Vauva tarvitsee seuraa

Vauva tutkii ympäristöään innokkaasti heti syntymästään lähtien. Hän voi oppia monia asioita vain toisilta ihmisiltä. Hän tarvitsee seuraa ja yhdessäoloa. Lapsen kehityksen turvaamiseksi riittää se, mitä useimmat vanhemmat luonnostaankin tekevät. He juttelevat vauvalle, pitävät sylissä, keinuttelevat, tekevät hänelle voimisteluliikkeitä, laulavat, hyräilevät, näyttävät kodin esineitä ja tutustuttavat häntä muihin ihmisiin. Vauvaa ei tarvitse erityisesti harjoittaa, eikä hänelle tarvitse keksiä runsaasti virikkeitä. Vastasyntynyt kehittyy omaksi itsekseen vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Vauva oppii jäsentämään aistimuksiaan tullessaan nähdyksi ja kohdatuksi. Kun hänen viesteihinsä vastataan, hän oppii myös havaitsemaan tunteitaan ja käyttämään havaintojaan omien aivoitustensa ilmaisemiseen. Hän oppii myös vähitellen tuntemaan itsensä ja oman toimintansa vaikutuksen toisiin ihmisiin. Vanhempien kannattaa miettiä omia tapojaan. Esimerkiksi median käyttö voi viedä aikaa, ja aito vuorovaikutus vauvan kanssa voi jäädä vähäiseksi.

Vauva ei vielä tunne itseään

Ensimmäisinä kuukausina vauvalla on hyvin epäselvä käsitys itsestään. Hän ajattelee olevansa osa äitiä ja muuta lähiympäristöä. Hän ei osaa vielä muodostaa tarkkaa kuvaa esimerkiksi siitä, että kädet ja jalat kuuluvat häneen, mutta äidin rinta tai unipeitto eivät kuulu. Oppiakseen tuntemaan itsensä vauva tarvitsee muiden ihmisten apua. Sylissä ollessaan hän tuntee oman ruumiinsa painon toista ihmistä vasten. Vähitellen hän tajuaa olevansa erillinen olento, jolla on omat rajansa.

Vauvat ovat synnynnäisesti erilaisia

Vauvalla on hänelle ominaisia, melko pysyviä tapoja ja yksilöllisiä piirteitä. Näitä synnynnäisiä eroja kutsutaan temperamentiksi. Esimerkkejä temperamenttipiirteistä ovat rytmisyys (unirytmi), kärsivällisyys, rauhallisuus, aktiivisuus, levottomuus sekä sopeutumis- ja keskittymiskyky. Temperamenttiin kuuluvat myös mielialat, kuten ärtyneisyys ja taipumus kielteisiin tunteisiin. Siihen kuuluvat uuteen tilanteeseen asennoituminen eli uteliaisuus ja rohkeus tai ujous ja varautuneisuus. Vanhemman näkökulmasta lapsen temperamentti ilmenee siten, että toiset lapset ovat helppohoitoisempia ja toiset vaativampia.

Vauva kehittyy omaa tahtiaan

Lapsen kehityksen kannalta tärkeintä on ottaa hänen tarpeensa huomioon ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Lapsen on saatava ruokaa silloin, kun hänellä on nälkä, ja hänen on saatava nukkua silloin, kun väsyttää. Kun lapsi on kiinnostunut jostakin esineestä tai asiasta, häntä tulee rohkaista sen tutkimiseen. Koska vauva vie aluksi kaiken suuhunsa, hänelle pitää antaa turvallista tutkittavaa.

Lapsi kehittyy omaa tahtiaan vanhemmilta saatujen perintötekijöiden ja ympäristönsä virikkeiden ohjaamana. Lapsen kehitystä kuvaava taulukko Vauvaikäisen kehitys ensimmäisen elinvuoden aikana (poikkeam (Meille tulee vauva, THL, s. 76) antaa suuntaviivoja uusien asioiden oppimisen järjestyksestä ja aikataulusta. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria. Lapsi saattaa kehittyä joissakin asioissa nopeasti, toisissa hitaasti. Jollakin viikolla uusia taitoja tulee paljon, sitten niitä harjoitellaan seuraavien viikkojen ajan.

Lapsen kehitykselle on tärkeää, että vanhemmat iloitsevat lapsensa uusista mielenkiinnon kohteista ja luovat hänelle hyvät edellytykset harjoittaa uusia taitojaan. Juuri vatsalta selälleen kääntymään oppineen vauvan kanssa kannattaa puuhailla lattialla mieluummin kuin istuttaa häntä pitkään lasten istuimessa. Leikit ja puuhat ovat vuoropuhelua lapsen kanssa. Niissä lapsen annetaan tarttua hänelle mieleisiin asioihin. Tyttöjen ja poikien annetaan leikkiä samoja leikkejä.

Hitaasti uusista asioista kiinnostuvaa lasta voi vähän houkutella eteenpäin. Liiallinen kunnianhimo ja halu nopeuttaa lapsen kehitystä voi olla vahingollista. Lasta ei kannata vertailla toisiin. Tärkeämpää on lapsen kehityksen eteneminen ja se, etteivät jo opitut asiat unohdu pitkäksi aikaa. Vastasyntyneenä koetut ongelmat tai myöhemmin sairastetut infektiot saattavat hidastaa lapsen omaa kehitysaikataulua. Ennenaikaisesti syntyneillä lapsilla kehitystä arvioidaankin niin sanotun korjatun iän mukaan (eli lasketusta ajasta lähtien).

Vauvan pituus ja paino

Vastasyntynyt painaa yleensä 3000–4000 grammaa ja on 49–52 senttimetriä pitkä. Ensimmäisten elinpäivien aikana paino laskee noin 6–8 prosenttia syntymäpainosta. Syntymäpainon vauva saavuttaa parin viikon ikään mennessä. Tämän jälkeen ensimmäisten elinkuukausien aikana paino nousee noin 150–200 grammaa viikossa. Vuoden ikäisenä useimmat lapset painavat hieman alle kolme kertaa syntymäpainonsa verran ja ovat runsaat puolitoista kertaa niin pitkiä kuin syntyessään.

Vaihtelu on kuitenkin suurta. Vastasyntynyt voi painaa vain 400 grammaa tai 6 kiloa ja myöhemmät kasvutavoitteet riippuvat muun muassa lapsen syntymäpainon ja raskausviikkojen suhteesta. Kasvun seuranta ja kasvukäyrät ovat neuvolassa tärkein apuväline seurattaessa yksilöllisesti vauvan kasvua ja sen etenemistä suhteessa äidin ja isän kokoon. Ensimmäisen ikävuoden aikana kasvunseurannassa tärkein on paino. Pituuden merkitys on selvästi vähäisempi, koska imeväisiässä lapsen pituuskasvu hakee vielä omaa kanavaansa.

Vauvan aistit

Vastasyntynyt ei näe kovin tarkasti. Parhaiten hän näkee lähellä olevat ihmiskasvot. Vastasyntyneen oleskelupaikkaan voi ripustaa värikkäitä esineitä puolen metrin korkeudelle. Vauva seuraa mielellään niiden liikkumista. Monet vauvat karsastavat ensimmäisinä kuukausina. Näkökyky kehittyy kuitenkin nopeasti, ja lapsi nauttii ympäristönsä ja eri esineiden katselemisesta. Vauvaa kiinnostavat eniten kuvat tutuista, jokapäiväisistä esineistä.

Vastasyntyneellä vauvalla on tarkka hajuaisti. Vauva haistaa hyvin äidinmaidon ja rauhoittuu äidin rinnalle. Vauva tutustuu maailmaan aluksi suullaan. Se on hänellä kaikkein herkimmin tunteva alue. Pieni vauva pitää käsiään useimmiten nyrkissä ja avaa kämmeniään vähitellen. Vauva alkaa tarttua esineisiin molemmilla käsillään 2–3 kuukauden iässä ja vie kaiken suuhunsa. On varmistettava, ettei vauva saa suuhunsa myrkyllisiä, likaisia tai tukehtumisvaaraa aiheuttavia esineitä.

Vastasyntynyt kuulee jo varsin hyvin. Vauvalle voi lukea kuvakirjaa jo muutaman kuukauden iästä lähtien. Vauvalle voi tehdä tuttujen ihmisten kuvista oman pienen valokuva-albumin. Monet vauvat tunnistavat vanhempien äänet jo syntyessään. He rauhoittuvat kuullessaan rauhallista puhetta tai laulua ja pelästyvät helposti kovia ääniä.

Monet vauvat nauttivat musiikista. Vauvat tajuavat jo muutaman kuukauden ikäisinä musiikin rytmin ja alkavat liikehtiä sen tahdissa. Radion tai television jatkuva ääni voi kuitenkin turruttaa vauvaa ja musiikin tuoma nautinto vähentyä.

Vauvan kehon hallinta

Vauva alkaa kannatella päätään ensimmäisten kuukausien aikana. Vastasyntyneen vauvan päätä tuetaan kädellä vauvan ollessa sylissä. Vauva kääntyy vatsalleen 3–5 kuukauden iässä ja nousee istumaan 6–8 kuukauden ikäisenä. Hän alkaa ryömiä puolen vuoden jälkeen. Joskus vauva pääsee paremmin taaksepäin kuin eteenpäin. Jonkin ajan kuluttua vauva oppii konttaamaan, ja 7–9 kuukauden iässä hän nousee seisomaan tuen varassa. Vauva oppii seisomaan ilman tukea 10–12 kuukauden iässä. Lähes puolet lapsista on ottanut ensimmäiset askeleensa ennen yksivuotissyntymäpäivää.

Noin puolen vuoden ikäisenä vauva tarttuu esineeseen yhdellä kädellään ja siirtelee sitä kädestä toiseen. Vähitellen tarttumisote kehittyy niin, että vauva poimii esineitä peukalon ja etusormen väliin (niin kutsuttu pinsettiote). Lapsen on hyvä saada kosketella erilaisia pintoja: sileitä ja karvaisia, pehmeitä ja kovia, puuta, kiviä ja niin edespäin. Näin hän vähitellen tutustuu maailmaan.

Pientä vauvaa voi pitää sitterissä lyhyehköjä aikoja, kun vauva pysyy hyvässä lepoasennossa. Tällöin ei vauvan pää pääse myöskään retkahtamaan taaksepäin. Turvaistuin on tarkoitettu vain autossa käytettäväksi, eikä se sovellu vauvan sitteriksi. Vauvaa ei ole hyvä pitää pitkiä aikoja vauvakeinussa tai kävelytelineessä. Vauvan pitäminen ergonomisessa kantoliinassa tai lattialla on suositeltavaa. Se edistää vauvan liikunnallista kehitystä. Vauvan yksipuoliset pään asennot nukkuessa altistavat pään muovautumisen ongelmille.

Vauva nauttii sylissä pitämisestä, keinuttamisesta, jalkojen ja käsien voimisteluttamisesta sekä yleensä liikunnasta. Vauva ei kuitenkaan pidä kovakouraisesta käsittelystä, rajuista leikeistä tai äkkinäisistä liikkeistä tai äänistä. Neuvolasta voi kysyä ohjeita vauvan ja vanhempien yhteisiin jumppahetkiin. Monilla paikkakunnilla on tarjolla äideille ja vauvoille suunnattuja jumppia tai joogaa. Myös vauvauinti on vauvojen ja vanhempien yhteinen ja mukava liikuntamuoto. Ihanteellisin vauvauinnin aloittamisikä on 3–5 kuukautta.

Vauvan puheen oppiminen

Lapsi oppii puhekieltä toisilta ihmisiltä. Lapsen täytyy kuulla paljon muiden puhetta ennen kuin hän oppii itse puhumaan. Vauvaa hoitavien on hyvä jutella hänelle paljon. Aluksi vauva ääntelee pieniä ynähdyksiä ja kurlutuksia. Puolivuotias tuntee jo muutamia sanoja, vaikka ei itse vielä puhukaan. Hän voi esimerkiksi näyttää oman suunsa, jos sitä kysytään häneltä. Tämä edellyttää sitä, että lapselle on usein (esimerkiksi hoitotilanteissa) osoitettu ja nimetty eri ruumiinosia. Vauva alkaa jokellella ja toistella tavuja 7–8 kuukauden ikäisenä. Hän sanoo ensimmäiset sanat keskimäärin 10–13 kuukauden iässä.

Hyvä puhetaito ja puheen ymmärtäminen auttavat lasta tajuamaan maailmaa. Puhetta ymmärtävää lasta on helpompi ohjata, ja hän oppii eri asioita nopeammin. Puheen oppimiseksi ei riitä, että lapselle puhutaan. Hänen kanssaan keskustellaan siten, että puhe sovitetaan lapsen tilanteisiin ja tunteisiin. Tämä voi tarkoittaa lapsen tunteiden tulkitsemista ääneen, lapselta kysymistä ja lapselle selittämistä. Pienellekin vauvalle voi puhua rikasta ja oikeaa kieltä. Hoivakielen ja lepertelyn rinnalla lapsen on saatava kuulla tavallista puhetta ja oppia sanomaan sanat oikein. Jos lapsella on puheen ja kielen kehityksen vaikeuksia, niistä voi lukea lisätietoa tästä artikkelista Puheen ja kielen kehityksen vaikeudet lapsilla.

Vauva voi kehittyä kaksikieliseksi

Eri äidinkieliä puhuvat vanhemmat haluavat usein lapsesta kasvavan kaksikielisen. Vanhempien on tärkeää puhua alusta pitäen lapsensa kanssa omaa äidinkieltään. Yleensä jompikumpi kielistä kehittyy lapsella toista nopeammin. Lapsen tullessa leikki-ikään kieltä voidaan kehittää monin eri tavoin. Lapsen kanssa voi laulaa, leikkiä, selata kuvakirjoja ja lukea satuja. Kaksikieliseksi kasvanut lapsi saattaa myös joksikin aikaa kieltäytyä käyttämästä jompaakumpaa kieltä. Tällaisissa tilanteissa vanhemman kannattaa vain jatkaa oman kielensä puhumista välittämättä siitä, että lapsi ei kenties vastaakaan samalla kielellä. Kahden kielen oppiminen vaatii aikaa ja edellyttää lapselta ylimääräisiä ponnistuksia.

Vauvan lelut

Alle yksivuotias pitää esimerkiksi helistimistä, pehmoleluista ja palloista. Myös monet kodin käyttöesineet sopivat leikkeihin. Lapsi voi leikkiä kauhoilla, muoviastioilla, purkinkansilla tai kattiloilla. On tärkeää varmistaa, että leluissa ei ole teräviä reunoja, irtoavia pieniä osia, myrkyllistä maalia, pitkiä naruja tai helposti särkyvää materiaalia.

Artikkelin pohjana käytetty Meille tulee vauva -opasta. (Hakulinen T., Pelkonen M., Salo J., Kuronen M. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023)