Toimintaa ohjaavat pohjalliset ovat staattisen ja dynaamisen tutkimisen perusteella asiakkaalle tehtäviä yksilöllisiä jalkaterän ja alaraajan apuvälineitä. Pohjallisilla pyritään keventämään kuormitusta, ohjaamaan tai suojaamaan jalkaterän asentoa tai muuttamaan jalkaterän toimintoja.

Pohjallisia voidaan käyttää minimoimaan erilaisten rakenteellisten tekijöiden aiheuttamia kompensaatioita askelluksessa sekä toisaalta tietyissä toiminnallisissa ongelmissa optimoimaan esimerkiksi jalkaterän toimintaa.

Perusteellisen, asiantuntevan ja riittävän kattavan tutkimuksen perusteella päätyminen pohjallisiin on osoittautunut kliinisesti erittäin tehokkaaksi ja toimivaksi tavaksi hoitaa ja korjata jalkaterän tai alaraajan ongelmia sekä virhetoimintoja.

3D-pohjalliset

3D-pohjalliset edustavat uusinta teknologiaa yksilöllisten pohjallisten valmistuksessa. Jalkateristä otetaan mitat 3D-skannerilla. Jalkaterän skannaus nopeuttaa ja helpottaa prosessia verrattuna perinteiseen kipsimallinnuksen tai vaahtolaatikon käyttöön. Skannauksesta saatu tieto siirretään digitaalisesti tietokoneavusteiseen 3D-valmistusohjelmaan, jonka jälkeen kone työstää pohjallisen automaattisesti suunnitelman mukaan. Pohjalliset viimeistellään käsin. Pohjalliseen voidaan tehdä yksilöllisiä tukia esimerkiksi pituuseron korotuksia ja erilaisia kevennyksiä.

Samoilla tiedoilla voidaan tehdä useampia pohjallisia. Jos ensimmäisten pohjallisten tekemisestä on kulunut aikaa, on jalkaterien toiminta sekä ohjauksen tai kiilauksen tarpeellisuus tarkistettava aina ennen uusien pohjallisten valmistamista.

Pohjallisten materiaalina käytetään muun muassa thermoplastista polyuretaania, joka on hengittävää ja sitä on saatavilla eri kovuuksilla. Pintamateriaalit voidaan valita käyttökohteen ja -tarpeen mukaan.

Käyttö

Pohjallisten käytön yhteydessä tulee huomioida myös kenkien vaikutus pohjallisten toimivuuteen ja tehokkuuteen. Kengässä, jonka sisällä jalkaterä on jo valmiiksi epäedullisessa asennossa ja toimii epäsymmetrisesti, toiminnot eivät korjaannu pelkällä pohjallisten tekemisellä.

Pohjallisten tekemisen yhteydessä tulee kenkien rakenne ja toimivuus ottaa huomioon. Jotta pohjallinen voi toimia tarkoituksenmukaisella tavalla, tulee kengän jalkapohjaa vasten olevan sisäpohjan olla suora, eikä siinä saa olla mitään "anatomisia" muotoiluja (ks. Kengän materiaalien ja rakenteiden vaikutukset jalkaterveyteen).

Lisäksi kenkäsuositukset jalkaterveyden osalta tukevat nykyään ajatusta nolla koroista (maksimissaan sentin kantakorotus) sekä vähintään takaremmistä, joka pitää kengän paikoillaan. Pohjallisten yhteydessä on kuitenkin suotavaa, että kengissä on kantakuppi ja nauha- tai tarrakiinnitys, joka pitää pohjallisen oikeassa paikassa kengän sisällä (ks. Kengän koron ja lestin vaikutus jalkaterveyteen, Kenkien nauhoitustekniikat).

Pohjallisten ja erityisesti ohjausten tekeminen kannattaa aloittaa varovasti. Liian suuret muutokset liian nopeasti johtavat usein uusiin kiputiloihin sekä epämiellyttäviin tuntemuksiin. Usein asiakkaiden annetaan totutella pohjallisiin noin parin viikon ajan, minkä jälkeen jalkaterien tai alaraajojen tulisi tottua muutokseen.

Pohjalliset on hyvä ajaa sisään vähitellen, ehkä pari kolme tuntia käyttöä ensimmäisten päivien aikana. Noin 6–8 viikon käytön jälkeen kannattaa viimeistään tehdä kontrollikäynti ja tarkistaa, miten pohjalliset toimivat, ovatko kivut helpottaneet ja onko tarvetta muuttaa pohjallisten ohjauksia.

Seuranta

Todennäköisesti pohjallisissa käytettävät materiaalit kestävät vuosia, mutta on hyvä kontrolloida pohjallisten tilanne ja toimivuus noin vuoden tai puolentoista jälkeen. Kontrollin tarpeellisuuteen vaikuttaa myös pohjallisten käyttö, huolto ja henkilön paino. Jos pohjallisten ohjauksissa käytettävä materiaali yllättäen väsyy ja antaa periksi, ei enää tiedetä miten ja mihin suuntaan pohjalliset jalkaterän/alaraajan toimintaa ohjaavat. Tällaisessa tilanteessa pohjalliset saattavat kääntyä käyttäjäänsä vastaan.