavaan tahoon tai terveyskeskuksen päivystykseen. Myös läheinen saa tehdä ilmoituksen terveyskeskuksen päivystykseen.

Masennuksen itsehoito

Masentuneen ihmisen eristäytyminen ja passivoituminen ovat omiaan sekä ylläpitämään että syventämään depressiota. Siksi masennuksen itsehoidossa on tärkeää pyrkiä välttämään sosiaalista eristäytymistä ja pitämään kiinni erilaisista päivärutiineista, liikunnasta ja muista harrastuksista. Positiivista ja sosiaalista toimintaa ei voi toteuttaa ”hampaat irvessä”, mutta olisi tärkeää harjoittaa sitä sen verran, mitä kulloinkin suinkin jaksaa. Masennuksen luonnetta ymmärtävien läheisten ja ystävien tuki on tärkeää.

Säännöllisen liikunnan on osoitettu olevan mainio keino ainakin lievempien depressioiden hoidossa. Lyhytkin päivittäinen kävely riittää tuomaan parannusta vointiin, mielialaan, nukkumiseen ja ahdistuneisuuteen. Se on halpaa, helposti toteutettavaa ja monin tavoin hyvinvointia tukevaa hoitoa.

Päihteiden käyttö altistaa masennukselle, laukaisee masennusjaksoja, nakertaa hoidon tehoa, hidastaa toipumista ja pahimmillaan estää toipumisen. Tämä koskee alkoholia ja kannabista ja erityisesti vahvempia huumeita. Esimerkiksi kokaiinin vieroitusoireet voivat aiheuttaa jopa äkillistä itsetuhoisuutta muuten terveillä ihmisillä. Hieman kärjistetysti mutta perustellusti voi sanoa, että monien työikäisten depressio helpottaisi tai parantuisi, jos alkoholin käyttö loppuisi.

Pessimistinen suhtautuminen itseen on opittu tapa, josta voi ajan kanssa vapautua (esim. psykoterapiassa). Masennukselle alttiin kannattaa oppia kyseenalaistamaan depressiivisiä uskomuksiaan. Olenko välttämättä huono, jos epäonnistun? Olenko todella varma, että en lopulta onnistu?

Masennuksen psykoterapeuttinen hoito ja lääkehoito

Oirekuvan vakavuus ja luonne vaikuttavat hoidon ja erityisesti lääkehoidon suunnitteluun. Hyvän hoidon ja kuntoutuksen myötä jopa 80–90 % masennuspotilaista saa varsin hyvän hoitovasteen.

Depressioiden monimuotoisuuden vuoksi lääkehoidon ja erilaisten psykoterapioiden osuus hoidosta vaihtelee suuresti eri henkilöillä ja eri tilanteissa. Jos hoitoa tarvitaan, sen aloittamista ei kannata viivyttää. Suurin hidaste on usein masentuneen vaikeus tehdä päätöksiä itsensä hoitamisen puolesta. Valitettavasti psykiatrisessa hoitojärjestelmässämmekin on usein tahmeutta ja ylikuormitusta, jolloin potilaalta ja omaisilta vaaditaan oma-aloitteisuutta. Sekä lääkitys että psykoterapia kannattaa aloittaa nopeasti, jos ne ovat perusteltuja.

Psykoterapian suuntauksissa on eroja, mutta vielä tärkeämpää on vuorovaikutus vastaanotolla eli se, että masentunut kokee työskentelytavan itselleen mielekkääksi ja että terapeutin kanssa syntyy riittävän luotettava ja luonteva yhteistyösuhde. Suomessa työikäinen väestö saa kuntoutuspsykoterapiaan tietyin edellytyksin Kelalta taloudellista tukea.

Masennuslääkkeitä on useita erilaisia. Sopivaa lääkitystä kannattaa hakea huolella, koska hoito saattaa olla pitkäaikainen. Hyvin karkeasti sanottuna onnistuneen lääkehoidon kannalta eroja on vain vähän tai erot ovat yksilöllisiä, mutta lääkkeiden haittavaikutukset ovat hyvinkin erilaisia.

Masennuslääkkeille on ominaista muutoksen hidas kehittyminen. Lääkitystä on yleensä käytettävä kärsivällisesti ainakin 2–3 viikkoa ennen kuin parantumista alkaa näkyä. Useimmat haittavaikutukset tulevat kuitenkin esiin jo muutamassa päivässä.

Joskus lääkityksen aloitukseen liittyy niin sanottuja aloitusoireita, jolloin vointi jopa heikentyy muutaman päivän ajaksi. Tästä mahdollisuudesta on syytä keskustella hoitavan tahon kanssa etukäteen. Aloitusoireiden seuraaminen on erityisen tärkeää nuorten hoidossa. Aloitusoireet menevät ohi muutamassa päivässä, mutta jos ne pitkittyvät, kyseessä on haittavaikutus, josta on keskusteltava hoitavan ammattihenkilön kanssa. Hoidosta on oltava enemmän hyötyä kuin haittaa. Joskus lääkityksen lopetukseen voi liittyä niin sanottuja lopetusoireita, joiden hallitsemiseksi lääkitys kannattaa lopettaa suunnitellusti.

Jos lääkehoidosta on ollut selvää hyötyä masennustilan hoidossa, sitä ei ole viisasta lopettaa heti oireiden lievityttyä. Lääkehoitoa kannattaa lähes aina jatkaa useita kuukausia senkin jälkeen, kun masennustila on jo korjaantunut. Liian aikainen lopettaminen saattaa johtaa tilan uusiutumiseen. Masennuslääkitys ei ole kuin antibioottikuuri, joka hoitaa kaiken kerralla kuntoon, vaan lääkityksellä on myös vointia tukeva tehtävä. Jos lääkehoidosta on ollut selvää hyötyä, lääkkeen jatkuva käyttö saattaa estää tilojen toistumisen.

Sairaalahoidossa voidaan käyttää myös harvinaisempia lääkkeitä, kuten ketamiinia.

Masennuksen neuromodulaatiohoidot

Lääkehoitojen ja psykoterapioiden rinnalle on nousemassa kolmas hoitomuotokokonaisuus eli neuromodulaatiohoidot. Niihin kuuluu perinteinen aivojen sähköhoito (electroconvulsive therapy, ECT), joka on mainettaan parempi ja turvallisempi. Sähköhoitoa käytetään vaikeissa masennustiloissa. Muita neuromodulaatiohoitoja ovat muun muassa magneettistimulaatio (transcranial magnetic stimulation, TMS) ja aivojen syvien osien stimulointi (deep brain stimulation, DBS).

Masentuneen kohtaaminen

Masennustiloista kärsivän, hänen läheistensä ja työtovereittensa on tärkeää ymmärtää depression moniulotteinen luonne. Masennus ei näy aina päälle, varsinkaan nuorilla. Muiden voi olla vaikea ymmärtää, miten huonosti henkilö voi psyykkisesti tai kuinka voimattomaksi hän tuntee itsensä.

Vakavat ja toistuvat masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja. Niistä ei voi toipua "ryhdistäytymällä". Vaikka masennustiloihin ja masennusalttiuteen voi pidemmällä aikavälillä vaikuttaa erilaisin psykologisin keinoin, vakavasti masentuneelle annetut kehotukset "ryhdistäytyä" vain pahentavat masennustiloista kärsivien syyllisyyden ja huonommuuden tunteita.

Masentunut ihminen ei usein osaa ilmaista toiveitaan ja tunteitaan. Tällöin hän ei myöskään voi odottaa toisten ymmärtävän häntä. Loputon uhrautuminen uuvuttaa ihmisen, jolloin tuloksena voi olla katkeroituminen ja masennus. Yksin jääminen on monelle pelottavampaa kuin alistuminen.

Masennusalttiille on usein ominaista niin sanotut riippuvaiset piirteet eli tavallista voimakkaampi hylätyksi tai väheksytyksi tulemisen pelko. Siksi heidän on vaikea pitää puoliaan ja he alistuvat liian helposti toisten tahtoon. Terveen itsekkyyden ja omien oikeuksien puolustamisen oppiminen on kuitenkin vaikeaa ilman kanssaihmisten ymmärrystä tai psykoterapeuttista tukea.

Surematon suru läheisen kuoleman tai menetyksen yhteydessä on usein eriasteisten masennustilojen taustatekijä. Tuttavien pinnalliset lohdutuksen sanat monesti vain syventävät pitkittyvää surua. Masennukseksi muuttuvan surun taustalla on useasti erilaisia ilmaisemattomiksi jääneitä kipeitä tunteita ja mielikuvia.

Hoitokontaktin ja hyvinvoinnin ylläpito

Etenkin vakava-asteisimmilla depressiojaksoilla on huomattava alttius toistua, minkä takia masennuksesta toipuneen on viisasta ylläpitää hyvinvoivanakin vähintään harvajaksoista hoitokontaktia omaan hoitajaan, lääkäriin, psykiatriin tai psykoterapeuttiin. Jos masennustila uusiutuu, hoitoon hakeutuminen pitkittyy tarpeettomasti, ellei henkilö ylläpidä hoitokontaktia oireettomassakin vaiheessa.

Toivuttuaan masennustilasta kannattaa aina harkita pitempiaikaisen tiiviin psykoterapian aloittamista, koska sen avulla voi vapautua depressiota laukaisevista tai ylläpitävistä ajatusmalleista ja tunnemuistoista. Psykoterapia on lähes aina toimivaa ja tuloksellista, mutta tärkein edellytys on ihmisen oma motivaatio asiaan.